Sinistä lupiinin kukilla värjäten

Sunnuntaina 10.6. vietin Haminan Marttojen kanssa värjäyspäivää Kaija Ikosen mökillä. Koska lupiinien kukinta on parhaimmillaan, värjäyskasviksi valikoitui lupiini. Kaijalla oli valmiina omenapuun kuoria, joista saa vahvaa keltaista väriä. Hän laittoi kuoret likoamaan jo perjantaina ja keitti niitä lauantaina kolme tuntia. Lauantaina lupiineista irroitettiin violetit kukat. Lehdistä ja varsista keitettiin värjäysliemi. Kukat jätettiin odottamaan sunnuntaita, koska haluttiin yrittää saada sinistä väriä.

Sunnuntaina aloitettiin värjäys lupiinin kukilla, joita oli  tiukkaan painettuna 10 litran ämpäri täyteen. Jaoimme kukat kahteen noin 10 litran emali- ja teräskattilaan.  Kattilat olivat lähes täynnä kukkia. Ensin lisäsimme emalikattilaan kaivovettä ja 100 g erilaisia lankoja, koirankarvasta kehrättyä, aitoa lampaan villaa ja Nalle lankaa. Liemi kuumennettiin 40 asteeseen ja lisättiin 15 g alunaa. Tämän jälkeen liemi kuumennettiin 65 asteeseen ja yritettiin pitää se siinä tunnin verran. Jossain vaiheessa liemi pääsi kuumenemaan 75 asteeseen, mutta tämä ei onneksi vaikuttanut lopputulokseksi saatuun siniseen väriin.

Teräskattilassa olevien lupiinin kukkien päälle kaadettiin liemeksi emalikattilan sininen liemi ja langat värjättiin kuten ensimmäinen satsi. Värjättäviä lankoja oli noin 100 g. Langoista tuli vähän vihreään vivahtavia. Jos haluaa puhtaan sinisen värin kannattaa värjäysliemeksi laittaa kaivo tai sadevettä.

Varsista, kukista ja lehdistä keitettyyn liemeen laskimme 400 g lankoja,  koirankarvasta kehrättyä, aitoa lamapaan villaa ja Nalle lankaa. Liemi kuumennettin ja puretusaineeksi lisättiin 60 g alunaa ja 32 g kuparivihtrilliä. Lankoja pidettiin 85-90 asteessa tunti ja lopputuloksena oli eri sävyisiä vihreitä lankoja. Koirankarvoista kehrätyt langat olivat vaaleimpia, Nalle lankaan väri tarttui eniten.

 

 

Viikon päästä uudelleen

Kävin keräämässä uuden satsin lupiininkukkia. Osa kukinnoista oli jo muuttunut siemeniksi, mutta ylimmäiset kukat olivat vielä violetteja. Keräsin niitä äpärillisen ja laitoin pataan yhdessä veden ja villalangan kanssa. Värjäsin kuten yllä. Tunnin kuumentamisen jälkeen lanka oli mielestäni liian vaaleaa. Jätin langan jäähtymään liemeen. Kävin hetken päästä katosmassa ja lanka oli alkanut vihertää. Jätin langat väriliemeen ja muutaman tunnin kuluttua minulla oli sinivihreää lankaa.

Ämpärillinen lupiininkukkia, vesi ja 150 g villalankaa.
Sinivihreä lanka ja saniainen.
Lupiinista saatava väri ei ole tavanomainen.

 

(Käyntejä 9.7.2020 alkaen 4 785, 1 tänään)
Subscribe
Notify of
guest
0 Comments
Newest
Oldest
Inline Feedbacks
View all comments