Kukkalaatikko uudistuu

(päivitetty 25.5.2016)

Kevät on kasvun ja uuden luomisen aikaa. Pyötsaarentien risteyksessä oleva kukkalaatikko on ollut Kaakorannan kyläyhdistyksen hoitama, mutta yhdistyksen toiminta näyttää hiipuvan. Tarjan kanssa lenkkeillessämme mietimme kukkalaatikon kohtaloa. Kyläyhdistys on kukat kustantanut, joten rahoittajakin pitäisi löytyä.

Siinä pohdiskellessamme mieleen tuli, että jospa uudistaisimme kukkalaatikkoa hieman.Haetaan kauniita kiviä Timo Porkan hiekkakuopalta ja asetellaan kivet kauniisti, jolloin selviämme pienemmällä kukkamäärällä. Voisimme vaikka kokeilla jotain monivuotista kivikkokasvia, niitähän pihoilta löytyy.

Kukka-asetelman keskellä on yleensä ollut isompi kasvi, mutta koska paikka on tuulelle altis ja aurinkoinen, eivät kookkaammat kasvit ole oikein menestyneet. Ehkä pienemmät kasvit ja kivet elävöittämässä asetelmaa riittäisivät.

Timolta kysyttiin lupa kivien hakemiseen hiekkakuopalta ja huhtikuun lopulla ajoimme autollani kiviä hakemaan. Tehtävä ei ollutkaan niin helppo kuin kuvittelimme, sillä Lelussa sijaitsevilla hiekkakuopilla on vähän kiviä. Kiviä kuitenkin löytyi ja kaivoimme niitä käsin esiin, koska emme huomanneet ottaa lapiota mukana.

 

20160424_092725 (2)

Ämpärit ja muovilaatikko olivat hyvä apu kiviä kuljetettaessa.

20160424_094906 (2)

Lapion avulla kivi nousee kevyesti.

20160424_093928Asettelimme kivet kukkalaatikkoon ja totesimme, että asetelma kaipasi vielä yhtä kiveä, jonka päätimme hakea rannasta. Otimme myös lapion mukaan. Rannasta löytyi paljon kauniita kiviä ja yhden kiven sijaan mukaan lähti kolme kiveä. Joista kaksi mahtui kukkalaatikkoon ja yksi asetetiin laatikon viereen. Herman Poelmannia pyydettiin mukaan suunnittelemaan kukkalaatikkoa ja  mielipiteitä toivotaan muiltakin kyläläisiltä.

 

Herman Poelman toi oman taideteoksensa kukkalaatikkoon kaikkien iloksi. Taideteoksen kokoaminen sujui Hermannilta kätevästi ja lopputulos näyttää hyvältä. Enään ei puutu kuin kukat. (Kuvat Tarja Porkka)

hermannin patsas2 (2)

 

 

(Käyntejä 9.7.2020 alkaen 240, 1 tänään)
Subscribe
Notify of
guest
0 Comments
Newest
Oldest
Inline Feedbacks
View all comments