Category: Uutiset

Uutisissa julkaistaan ajankohtaisia lyhyitä ja pitempiäkin uutisjuttuja. 

Juttuja kesänumeroon!

Kevät kulkee kulkuaan, vielä ei ole kasvukausi alkanut, mutta niin myöhäiseksi kuin viime vuonna se tuskin jää. Jo vihertää siellä täällä. Myös Rannantaikaa lehden kesän numero on jo iduillaan, muutamia juttuja lehteen on jo tullutkin, mutta varsinainen jutturuuhka ajoittunee viidennentoista päivän kieppeille, joka on perinteinen aineiston takaraja. Kesän numero on painokseltaan yli kaksinkertainen ja se …

Jatka lukemista

Yhdistykset ja uudistuva tietosuojalainsäädäntö

Marja Orava Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Socomolta kävi 16.1. Hilmalla kertomassa uudistuvasta tietosuoja-asetuksesta ja sen mukanaan tuomista uusista velvoitteista rekisterinpitäjille. Euroopan unionin tietosuojalainsäädäntö uudistettiin 24.5.2016 ja uusi tietosuoja-asetus tuli voimaan. Siirtymäaika on 25.5.2018 asti, jonka jälkeen henkilötietojen käsittelyn on oltava tietosuoja-asetuksen mukaista. Tietosuoja-asetuksen tarkoituksena on lisätä henkilötietojen käsittelyn avoimuutta ja läpinäkyvyyttä sekä parantaa henkilötietojen suojaa ja …

Jatka lukemista

Mäntlahden liikuntapuisto toteutuu

Viime syksynä mäntlahtelaiset yhdistykset ja Vetreät hakivat yhteistuumin Haminan kaupungin Vanhustenhuoltorahastosta rahoitusta pienimuotoisen liikuntapuiston perustamiseen Mäntlahden hyötispisteelle Pyötsaarentien varteen. Helmikuussa Hyvinvointilautakunta myönsi 17 000 € rahaston varoista Käytettäväksi Mäntlahden kyläläisten liikuntapuiston perustamiseen hankittaviin ulkoliikuntavälineisiin  eli haetun summan kokonaisuudessaan. Tänään kokoontui joukko hakemuksen allekirjoittaneita Toivolaan arvioimaan Leikkisetiltä saatua tarjousta ulkokuntoiluvälineistä ja asennuksesta. Tarjous vaikutti hyvältä ja …

Jatka lukemista

Rannantaikaa 1/2018 ilmestyy

Maaliskuun numeromme lähtee painoon sunnuntaina 25.2. ja ehtinee jakeluun viikolla 10 maaliskuussa, tuurilla jo viikolla 9. Sivuja 24. Sisällysluettelo s.2. ”Kauhupakkasten” aikaan, pk, Mervi Hyppänen s.3. Myöhäinen talvi painottuu keväälle, Ilkka Ahmavaara s.4. Tammikuun tulet, Heli Varjakoski s.6. Hilman uusia tuulia, Minna Mänttäri s.8. Sepramarkkinat Klamilassa, Siru Ahopelto s.9. Itsenäisyyden tulet, Mervi Hyppänen s.10. Pyölinjoki …

Jatka lukemista

Rannantaikaa väki ry:n vuosikokous 2018

KUTSU VUOSIKOKOUKSEEN Rannantaikaa väki ry:n vuosikokous pidetään 25.3.2018 klo 14.00 Mänt­lahdessa Rantaituvalla, Simonmäen­tie 18. Käsitellään sääntömääräiset asiat. Tervetuloa!

Maaliskuun numeroa synnyttämään!

Talven selkä alkaa taittua ja Rannantaikaa lehden maaliskuun numero valmistua painettavaksi ja jaettavaksi, mikäli tämän kuukauden 15. päivään mennessä sisältöä lehteen saadaan. Emme ole toistaiseksi vielä kertaakaan julkaisseet ns. blanco numeroa, jonka kaikki sivut hohtaisivat puhtaan valkoisina kuin maaliskuinen hanki, olisihan sellainen aika erikoinen. Sen aika tullee vasta sitten, kun lehden taittaja ei otsikkoa pitemmälle …

Jatka lukemista

Avoimet kylät -päivä tulee taas!

Valtakunnallinen Avoimet Kylät -päivä järjestetään tänä vuonna lauantaina 9.6.2018. Viime vuonna päivä oli 10.6. ja tapahtumia oli niin Mäntlahdessa kuin Klamilassakin. Viime vuonna kaikki eivät ehtineet tapahtumiensa kanssa osumaan Avoimet kylät päivään, ehkäpä tänä vuonna osumme paremmin, ainakin tiedotus on aloitettu hyvissä ajoin. Elina Seppänen Kymenlaakson kylistä kirjoittaa tiedotteessaan: Päivän aikana järjestetään tapahtumia niin pienissä …

Jatka lukemista

Uuden vuoden vastaanotto

Vuosi vaihtuu parin päivän päästä. Haminassa alkaa Suomen suurin ilotulitus Uuden vuoden aattona jo kello 18.00, joten hyvin ehditään sytyttämään tulet edellisvuosien tapaan Mäntlahden Kylänrantaan. Kokoonnutaan 31.12. kello 20 Kylänrantaan tulia sytyttämään. Ulkotulet on edellisten vuosien tapaan hankittu, mutta omiakin voi tuoda, jos haluaa. Tärkeämäpää on kuitenkin ottaa tulentekovälineet mukaan.   Tänä vuonna on valaistu …

Jatka lukemista

Tiedon vältaväylälle pilottikyliä rantakyliinkin?

  Kymenlaaksot kylät ry:llä on ollut kumppaniensa kanssa käynnissä Digitaaliset kylät -hanke Kymenlaaksossa. Hankkeeseen tarvitaan pilottikyliä digitaalisia palveluja kehittämään ja kokeilemaan. Asiaa koskevassa tiedotteessa kerrotaan mm: ”Tavoitteena on järjestää valituille pilottikylille kylätaloihin laitteet ja tekniikka, joilla digitaalisten palveluiden käyttö on mahdollista. Tämä hyödyttää myös muita kylätalojen käyttäjiä ja antaa uusia mahdollisuuksia kehittää kylätaloista tulevaisuudessa etäpalvelukeskuksia. …

Jatka lukemista

Itsenäisyyden tulet

Mäntlahden kylänrantaan on parina uutena vuotena sytytetty valoteos ulkotulista. Suomi 100 vuotta juhlavuoden kunniaksi päätettiin tehdä valoteos Ryöstöpellolle juhlistamaan itsenäisyyspäivää. Väkeä teoksen suunnitteluun ja rakentamiseen kutsuttiin sekä puskaradiolla että Facebookin kauttaa. Lisäksi Ilkka laittoi Itsenäisyyspäivän aamuna Rannantaikaa väen nettisivujen kalenteriin ilmoituksen tapahtumasta. Klo 15.30 kokoonnuttiin Pyötsaarentien risteykseen, josta siirryttiin lyhyen suunnittelun jälkeen Ryöstöpellolle valoteosta raketamaan. …

Jatka lukemista

Load more