Mäntlahden Hyötispiste 4.6.2017

Mäntlahden Hyötispisteen käyttö on kesän myötä lisääntynyt. Valitettavasti käyttäjät eivät tiedä, mitä jätteitä pisteelle voi tuoda. Jätteitä ei myöskään osata lajitella.

Hyötiksellä ei ole keräysastiaa sekajätteille, joten säkit on jätetty lojumaan maahan, sillä seurauksella, että linnut ovat repineet  pussit ja levitelleet roskat ympäriinsä. Jotkut ovat heittäneet roskapussinsa paperinkeräysastiaan.

Hyötispisteeltä puuttuvat selkeä ohjeet, mitä jätteitä pisteelle voi tuoda. Astioiden kyljissä lukee, mitä mihinkin astiaan laitetaan, mutta ainoastaan suomen kielellä. Olisko tarpeen laittaa ohjeistus myös englanniksi ja venäjäksi?

Sikin sokin olevia osittain rikkoutuneita keräysastioita katsellessa tulee mieleen, että vastaako piste enään nykyaikaisia jätehuoltolain mukaisia vaatimuksia.

Näkymä paperinkeräysastian sisältä, seassa sekajätepusseja.

Näkymä paperinkeräysastian sisältä, seassa sekajätepusseja.

(7.6.2017 päivitys)

Kaupungininsinööri Matti Ruoti ilmoitti, että Kymenlaakson Jäte tulee siivoamaan alueen keskiviikkona 7.6.


Hyötis siivottu 7.6.2017 !

Keskiviikkona 7.6.2017 oli Hyötispisteen astiat tyhjennetty ja aluetta siivottukin, kuten oli luvattu. Kuvan kävi ottamassa Ilkka Ahmavaara. Toivottavasti Juhannus menee hyvin.

Keskiviikkona 7.6.2017 oli Hyötispisteen astiat tyhjennetty ja aluetta siivottukin, kuten oli luvattu. Kuvan kävi ottamassa Ilkka Ahmavaara. Toivottavasti Juhannus menee hyvin.

Tällaiselta näytti vielä tiistaina. Kuva Ilkka Ahmavaara.

Tällaiselta näytti vielä tiistaina. Kuva Ilkka Ahmavaara.

 

 


(Käyntejä 9.7.2020 alkaen 67, 1 tänään)
Subscribe
Notify of
guest
0 Comments
Newest
Oldest
Inline Feedbacks
View all comments