Seurataanpa taas tämän vuoden lämpötiloja Joulun ja Uudenvuoden aikaan verrattuna aiempiin vuosiin Mäntlahdessa. Käppyrä päivittyy kerran päivässä (illalla). Kyseessä on siis vuorokautisten lämpötilojen keskiarvo. (Edit 21.12.2015: Käppyrään lisätty myös vuosi 2007, kun siitäkin mittaukset ovat.) (Edit 24.12.2015: Lisätty Helsinki/Seutulan joulukuiden keskilämmöt vuodesta 1829 alkaen.) Joulukuu on muiden talvikuukausien tapaan ollut lämpenevässä trendissä, toisin kuin muiden …
Tag: sää
Vappujen lämpötilat 2008 alkaen Mäntlahdessa
Koleaa vappua 2020 ja edelleen 2021. Rantaituvan ilmatieteellisen tutkimuskeskuksen vuorokautisten lämpötilahavaintojen arkistoista avaamme Vappusäät vuodesta 2008 alkaen, tosin vain lämpötilan osalta. Kaavioon on merkitty päivien kylmin ja lämpimin mittaustulos huhtikuun 27. paivästä toukokuun kolmanteen saakka. Kuluvan vuoden havainnot näkyvät punaisella vahvenneittuina viivoina. Kaavio päivitetään iltapäivisin. Ilmatieteissä on vuorokautisten minimi ja maksimiennätysten lisäksi tapana tarkastella keskimääräistä …
Kesäkuu toi ennätyskuplia mediaan
Meteorologiassa on tapana keskittyä tilastoinnissa erilaisiin ennätyksiin, jotka sinänsä eivät kerro pitkäaikaisista muutoksista juuri mitään, mutta ovat median suosiossa. Mediatalojen sääsivut ovat vähän kuin urheilusivuja, milloin tehdään maailmanennätyksiä, milloin Suomen ennätyksiä milloin missäkin meteorologisessa lajissa. Arvelisin tämän myyvän tavan syntyneen Yhdysvalloissa, jossa useat yksityiset meteorologiset laitokset perinteisesti kilpailivat myös yleisöstä ja mainosrahasta heti alusta alkaen. …
Juhannusten lämpötilat Mäntlahdessa
Lämmintä juhannusta on luvattu tänä vuonna. Ainakin lähtökohdat seurannassamme ovat erinmomaiset! Rantaituvan sääasemalla on mitattu lämpötiloja vuodesta 2008 alkaen. Alla kerran päivässä päivittyvissä kuvassa juhannusajan maksimi- ja minimilämpötilat, sekä päivien keskilämpötilat. Kaaviot päivittyvät viimeistään iltaisin, kun päivän maksimi on ohitettu, mutta päivityksiä saattaa olla useampiakin päivälle.
Teeveen sekavat säätiedotukset
Kyllä minä niin mieleni pahoitin taas, kun katselin Ylen aamuteeveen sääennusteen. Jos yrittää noista ennusteista jotenkin arvioida päivien keskilämpötiloja, niin vaikeaa se on. Mikseivät ne voi näin syksyisin ja myös keväisin suoraan kertoa, missä kulkee kymmenen asteen, viiden asteen ja sitten talven läheisyydessä nolla asteen keskilämpötilan raja, nämä kun olisivat kaikkein tärkeimmät tiedot niille, jotka …
Sataako Mäntlahdessa vähän?
Kuulin tänään terveisiä kyliltä, siellä oli seurattu säätilastojamme ainakin Rannantaikaa lehdestä. Pohdittavana oli ollut, sataako Mäntlahdessa vähemmän kuin Haminan länsipuolella? Asiaa ei voi kovin tarkkaan selvittää, sillä havintoasemia on tällä Kymenlaaksossa peräti vähän. Arvelin kysymyksen kiinnostavan varsinkin vapaa-ajan asukkaitsa, jotka paljolti asuvat Helsingissä, joten valitsin vertailuun myös Helsingin Kaisaniemen. Toiveena oli saada vertailua Haminan länsi- …
Kiira-myrskyn eteneminen
Luciferin sanotaan hilluneen eteläisessä Euroopassa, Välimeren maissa (siitä tarkemmin myöhemmin). Nyt on sitten Suomeenkin yltänyt lööpistön meteorologien mukaan Lusiferin häntä, ei kovin kummosia lämpötiloja kuitenkaan aikaansaaden, mutta jonkinlainen hännän huiskaus kai tämä lauantai-iltainen Kiira myrskykin oli. Pidin pientä tutkapäiväkirjaa myrskyn edetessä, ja kävi juuri niin kuin alussa epäilin: saimme tänne kaakkoiselle rannikolle kapeana nauhana (häntänä!) …
Lämpötilavaihtelut poikkeuksellisia?
8.1.2015: Nämä ilmastonmuutoksen ajat ovat myös mainio tilaisuus tarkkailla, miten manipulaatio vaikuttaa. Aloin minäkin taas epäillä, että onko tämän talven (2015) jyrkät lämpötilavaihtelut jotenkin poikkeuksellisia. Onneksi on nämä lämpöaikasarjat, tässä tämä vuorokausivaihtelutilasto Mäntlahdesta tähän päivään saakka. Kaaviossa pystyviivat merkkaavat vuodenaikaa, talvi aina ensimmäisenä, siis Joulukuu-Helmikuu. Tämän talven tähänastiset vuorokausivaihtelut eivät kyllä pomppaa silmille muista talvista. …
Pakkasennätyksiä Mäntlahdessa …
Vaikka yksittäiset lämpöennätykset eivät kerro mitään ajankohdan lämpötiloista, niistä kuitenkin puhutaan. Taas ei ole miesmuistiin ollut näin kylmää jne. Miesmuisti on lyhyt. Seurataan tässä talven ennätysten ja myös keskilämpötilojen kehittymista mittaushistoriaan verraten. (Muistettakoon, että myös Ilmatieteen laitoksen ilmoittamat mittaushistorian ennätykset ovat käytännössä kuitenkin vain jonkin sääaseman mittaushistorian ajalta, usein noin kymmenisen vuotta). Päivitetty 18.1.2016 klo 20:00 …
Suomen säät ennen 60 lukua?
Mitä tapahtui Suomen säässä ennen 60-lukua? Ilmatieteen laitos on katkaissut lähes kaikki sivuillaan näkyvät aikasarjat vuoteen 1961, tuon vuosiluvun taakse ei näe. Onneksi Suomen säätilastoja saa muualta maailmasta paikoista, jonne Ilmatieteen laitos joutuu tietoja luovuttamaan globaaleja lämpöaikasarjoja varten. Muunmuassa Hollannin ilmatieteen laitoksella on sivustoillaan aparaatti, jolla saa Suomenkin sääasemien havainnot helposti ulos. Innostuin siis viimein …
Uusimmat kommentit