Joulukuun 2020 numero kypsymään!

Syysterveisiä!

On marraskuun toinen päivä ja kaksi viikkoa aikaa koota Joulukuun numeron aineisto taittoa varten, deadline siis 15.11. Vuosi 2020 on ollut monipuolisesti erikoinen varsinkin alkuvuodesta syntyneen maailmanlaajuisen pandemian vuoksi. Koronavirus on pitkittyessään alkanut herättää eripuraa ja poliittisia intohimoja ympäri maailmaa ja tietenkin myös Suomessa. Tosin meillä ei vielä mellakoida kaduilla rajoituksia vastaan, mutta julkinen keskustelu, jota käydään nykyään suurimmalta osin sosiaalisessa mediassa, on aika värikästä. Uutuutena syksyllä on tullut suositus käyttää maskia yleisillä paikoilla asioidessa, kaupoissa ja liikennevälineissä ainakin, myös täällä kaakonrannalla.

Toinen suuri huolenaihe syntyi, kun kymmeniä tuhansia potilastietoja hakkeroitiin psykiatriselta hoitolaitokselta. Yhteiskuntaa on ahkerasti digitalisoitu, mutta tietoturva ei ole ihan tainnut pysyä kyydissä mukana. Kaikki arkaluontoisetkin tietoarkistot alkavat olla sähköisessä muodossa yhteisöjen ja valtion suljetuissa sisäisissä verkoissa, mikä on varsin kätevää ja vähentää paperisotaa, mutta auta armias, jos jonkin pienen pienen virheen vuoksi tietokantoja sitten vuotaa julkisen internetin puolelle! Yötäpäivää pyörivät automaattiset hakkerointiohjelmat huomaavat kyllä nopeasti hetkellisenkin tietoturva-aukon, joten näitä vuotoja on odotettavissa lisää jatkossakin.

Santasen lenkkipolulta Mäntlahdesta

Santasen lenkkipolulta Mäntlahdesta

Ajankohtaista pelättävää siis piisaa ja vielä on varastossa ainakin ilmastonmuutos, ympäristön saastuminen, maanpuolustuskysymykset ja vähemmän muodikas hallitsematon ydinsota, jonka uhka ei ole mihinkään kadonnut sekään. Miksi me aina pelkäämme jotakin johtunee ehkä siitä, että joka tapauksessa loppupelissä meistä jokainen kuolee, vaikka eläisimme onnellistakin elämää, joudumme siitä jonain päivänä luopumaan iäksi. Mutta oman kuoleman sureminen ja pelkääminen päivittäin unohtuu, kiitos elämän ihanuuden ja rikkauden, joten haemme tätä eksistentialistista ahdistusta edustamaan jotain muuta, mielellään yhteiskunnallista epäkohtaa, johon voimme kokea voivamme vaikuttaa. Näin syntyy nopeasti poliittista liikehdintää milloin mistäkin aiheesta, media ja kadut täyttyvät kannanotoista ja mieltään osoittavista ihmisistä. Se keittöfilosofiasta ja tajunnanvirrasta.

Näiden suurten teemojen alla kulkee sitten paljon paikallisempia aihepiirejä. Mäntlahden kylän facebook sivulla on herättänyt huolta ranta-asemakaavaan merkityt mökkitontit kyläläisten uimarannalle ja myös Kylänlahden jatkuva rehevöityminen, mahdollinen umpeen kasvaminen. Kaavasta on lähetetty kaavoittajalle useampia valituksia kyläläisten toimesta, tästä aiheesta toivoisi mäntlahtelaisten arvioita ja mielipiteitä numeroomme, kuin myös Kylänlahden tilastakin. Varsinkin Mäntlahden osakaskunnan edustajat voisivat vähän ”ärähtää” numerossamme, siellähän varmasti tiedetään, miten asiat oikeasti ovat.

Klamilalaiset ovat kirjoittaneet kiitettävän ahkerasti lehteemme, ilman heitä ei ehkä olisi koko lehteä ollut pitkään enää mitään mieltä tehdäkään, joten luotan, että heiltä taas tulee juttuja tuon aktiivisen kyläryppään asioista ja erilaisista aktiviteetista pilvin pimein. Rakila on pieni kylä, josta harvoin juttuja tulee, sieltäkin olisi mukavaa kuulumisia taas kuulla. Myös Vilniemeltä on vähän uhkailtu lähettää juttuja ja toivottavasti myös saamme niitä pikkuhiljaa julkaistavaksi!

Mutta varsin ikävä olisi sellainen lehti, jota pitäisi kirjoittaa ja lukea otsa rypyssä kannesta kanteen. Onhan lehtemme alaotsikko ”kyläkulttuurilehti”, joten taiteellisella vaistolla epäsovinnaisestikin tuotettua aineistoa julkaistaan erityisellä innolla, sekä tietysti kylähistoriaa. Pienetkin muistelukset menneiltä ajoilta ovat ehkä suosituinta lehtemme antia – rohkeasti vain kirjoittamaan!

Lehdellämme ei ole varsinaista toimitusta, toimittajaa juttuja tutkimaan ja kirjoittamaan, meillä on vain lukijat – ja heistä jokainen on myös lehtemme toimittaja, jos lähettää julkaistavaksi jotain. Eli kynät sauhuamaan! ”Toimitus”, eli lehden taittaja ja vastaava (mamu ulkoavaruudesta), vain sommittelee tarjotut tarinat lehden muotoiseksi painotuotteeksi.

Ja kansikuvaksi ehdotuksia!

Maanantaina 2.11.2020 Mäntlahden Suurruhtinaskunnassa
Ilkka Ahmavaara

Jutut ja kuvat sähköpostiini: erakko@dlc.fi

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

(Käyntejä 9.7.2020 alkaen 135, 1 tänään)
Subscribe
Notify of
guest
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments