Kirjoitus on alunperin kirjoitettu Rannantaikaa -lehden syyskuun numeroon 3/2015 paraatikirjoitukseksi, (tämä on ajantasainen päivitys). Kesä ei tänä vuonna oikein lähtenyt käyntiin, kevät hirtti pitkäksi aikaa päälle, mutta elokuun lopuilla se sitten jo melkeinpä yllättäen puhkesi täyteen teräänsä, kesä, aiheuttaen melkein hellettä tänne rantakyliinkin asti. Juuri kun piti ryhtyä valmistautumaan syksyyn tulivat lämpimät päälle sään puolesta, eikä …
Category: Ilkka Ahmavaara
Ilkka Ahmavaaran blogi jakautuu kolmeen kategoriaan; Ilmasto ja sää, Risuparran sanomat, ja Elisan internetpalvelut
Nepotismi rules Hamina
Tässäpä näemme sisäänpäin kääntyneen Haminan toimintatavan. Olikin omituista, että niin kaupungin kulttuurisihteeriksi kuin matkailusihteeriksin valittiin kerrankin muu kuin syntyperäinen haminalainen. Ei tarvinne mainita, että olin hämmästyksen lisäksi innostunut: kulttuurityöhön Haminassa tuli viimeinkin uutta luovaa ja eteenpäin pyrkivää dynamiikkaa. Haminassa on harvinaista, että hakijoista valitaan pätevin, eikä tutuin. No, ensin irtisanoutui matkailusihteeri (http://www.kymensanomat.fi/Online/2015/03/10) ja nyt on …
Hyvää palautetta Elisalle
Tulipa viimein sekin päivä, että pääsin kirjoittamaan positiivista palautetta Elisalle. Tässä kyllä jo ehti tullakin aika känkkäränkkä olo, että eikö minulla ole koskaan mitään hyvää sanottavaa hänelle, olenko aivan huono ihminen.. Lähettivät uuden modeemin ja kokeilut sen kanssa ovat toistaiseksi olleet positiivisia: ei pahemmin katkoksia. ”Hei! Uusi modeemi (Zyxel VMG3926-B10A) tuli perjantaina, ja näyttäisi kestävän …
Jälleen kirje rakkaalle Elisalleni
Heippa! Tulihan se sadepäivä, ja vaikka oksisto on viimeinkin asianmukaisesti raivattu, näyttää nimenomaan sateella olevan varsin tarkka vaikutus noihin 5-20 sekunnin katkoksiin. Aamusta noin klo 8 alkaen esiintyi katkoksia kello 14 saakka (noin 15-20 kpl/6 tuntia, eli tasaisen vauhdin taulukolla 24-18 minuutin välein) juuri sen kuuden tunnin ajan kun satoi suht yhtenäisesti. Sateen jälkeen katkokset …
Hieno päivä
Elämä suodattaa ajan pois perkele, lähti mainiosti käyntiin tämä päivä (eilinen) kun älysin laittaa sisalköyttä puuttuvaksi osaksi pieneen parvekepöytään, jonka olin ajatellut kunnostaa siinä missä puolittain kunnostaa ja rakentaa myös toisen pöydän pihamaalle samaan syssyyn aamun alkajaisiksi. On mukavaa tehdä ulkona käsitöitä kesällä kun on lämmintä ja aikaa. Aikaa, tarkoittaa myös rauhaa, aikaa ja rauhaa, …
Elisan näkymättömät metsurit
Kirje Elisalle Sain puhelimeeni teiltä seuraavan viestin: ”Hyvä asiakkaamme, ilmoittamasi häiriöilmoitus 20271103 on ratkaistu. Puita on poistettu linjalta. Terveisin Elisa.” Kävin katsomassa, voisiko pitää paikkansa, viimein. Puita oli kyllä joitakin poistunut linjalta, kaatumalla, mutta ihan issekseen, ilman ihmisen kosketusta. Otin muutaman valokuvan josta näemme lopputuloksen ”puitten poistamisesta linjalta”. Väittäisin, ettei tuolla ole käynyt tänä vuonna …
Facebook runoja
Facebookissa haastoivat minut kirjoittamaan viitenä päivänä peräkkäin runon, julkaisemaan sen siellä ja samalla haastamaan jonkun henkilön. Joka päivä siis piti kirjoittaa runo. Vuodessa tulisi paksun runokokoelman verran tällä konstilla, näinkö helppoa se on? Piti tietysti kokeilla, mutta tuo viisi päivää vain, jotka sattuivat vielä viikon arkipäiville. Usein runon kirjoittaminen jäi viimetinkaan illan viimeisille tunneille, tässä …
Kesän ensimmäinen rikos
Kahvinjuonti salpaa hengityksen, vai oliko se tupakointi, ikääntyminen vie terveyden ja maailma on tuhon oma – uutisia kilvan radiossa, internetissä, siellä missä maailma nykyään on. Tänä vuonna ruoho on kasvanut laiskasti viileässä keväässä, kimalaisia ei näy ja vuosi vuodelta on metsä talon ympärillä rispaantunut reikäisemmäksi, kuin muisti, mutta linnut laulavat, lirkuttavat ja sirkuttavat aamusta syksyyn …
Rannantaikaa sivut vaihtavat palvelinta
Tiistaina 19.5 illalla aloitimme palvelimen vaihdon. Rantai.fi sivuston pitäisi olla siirtynyt Elisan palvelimien alta Hostingerin palvelimille kokonaisuudessaan viimeistään torstaihin 21.5. mennessä. Jonkinverran joitakin korjauksia jää silti hakemistorakenteen muuttumisen vuoksi vielä tehtäväksi käsinkin, niitä tehdään sitä mukaan kuin huomataan ja ehditään.
Elisan php ja mySQL palvelimet hajalla?
Alla tänään Elisan teknisille servicespesialisteille lähettämäni email: ”Php ja mySQL palveliimissanne on vika! Olen kirjoittanu jo monesti tästä pätkivästä adsl yhteydestänne, jonka kanssa menee hermot, mutta muistanut kuitenkin kiittää siitä, että kotisivutilanne on toiminut asianmukaisesti. Tuo kiitos on ollut ennenaikainen. 29.4. oli erityisen pätkivä päivä nettiyhteydessänne ja samana päivänä ilmeni sitten tämä uusi vika, WorPress …
Uusimmat kommentit