Artikkeli julkaistu Rannantaikaa lehden syksyn numerossa 4/2014. Jälkikirjoitus lisätty 13.4.2016. ”..nykyisin on tapana saada näyttämään kaikki siltä, että kaiken takana on ilmastonmuutos. Ennen se oli nainen.” –Juha Föhr, Sään takaa blogi (Foreca 11.10.2014) Kaikki mitä me kuulemme kriiseistä maailmalla on poliittista retoriikkaa aina. Todellisuus on retoriikan takana piilossa, oli sitten kyse Ukrainasta, Lähi-idästä, talouslamasta, ilmastokatastrofista tai …
Category: Lehtijuttuja
Valikoituja Rannantaikaa lehdessa julkaistuja artikkeleita vuosien varrelta, uusia ja vanhoja.
Juttujen muokkaaminen ja siirtäminen sivuille aloitetttiin helmikuussa 2016 ja toiminta etenee hissukseen.
Kouluun mieluummin kauas kuin lähelle
Vanhoja, mutta yhä ajankohtaisia lehtijuttuja sarjassamme kirjoitus Haminan kouluverkkosuhmuroinnista helmikuun numerosta vuonna 2015. Haminaan on jälleen vuoden alussa valmistunut kouluverkkoselvitysraportti ja sen pohjalta kaupunginhallitus hyväksyi Summan ja Poitsilan koulujen lakkauttamisen. Valtuusto ei esitystä kuitenkaan sinällään hyväksynyt vaan vaatii lisäselvityksiä. Raportissa ehdotettiin lukion siirtämistä EKAMin tiloihin. Lukio ei mahdu EKAMI:n tiloihin vaan sinne joudutaan rakentamaan lisää …
Korkein hallinto-oikeus ja Harvajanniemi
(Julkaistu Rannantaikaa lehden numerossa 1/2016 maaliskuu) Korkein hallinto-oikeus hyväksyi BirdLife Suomi ry:n ja Kymenlaakson lintutieteellinen yhdistys ry:n valituksen koskien Kymenlaaksoon suunniteltuja tuulivoima-alueita. KHO kumosi Ympäristöministeriön ja Kymenlaakson liiton maakuntavaltuuston päätökset koskien seuraavia energiamaakuntakaavaan merkittyjä tuulivoima-alueita: Harvajanniemen pohjoisosa (2101), Oravikorpi-Vahterikko (2102) , Kyynärmäki-Alhonmäki (2100), Korkeuskalliot (2021), Mäyränmäki (2098), Pirtnuora (2093), Struka (2094), Purola (2095) ja Valkiajärvensuo …
Ennakkoluulot ja rasismi, sama asia?
Mervi Hyppänen (julkaistu Rannantaikaa lehden numerossa 4/2014, lyhennelmä) Maailma muuttuu koko ajan haluttiin sitä tai ei. Väestö kasvaa ja ihmisten liikkuvuus lisääntyy, pieniinkin maalaiskyliin saattaa muuttaa vieraita ihmisiä, joista ei tiedä, mitä sukua he ovat. Vielä epäilyttävämpää on, jos naapuriin muuttaa joku ulkomaalainen. Miten uuteen asukkaaseen suhtaudutaan? Toivotetaanko hänet tervetulleeksi ja otetaan mukaan yhteisöön vai …
Keskusteluilmasto lämpenee…
Kirjoitus on alunperin kirjoitettu Rannantaikaa -lehden syyskuun numeroon 3/2015 paraatikirjoitukseksi, (tämä on ajantasainen päivitys). Kesä ei tänä vuonna oikein lähtenyt käyntiin, kevät hirtti pitkäksi aikaa päälle, mutta elokuun lopuilla se sitten jo melkeinpä yllättäen puhkesi täyteen teräänsä, kesä, aiheuttaen melkein hellettä tänne rantakyliinkin asti. Juuri kun piti ryhtyä valmistautumaan syksyyn tulivat lämpimät päälle sään puolesta, eikä …
Haminalaiset, älkää päästäkö heitä eduskuntaan!
Vetoomus haminalaisille äänestäjille On ymmärrettävää, etteivät haminalaiset kunnallispoliitikot oikein välitä puhua koko kouluverkkouudistuksesta, se on niin vahvasti läpinäkyvää henkilökohtaisten etujen ajoa järkevän yhdyskuntasuunnittelun kustannuksella. Väitetään tehtyjä ratkaisuja edullisiksi, kun ne tosiasiassa ovat kalliita. Esimerkiksi kuljettamalla Vilniemen koululaiset Uuteen Summaan säästetään 28 000 euroa vuodessa viipalekouluun verraten, mutta kun samanaikaisesti maksetaan reilu 46 000 euroa lasten …
Muistilista tapahtuman järjestäjälle
Tapahtumien järjestäminen vaatii osaamista ja tietoa sekä yhteistyötä viranomaisten kanssa. Onnistunut tapahtuma, josta sekä yleisö että esiintyjät lähtevät kotiin tyytyväisenä, vaatii tapahtuman järjestäjiltä paljon työtä ja sitoutumista. Ohessa muistilista Tapahtuman järjestämistä suunnitteleville: 1. Tapahtuman suunnittelu • Esiintyjien etsiminen, valitseminen ja aikatauluista sopiminen • Ohjelmiston suunnittelu • Sopimusten teko esiintyjien kanssa • Äänitekniikan järjestäminen • Järjestysmiesten …
Uusimmat kommentit