Hieno päivä

Elämä suodattaa ajan pois perkele, lähti mainiosti käyntiin tämä päivä (eilinen) kun älysin laittaa sisalköyttä puuttuvaksi osaksi pieneen parvekepöytään, jonka olin ajatellut kunnostaa siinä missä puolittain kunnostaa ja rakentaa myös toisen pöydän pihamaalle samaan syssyyn aamun alkajaisiksi.

On mukavaa tehdä ulkona käsitöitä kesällä kun on lämmintä ja aikaa. Aikaa, tarkoittaa myös rauhaa, aikaa ja rauhaa, kiirettömyyttä, oikeastaan ajattomuutta – sitä on kesällä ulkona.

Olisi jos ei olisi elämää.

Kun vernissailin pyöreäksi leikkaamaani vanerilevyä pöytää varten, porhalsi pihaan pakulla tuttu Elisan/Soneran alihankkijana toimivan firman asentaja. Nyt hän oli saanut sitten viimein toimeksannon, että oksasaha mukaan ja oksat pois linjalta.

Mitäs siinä, rupalteltiin, hän oli lähinnä kiinnostunut, että pöytääkö entisöit? Minä että no en oikeastaan, vain teen käyttökelpoiseksi. Hänen hommansa me sen sijaan oltiin molemmat tiedetty jo kuukausia sitten, uutta oli vaan, että nyt se viimein hänen tämän kertaisen käyntinsä toimenkuvaan kuului.

Hän meni metsään ja minä tulin sisään tsekkaamaan sähköpostit sillä välin kun vernissa kuivuu. Selvisi, missä tilaamani sääasema luuraa, nettikauppias suvaitsi ilmoittaa, ettei heillä sitä olekaan. Tästä alkoi aikamoinen mutkikas googlaus, mistä löytyisi halpa sellainen, joka soveltuisi järjestelmiini.

Asentaja palasi metsästä ja kävi vielä mittaamassa, että linja toimii kuten pitääkin, ettei oksasahalla ollut tullut survaistua piuhoihin. Kaikki toimi erinomaisesti. Vernissa kuivui ja laittelin pöytälevyn paikoilleen, sekä sommittelin sitä kiinni pitävän sisalköyden siihen.

Kolusin puutavara ja -levy varastojani toisen pöydän levyä varten ja kehittelin joitakin ideoita, mutta hyvää ei löytynyt vielä. Mutta netistä löysin järjestelmiini soveltuvan halvan sääaseman, tosin en niin kirveelläkään kauppaa, joka sitä myisi. Yksi Suomalainen löytyi, mutta vaikutti epäluotettavalta, joten monen tunnin pähkäilyn jälkeen päädyin tilaamaan sen Englannista. Tuli vähän kallimmaksi, kun rahtikulut 36 puntaa (ja saa nähdä milloin toimitus tulee).

Siinä ahkerassa nettietsiskelyssä panin merkille, että netti tökkii kokoajan. Tsekkasin nopeustestin ja kävi ilmi, että Elisa oli pudottanut yhteysnopeuden 8 megaan 20 megasta. Syy ei nyt ollut asentajan käynnissä, vaan että joku muu siellä on nyt asetuksia väännellyt sen jälkeen tms. Taas uusi häiriöilmotus sinne, halleluja.

Joku supeservicespecialisti siinä välissä onnettomuudekseen vielä soittikin minulle ja sai kyllä kuulla missä mennään.

Nyt illalla vielä vernissasin pöydän köysineen kertaalleen, toinen pöytä on yhä ideatasolla ja sääaseman kuntoon saattaminen tuhannen ja yhden kysymysmerkin takana. Jos nyt huomenna pääsis toisen pöydän kimppuun. Sääaseman eteen ei voi muuta tehdä kuin varmistaa, että se perkele on oikeasti brittilästä lähtenyt, tullee ensi viikolla sitten vasta.

Tämmöinenkö tämä päivä oli? Ehkä, ei hetken rauhaa, niin mukavasti kuin se alkoikin. Joskus sitä vaan tuudittautuu sellaiseen tunnelmaan, että kaikki menee just omalla painollaan kuis pitääkin, mutta siinä unohtaa elämän monimuotoisuuden, joka sitten kohta viekin mukaansa vikisit sitten tai et.

Mutta hieno päivä!

(Käyntejä 9.7.2020 alkaen 61, 1 tänään)
Subscribe
Notify of
guest
0 Comments
Newest
Oldest
Inline Feedbacks
View all comments