Avoimet kylät -päivä tulee taas!

Valtakunnallinen Avoimet Kylät -päivä järjestetään tänä vuonna lauantaina 9.6.2018. Viime vuonna päivä oli 10.6. ja tapahtumia oli niin Mäntlahdessa kuin Klamilassakin. Viime vuonna kaikki eivät ehtineet tapahtumiensa kanssa osumaan Avoimet kylät päivään, ehkäpä tänä vuonna osumme paremmin, ainakin tiedotus on aloitettu hyvissä ajoin.

Elina Seppänen Kymenlaakson kylistä kirjoittaa tiedotteessaan:

Päivän aikana järjestetään tapahtumia niin pienissä kuin isoissakin kylissä. Ohjelmassa on mukavaa yhdessä olemista ja tutustumista kylien elämänmenoon. Kylätapahtumat ovat esim. kyläyhdistysten kirpputoreja, kahviloita, soutelua, opastettuja luontokierroksia, lintubongausta, Kylärallia, yhteisen kyläpoppanan kudontaa, musiikkiesityksiä, museokierroksia… Jokaisella kylällä on ne omat juttunsa, joita haluaa esitellä, ja kutsua tutut ja tuntemattomat kylään!

Tapahtumahaku on nyt käynnissä. Tapahtuuko teidän kylällä jotain 9.6. tai haluaisiko kylänne mahdollisesti olla yksi kyläbussiretken kohteista? Lue lisää liitetiedostosta.

Viimevuonna tapahtumaan osui myös vanhojen autojen ajot Museotietä pitkin, rastipaikka oli Klamilan kalasatamassa. Mäntlahdessa tapahtumana oli Galleria Kymen Kullan avajaiset ja Paussi kioski, jossa myös Kyläteatteri Marmutin naamiot esiintyivät.

Kymenlaakson Kylät järjestää viimevuotiseen tapaan bussiretken kylille

Bussiretki suuntautuisi 2-3 kylälle, jossa pääsisimme nauttimaan paikallisesta tunnelmasta ja herkuista, ja meillä olisi tarjolla kylän näköistä ohjelmaa. Me tarjoaisimme bussin, mahdolliset oppaat ja tapahtumatiedotuksen, ja kylien tapahtumajärjestelyistä vastaisivat kylien aktiiviset toimijat. Tässä olisi myös hyvä mahdollisuus tienata hieman ylimääräistä kyläyhdistyksen kassaan. Mikäli teidän kylällä on aikeissa järjestää tapahtumaa Avoimet Kylät -päivänä ja teillä olisi resursseja vastaanottaa bussilastillinen vieraita, niin laittakaa alustavaa viestiä tammikuun aikana osoitteeseen: toimisto@kymenkylat.fi / Tanja Mynttinen

 

Kyläralli ensikertaa ohjelmistoon

Kyläralli -tapahtuma pilotoidaan Iitissä Avoimet Kylät -päivänä 9.6. Kylärallissa matkaan lähdetään autokunnittain perhe-, kaveri- tai työporukalla ja kierretään kyliä suorittaen rastipisteitä kesäpäivästä nauttien. Kyläralli -työryhmä valmistelee tapahtumaa kovaa vauhtia ja asiasta tiedotetaan lisää lähiaikoina. Lisätietoa: Leena Borg, Kymenlaakson Kylät ry, Näkyvät Kylät -hanke, leena.borg@kymenkylat.fi, p. 040 838 9989.

Tiedote pdf muodossa Avoimet Kylät -tiedote kylille 9.1.2018

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

(Käyntejä 9.7.2020 alkaen 364, 1 tänään)
Subscribe
Notify of
guest
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments