Keskusteluilmasto lämpenee…

Kirjoitus on alunperin kirjoitettu Rannantaikaa -lehden
syyskuun numeroon 3/2015 paraatikirjoitukseksi,
(tämä on ajantasainen päivitys).

Kesä ei tänä vuonna oikein lähtenyt käyntiin, kevät hirtti pitkäksi aikaa päälle, mutta elokuun lopuilla se sitten jo melkeinpä yllättäen puhkesi täyteen teräänsä, kesä, aiheuttaen melkein hellettä tänne rantakyliinkin asti. Juuri kun piti ryhtyä valmistautumaan syksyyn tulivat lämpimät päälle sään puolesta, eikä vaatetuksen. Pari viikkoa tuulettomia, sateettomia ja lämpimiä, joskin hiukan syksyn tuoksuisia päiviä! Harvoin kesä alkaa silloin kuin se päättyy. Siirsimme lehtemme ilmestymisajankin viimein syyskuuhun, ei kuumassa elokuussa kukaan jaksa juttuja kirjoitella.

Mutta mitä onkaan tapahtunut sillä välin kun nautimme elokuisten tummapintaisten öitten hehkusta ja päivien lämmöstä sinisessä laguunissamme pohjolan perillä? Kaaos! Katastrofi! Kotikonnuillemme onkin kaiken aikaa matkannut hirvittäviä määriä pakolaisia, eteläisten merien ja maitten kansalaisia ja alkavat tulla jo perille. Eivät lämmennyttä ilmastoa pakoon, mitä oli hissukseen varauduttu odottamaan, vaan tappajia! Ja tulevatko sitten tappajat pakenijoiden mukana? Apua, kaikki äkkiä jotain jonnekin!

Suomenkielinen vuorovaikutteinen media, julkinen keskustelu, kiehuu. Niin some kuin sanomalehtien ja radio-yhtiöittenkin kommenttipalstat alkavat lerppua väärällään toinen toistaan julkeampaa herjausta, vihapuhetta, alatyylin julistusta ja väkivallalla uhkailua. Useat mediat (Sanoma, MTV ym.) ovat alkaneet rajoittaa kommentointiaan sananvapauden nimissä, koska uhkailun kohteiksi mahdollisesti joutuvat ja jo joutuneet eivät enää uskalla keskusteluun osallistua. Heidät on vihapuheilla jo häädetty ulos, heillä ei enää ole sananvapautta.

Internet on yleistynyt helppokäyttöisyytensä vuoksi jokamiehen oikeuden kaltaiseksi kirjallisen ilmaisun vapaaksi temmellyskentäksi viimeisen kymmenen vuoden aikana, ei vain globaalisti, vaan myös Suomessa. Kuka tahansa missä tahansa mielentilassa voi heittää haisevan vastalauseensa kaikkien nähtäville ja jopa henkilöön kohdistaen. Mikään ei estä perättömien väitteiden esittämistä tosiasioina, syntyy lynkkausklubeja, joiden asenteet näyttävät ikävästi myös valuvan kaduille ja toreille, tänne fyysiseen todellisuuteen (mistä ne tietysti ovat kotoisinkin).

Tämä ei johdu uusien suomalaisten sukupolvien huonosta kasvatuksesta tai moraalin, väittelytaidon tai sivistystason laskusta. Vihapuheita on ollut aina, perheväkivaltaa on ollut aina, pedofiliaa, raiskauksia ja niin edelleen. Nyt tämä kaikki vaan tulee internetin kautta häkellyttävän näyttävästi esiin. Kun ihmisten puheet litteroidaan, niiden vaikutus on aivan toinen kuin kännissä tanssilavan kusiputkan takana ja viha ruokkii vihaa kun se tarpeeksi laajalle leviää. Uhkaukset netissä olivat aluksi tyypillisesti anonyymeinä kirjoitettuja, mutta nyttemmin niitä kirjoitetaan jo oikeilla nimilläkin kasvojen menetystä pelkäämättä, on niin paljon kavereita, jotka ovat samanmielisiä ainakin kommenttimaailmassa, ja nyt siis myös kaduilla. Uudenlainen muoti on puhkeamassa arjen käyttäytymiseemme vapaan kirjallisen ilmaisumme syövereistä.

Niille, jotka tutkivat, tai ovat muuten vain kiinnostuneita informaatioteknologiasta ja tiedonvälityksestä on tarjolla toki herkullinen aineisto, tällaista ei ole aiemmin ollut näkyvillä. Mutta kaiken tämän älämölöllä huitelun takana on tietysti myös todellisuutta, niin vaikeaa kun sitä sieltä onkin löytää. Pakolaisvirta myös Suomeen, niin Klamilaan, Mäntlahteen, Rakilaan kuin Pyötsaareenkin vaikuttaisi olevan nyt totta, ainakin pian. Kansakunta alkaa olla hälytystilassa, emme olekaan yksin edes omassa kotona.

Valtion puolesta varmasti pyritään nyt jonkinlaisiin tolkkutalkoisiin, eihän suomalainen yhteiskunta voi revetä kaaokseen vain sen vuoksi, että maahan tulee lisää väkeä oudoista maista, onhan sitä ennenkin selvitty (ainakin Muumimaailmassa, joka on suomalaisuuden kansainvälisin menestystuote Kalevalan rinnalla).

Ehkäpä lännen pitäisi sittenkin suvaita kehittyvien maiden diktatuureja enemmän, sekä toisenlaisia demokratiakäsityksiä, onhan kehitys kohti länsimaista demokratiaa ja sivistystä ollut hyvin hidasta ja veristä aikoinaan myös lännessä. Jos nyt ajatellaan nykyistä pakolaistulvaa, olisiko sitä syntynyt, jos länsi ei olisi puuttunut tapahtumiin Gaddafin Libyassa, Husseinin Irakissa ja Assadin Syyriassa? Olisiko Isis saanut näin suurta kannatusta ilman lännen näkyvää läsnäoloa alueilla?

Professori, historian tutkija Jukka Korpela Itäsuomen yliopistosta on kirjoittanut mielenkiintoisen lokakuussa ilmestyvän kirjan nimeltä ”Länsimaisen yhteiskunnan juurilla: Jumalan laista oikeusvaltion syntyyn”. Siinä hän pohtii itäisen ja läntisen sivistyksen erkanemista toisistaan ja näkee sen tapahtuneen noin tuhatluvulla. Moderni länsimainen tiede ei olisi voinyt syntyä ilman tuolloin tapahtuneita muutoksia läntisessä kulttuurissa.

Mutta kulttuuri ei ole samaa kuin sivistys. Lainaan tähän lapsuuteni koulun rehtoria:

”Korkeammat arvot voidaan yhdistää semmoiseen käsitteeseen kuin sivistys, joka ei ole samaa kuin kulttuuri. Kulttuuri on jokin rajoitettu yhdenmukaisuus, sivistys on vain yksi: se universaalinen aines mikä kuhunkin kulttuuriin sisältyy. Toisiin kulttuureihin sitä sisältyy enemmän, toisiin vähemmän, länsimaiseen kulttuuriin enemmän kuin mihinkään muuhun. Ja se mikä länsimaisessa kulttuurissa on sivistystä, on ensi sijassa tieteellinen ajattelu. Se säilyy, vaikka ns. länsimainen kulttuuri tuhoutuisikin.” – Touko Voutilainen, 1954.

Sitä, että pakolaisvirta suuntautuu idästä länteen, eikä päinvastoin, voitaneen ehkä pitää länsimaisen sivistyksen ylivertaisuuden osoituksena. Mutta, onko meillä suomalaisilla riittävästi länsimaista sivistystä?

Mäntlahdessa 7.9.2015 Ilkka Ahmavaara

Edit 09/09/2015: lisätty sulkulause: “(mistä ne tietysti ovat kotoisinkin)”.
Edit 09/10/2015:: vaihdettu allekirjoituksen päivämäärä elokuusta syyskuulle, painetussa lehdessä päivämäärä on virheellisesti 7.8.
Edit 09/11/2015:; Muumimaailman täsmennys “joka on suomalaisuuden kansainvälisin menestystuote Kalevalan rinnalla”.

(Käyntejä 9.7.2020 alkaen 32, 1 tänään)
Subscribe
Notify of
guest
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments