Palaa kohteeseen Blogit

Mervi Hyppäsen blogi

Pieni värjäysopas 2018
Pienen värjäysoppaan toisen, täydennetyn painoksen uusintapainos on ilmestynyt (huom, uudet hinnat) Kirjaan on koottu tiedot, joita tarvitaan kasveilla värjäyksen aloittamiseen. Opas on laadittu niin, että tiedot löytyvät helposti ja kirjaa voidaan käyttää käsikirjana värjätessä. Kirjassa on  kirjoittajan (Mervi Hyppänen) omia kokemuksia värjäyksestä sekä edellisestä painoksesta poiketen ”reseptejä”. Sivuja on 28 (kansien ...
Pikselipeitto professori Oak
Keväällä 2017 ehdotin tyttärelleni, että voisin virkata hänelle peiton, jossa olisi joku Pokemon-hahmo. Hän voisi tulostaa minulle kuvan, jossa näkyisi pikselit neliöinä. Kuvasta olisi kätevää virkata isoäidin neliöillä peitto. Kesällä sain kuvan tyttäreltäni. Hän halusi virkattavaksi professori Oakin. Lupasin ryhtyä työhön. Aluksi laskin mitat eli minkä kokoinen palasta pitäisi tulla, ...
Sinistä lupiinin kukilla värjäten
Sunnuntaina 10.6. vietin Haminan Marttojen kanssa värjäyspäivää Kaija Ikosen mökillä. Koska lupiinien kukinta on parhaimmillaan, värjäyskasviksi valikoitui lupiini. Kaijalla oli valmiina omenapuun kuoria, joista saa vahvaa keltaista väriä. Hän laittoi kuoret likoamaan jo perjantaina ja keitti niitä lauantaina kolme tuntia. Lauantaina lupiineista irroitettiin violetit kukat. Lehdistä ja varsista keitettiin värjäysliemi ...
Pieniä piparkakkutaloja
Piparkakkutaloja on hauska tehdä. Ostin viime vuonna Tampereen käsityömessuilta pienen piparkakkutalon muotit. Pienet muotit ovat siitä mukavia, että voi tehdä erilaisia taloja, kun yhteen taloon ei tarvita paljon koristemateriaalia. Tänä vuonna olin vähän laiska ja leivoin piparkakkutalot ostotaikinasta. Leivoin osat kahdeksaan taloon ja kutsuin Hennan (11v.) avukseni koristelemaan taloja. Koristeluun ...
Itsenäisyyden tulet
Mäntlahden kylänrantaan on parina uutena vuotena sytytetty valoteos ulkotulista. Suomi 100 vuotta juhlavuoden kunniaksi päätettiin tehdä valoteos Ryöstöpellolle juhlistamaan itsenäisyyspäivää. Väkeä teoksen suunnitteluun ja rakentamiseen kutsuttiin sekä puskaradiolla että Facebookin kauttaa. Lisäksi Ilkka laittoi Itsenäisyyspäivän aamuna Rannantaikaa väen nettisivujen kalenteriin ilmoituksen tapahtumasta. Klo 15.30 kokoonnuttiin Pyötsaarentien risteykseen, josta siirryttiin lyhyen ...
Lisää valoa
Ryöstöpellon laidalla Pyötsaaren tien varressa kasvava mänty sai tänään valot. Aiemmin laitettiin Hermannin ja Tarjan kanssa valot Pyötsaarentien risteyksessä olevaan taideteokseen ja tulevaisuuden kuuseen ja nyt oli männyn vuoro. Valot ripustettiin yhdessä ja Tarja otti muutaman kuvan sivustolle laitettavaksi. Pattereista meinasi tulla ongelma, sillä uusiin valoihin tarvittiin sormiparistojen sijaan isot ...
Taideteos valaistiin
Ensilumi satoi torstaina 24.10. ja se valaisi mukavasti syksyn pimeää maisemaa.  Mutta lumi suli pois muutaman päivän päästä ja taas oli pilkkopimeää, joten päädyimme laittamaan valot Pyötsaaren risteyksen taideteokseen sekä Tulevaisuuden kuusen ympärille. Myöhemmin valaistaan vielä Ryöstöpellon laidalla oleva mänty sekä Rannantaikaaväen ilmoitustaulu. Taideteos Pyötsaaren risteyksessä on Herman Polemanin käsialaa, ...
Katoavat sienimetsät, uppoavat kanttarellit
Muutaman vuoden aikana on Rakila-Mäntlahti alueelta kadonnut useita sienimetsiä metsähakkuiden seurauksena. Metsään lähtiessä ei voi tietää onko metsästä enää jäljellä muuta kuin risut ja kannot, sillä puut kaatuvat tehokkaasti nykyisillä metsäkoneilla. Olen käynyt Mäntlahden itäpuolella etsimässä kanttarelleja  usean vuoden ajan.  Pienen suon laidalla on kasvanut runsaasti kanttarelleja, mutta ne ovat ...
Kesäinen värjäyspäivä
Sanni kyseli keväällä pidetäänkö Rantaituvalla värjäyspäiviä milloin ja sovittiin sitten, että värjätään kesällä, kun molemmille sopii. Lauantai heinäkuun 15. päivä sovittiin värjäyspäiväksi. Sanni keräili ja kuivatti pitkin kesää materiaalia, jota hän aikoi käyttää värjäyksessä. Itse kävin perjantaina keräämässä sanajalkoja ja lupiineja, jotka keitin liemeksi illalla. Katkoin vielä pagodin taakse kasvaneet ...
Kanttarelleja sateen jälkeen
Tänään lähdimme aamulenkille metsään katsomaan josko löytäisimme muutaman kantarellin. Ja löytyihän niitä.Tarja otti mukaan ämpärin ja minulla oli kori ja sieniveitsi. Onneksi Tarjalla oli muovipussi taskussa, sillä kanttarelleja löytyi metsästä runsaasti. Puolisentoista tuntia kävelimme, mutta suurin osa sienistä löytyi yhdestä paikkaa. Sienisaalis oli sen verran runsas, että sienet piti kuivata ...
Matonpätkä mökin eteiseen
Marraskuussa aloittelin 150 cm pitkän maton kutomista mökin eteiseen. Matto on valmis ja viimein otettu pois puista. Kuteena käytin sinistiä trikoita ja marimekon unikkopussilakanasta leikkamaani kudetta. Loimi oli jälleen kerran turhan pitkä, joten kokeilin minkälainen matto tulee, jos käytän Maijukasta ostamaani kirjavaa trikoota ja siihen sointuvia yksivärisiä trikoita. Loimi riitti vielä ...
Pöllöpeitto
Tällaisena viileänä kesänä vauva tarvitsee lämpimän peiton. Etsiessäni netistä ohjetta vauvan peittoon törmäsin ihanaan pöllöpeittoon. Pöllöihin tarvittavaa liukuvärilankaa oli hieman vaikea löytää, mutta  Käsityöliike Maijukasta sain vauvalle sopivaa pehmoista lankaa. Pohjaväriksi valitsin perulaisen alpakkasekoitelangan, jotta peitosta tulisi sekä lämmin että pehmeä. Pöllöt, niiden väliin tulevat kappaleet ja pöllöjen silmät valmistuivat nopeasti ...
Värjäyssuunnitelmia tulevalle kesälle
Kesä lähestyy pikkuhiljaa ja tekee mieli selailla värjäysoppaita. Mitä värjäisi tänä kesänä? Suunnittelemista helpottaa, jos on etukäteen miettinnyt, mitä värjätyistä langoista tekee. Itse ole neulonut lapasia ja sukkia sekä huiveja. Sukkia varten olen värjännyt lankoja, joissa on mukana keinokuitua ja langoista on tullut voimakkaamman värisiä. Käsitellyt, keinokuitua sisältävät langat imevät enemmän ...
Vauvalle tossut
Suomi on ollut itsenäinen 100 vuotta. Sen kunniaksi on ympäri maata neulottu sinivalkoisia vauvojen sukkia, jotta jokainen tänä vuonna syntyvä vauva saisi omat sinivalkoiset sukat. Kesävauvoille sopii myös bambulangasta virkatut converse tossut. Virkkasin vastasyntyneelle sopivat siniset tossut. Ohjeen löysin netistä. Sinisten tossujen lisäksi vauva tarvitsee punaiset tossut. Niistä virkkasin vähän ...
Valoteos laiturilta kuvattuna. Kuva Mervi Hyppänen.
Suomen itsenäisyyden juhlavuosi, Suomi 100-vuotta lähti hienosti liikkeelle Mäntlahdessa. Joulukuun viimeisen päivän ilta alkoi ulkotulien sytyttämisellä Mäntlahden Kylänrantaan. Laila ja Herman Poleman olivat jo iltapäivällä tuoneet penkkejä ja puita nuotiota varten. Rannantaikaa väki oli hankkinut 80 ulkotulta valoteosta varten ja kutsunut yhdistyksen nettisivuilla kyläläisiä sytyttämään tulia. Klo 20 saavuimme sovitusti rantaan ...
Ajellessani Haminasta Mäntlahteen huomioni kiinnittyi talojen pihoissa oleviin kauniisiin valoihin. Pyötsaaren risteys vaikutti ankealta, sillä Mäntlahden keskustan katuvaloista useammat ovat sammuneet. Mietin, voisiko risteyksessä olevaan Herman Poelmanin taideteokseen laittaa valot. Kaupoista saa nykyisin pattereilla toimivia valosarjoja, joten hankin niitä muutamat. Laitoimme tänään Tarjan kanssa lenkillä lähtiessämme valosarjan kokeeksi Hermannin taideteokseen ja ...
Kuva Ilkka Ahmavaara
Ilkka tilasi netistä tehokkaan rikkaimurin. Imuri osoittautui niin tehokkaaksi, että keittiön vanha räsymattokin oli mennä imuriin. Olin alkukesästä aloittanut kutomaan eteiseen uutta mattoa väreinään oranssi, sininen, turkoos, petrooli ja vihreä. Vihdoin viime viikolla sain maton valmiiksi ja se laitettiin keittiön lattialle. Nyt on imurointi helppoa, kun matto pysyy paikoillaan. Syksyn ...
Kuva Ilkka Ahmavaara
Verihelttaseitikki on hyvä värjäyssieni. Nyt on hyvä aika kerätä niitä ja vaikka kuivata. Ei haittaa, jos sienet ovat jo vanhentuneita, sillä pilaantuneista sienistä saa enemmän väriä. Itse olen käyttänyt värjäykseen ainoastaan lakkeja, sillä olen yrittänyt ensimmäisestä liemestä saada aikaiseksi tummaa marjapuuron punaista oranssin sijaan siinä onnistumatta, monia konsteja olen kyllä kokeillut ...
Aprikoosin väristä kielon lehdillä
Kellastuneet kielonlehdet antavat kauniin värin villalankaan ja nyt niitä löytyy runsaasti metsästä. Kielon lehdet voi kuivata ja käyttää niitä vasta seuraavana vuonna, jos ei syksyllä innostu värjäämään. Keräsin kielonlehdet edellisenä syksynä vanhaan pyykkikoriin ja annoin niiden odotella vanhan navetan päädyssä olevassa varastossa sopivaa värjäysaikaa. Elokuussa sitten värjättiin  ja lopputulos näkyy kuvassa ...
20160727_081625
Varhain keväällä sovimme, että vietetään viikko 30 mökillä ja upea viikko siitä tulikin. Suomeen saapui jo edellisenä viikonloppuna helleviikko, joka jatkui koko viikon. Aamut aloitettiin laiturilla aamukahvilla ja terassilla istuskeltiin iltamyöhään ihailemassa peilityyntä järveä hiljaisuutta kuunnellen. Ongelmaksi meinasi muodostua keskiviikolle määrätyt verikokeet, sillä mökiltä Haminaan on matkaa yli 80 kilometriä ...
20160707_093742
Miljoonakaupunki Pietariin on Haminasta matkaa 240 km. Pietarin historiallinen keskusta on Unescon ensimmäinen maailmanperintökohde Venäjällä ja sinne pääsee helposti junalla. Junamatka Allegrolla Kouvolasta Pietariin kestää noin 2t 10 min. Erillisiä rajavelvollisuuksia ei ole, sillä passin- ja viisumin tarkastus ja tullimuodollisuudet hoituvat junan penkillä istuen. Kun ostaa junalipun vähintään kuukautta aiemmin, saa ...
Kuva Tarja Porkka
Pyötsaarentien risteyksen kukkalaatikon ilme on uudistunut useamman henkilön yhteistyöllä. Kivet laatikkoon haettiin Porkan Timon hiekkakuopalta ja rannasta. Herman Poelman toi asetelmaan taideteoksensa ja Porkan Tarjan kanssa hankiittiin ja istutettiin kukat. Nyt täytyy vielä jaksaa kastella kukkia. Ehkä naapurustosta löytyy apuvoimia tähän hommaan. Kukat laatikkoon on hankittiin omilla rahoilla, koska aiemmin ...
Maakellarissa talvehtinut muratti näytti elinvoimaiselta.
(päivitetty 7.8.2016) Syksyllä vein runkoruusun ja muratin vanhaan maakellariin pakkaselta suojaan. Ilmojen lämmetessä oli aika hakea kukat kellarista valoon. Kukkia ei ole kasteltu talven aikana, mutta hyvin ne näytivät säilyneen. Vielä en uskalla istuttaa niitä rappujen vierellä olevaan saaviin. Muratti kestää muutaman asteen pakkasia ja eikä ruusukaan kovin herkkä ole, ...
20160424_092725 (2)
(päivitetty 25.5.2016) Kevät on kasvun ja uuden luomisen aikaa. Pyötsaarentien risteyksessä oleva kukkalaatikko on ollut Kaakorannan kyläyhdistyksen hoitama, mutta yhdistyksen toiminta näyttää hiipuvan. Tarjan kanssa lenkkeillessämme mietimme kukkalaatikon kohtaloa. Kyläyhdistys on kukat kustantanut, joten rahoittajakin pitäisi löytyä. Siinä pohdiskellessamme mieleen tuli, että jospa uudistaisimme kukkalaatikkoa hieman.Haetaan kauniita kiviä Timo Porkan ...

 

(Käyntejä 9.7.2020 alkaen 835, 1 tänään)