Roskaamisen kauneus

Ehkä suuri osa meistä on jäänyt kauneuskäsityksiltään menneitten aikojen vangiksi, emmekä aikojen muututtua kykene enää hahmottamaan niitä esteettisiä kauneusarvoja, joita roskaaminen tuo ympäristöömme? Ehkäpä Mäntlahden Hyötispisteen roskaajalla on taiteelliset lähtökohdat? Puhun tässä yhdestä roskaajasta, sillä vaikka luultavasti heitä on useampia, on jokaisella heistä oma yksilöllinen näkemyksensä, oma roskaamisen estetiikkansa.

Haavoittunut enkeli. Tekijä tuntematon, valokuva Ilkka Ahmavaara.

Haavoittunut enkeli. Tekijä tuntematon, valokuva Ilkka Ahmavaara.

Kukka-asetelma. Tekijä tuntematon, valokuva Ilkka Ahmavaara.

Kukka-asetelma. Tekijä tuntematon, valokuva Ilkka Ahmavaara.

Nykyään julkisiin rakennuksiin jo suunnitteluvaiheessa varataan rahoitusosuus taideteoksille. Taide halutaan tuoda osaksi arkkitehtuuria ja sitä kautta ihmisten arkielämää, joten miksei niinkin arkiseen ja suosittuun julkiseen tilaan kuin jätteiden keräilypiste, voisi tuoda taidetta ja mikäpä sinne sopisi niin hyvin kuin juuri roskista tehty taide.

Roskista on tehty taidetta moniin arvostettuihin taidegallerioihin, roskataiteesta on oikeastaan tullut yksi menestyneimpiä esittävän taiteen genrejä. On käsittääkseni syntynyt Trash to art, Taidetta roskista liike. Mäntlahden teoksia voisi kerätä kestonäyttelyksi vaihtuvin teemoin vaikkapa Haminan kirjaston näyttelytiloihin. Tämä nostaisi Haminan imagoa kulttuurikaupunkina ja saattasi näkyä lisääntyvänä kulttuurimatkailuna tulevaisuudessa, uusia innovaatioita tarvitaan!

Tämän jutun valokuvat on otettu sunnuntaina 14.8. Viisi päivää sen jälkeen, kun alueen jäteindententit olivat käyneet keräämässä edellisen näyttelyn pois tiistaina 8.8.

Kauneus on katsojan silmässä. Tekijä tuntematon, valokuva Ilkka Ahmavaara.

Kauneus on katsojan silmässä. Tekijä tuntematon, valokuva Ilkka Ahmavaara.

Ravintola linnuille ja metsän eläimille. Tekijä tuntematon, valokuva Ilkka Ahmavaara.

Ravintola linnuille ja metsän eläimille. Tekijä tuntematon, valokuva Ilkka Ahmavaara.

Kirjoitus julkaistu myös Rannantaikaa lehden syyskuun numerossa 3/2017.

(Käyntejä 9.7.2020 alkaen 214, 1 tänään)
Subscribe
Notify of
guest
0 Comments
Newest
Oldest
Inline Feedbacks
View all comments