Artikkeli julkaistu Rannantaikaa lehden syksyn numerossa 4/2014.
Jälkikirjoitus lisätty 13.4.2016.
”..nykyisin on tapana saada näyttämään kaikki siltä, että kaiken takana on ilmastonmuutos. Ennen se oli nainen.” –Juha Föhr, Sään takaa blogi (Foreca 11.10.2014)
Kaikki mitä me kuulemme kriiseistä maailmalla on poliittista retoriikkaa aina. Todellisuus on retoriikan takana piilossa, oli sitten kyse Ukrainasta, Lähi-idästä, talouslamasta, ilmastokatastrofista tai vaikkapa Suomen viimeisistä sodista.
Tavallisilla kansalaisilla ei ole käytettävissään niitä tietoja, joiden pohjalta valtioiden/joukkojen johtajat retoriikkansa rakentavat. Kysymys on ikiaikaisesta ja yhä jatkuvasta suurten joukkojen manipuloinnin kierteestä.
Vasta ajan myötä historian tutkimuksen kautta saadaan tietää mitä on oikeasti ehkä tapahtunut, tämäkin vie useita sukupolvia. Esimerkiksi naapurustostani löytyy vielä ihmisiä, jotka ihannoivat vuoden 1918 Kajaanin Sissien toimintaa, vaikka historian tutkimus on jo viimeistään 90-luvulla vahvistanut tuon joukkion suorittaneen pääasiassa nykyään (ja myös jo silloin) laittomia oman maan kansalaisten telotuksia ja ryöstöjä, joihin osallisuuttaan mm. Urho Kekkonen katui syvästi koko elämänsä ajan.
Jatkuvan kriisin vallitessa (kuten globaalissa maailmassa) ei kuitenkaan historiaa voida tutkia avoimesti sen sekoittuessa ajankohtaiseen retoriseen totuuteen. Jos rauha on edellytys historiallisten tapahtumien ymmärtämiselle, ei ihmiskunnalla tunnu olevan siihen aikaa. Retoriikan luomat mielikuvat ovat helpompia omaksua kuin vaikeasti tavoiteltavat tosiasiat. Mitä suurempi kriisi, sitä varmemmat ovat mielipiteet itse kullakin sen syistä ja syyllisistä.
”Ainoa keino suurten ihmisjoukkojen käytöksen muuttamiseksi on luoda helposti tajuttava ympäristöuskonto, jonka kautta ihmiset uskovat johtajiinsa liikoja kyselemättä. Asioiden selvittäminen tieteelliseltä pohjalta on liian monimutkaista.” Robert (Bob) Hunter 1971, Greenpeacen perustajajäsen.
Sää on perinteisesti ollut kriisivapaa alue, siitä ollaan voitu puhua leppoisasti kinastellen vaikeinakin aikoina mielenpiristykseksi, vaan eipä enää. Don Quiote on viimein älynnyt liittoutua tuulimyllyjen kanssa ja johtaa nyt kaikkien maailman tiedemiesten kanssa joukkojaan pahaa hiilidioksidipeikkoa päin myllyjen sapelit heiluen.
Kuinka Don Quiote älysi, miten hän viimein eksyi valistuksen vuosisadalle pimeältä keskiajaltaan on arvoitus, johon vastauksen tietänee taannoinen ympäristöministerimme Niinistö julistaessaan medialle vihreän liikkeen edustavan Valistuksen ajan poliitiikkaa. Ei enää sotaan Jumalan puolesta vaan Valistuksen!
”Tutkijat kertovat meille faktat. Minä uskon valistuneeseen politiikkaan ja tutkijat sanovat, että hiilidioksidin nousu ilmakehässä tulee nostamaan alailmakehän lämpötilaa pitkällä aikavälillä vähintään neljä astetta, jollei ryhdytä poliittisiin toimenpiteisiin. Olen valistusajan kasvatteja. Jos tiede sanoo jotain, toimin poliitikkona sen pohjalta. En keksi itse totuuksia, painottaa Niinistö Ylen A-studion haastattelussa.” (Yle uutiset Kotimaa: 29.7.2013 klo 23:31)
Sitten Valistuksen vuosisadan (1700 luvun puolivälistä alkaen) ei tieteen nimissä olekaan huuhaata esitetty niin paljon kuin vasta 2000-luvulla, mutta tätä ei ministeri varmaankaan tarkoittanut. Valistuksen ajan tieteellinen läpimurto perustui Newtonin fysiikkaan, josta länsimainen tiede on sittemmin edennyt aivan toisiin tasoihin (kvanttifysiikka, suhteellisuusteoria). Newtonin aikana innostuttiin ajattelemaan, että mikä tahansa ilmiö voidaan matemaattisesti mallintaa niin, että sen mennyt ja tuleva kehitys voidaan tarkasti laskea (vrt ilmastomallinnus nykyään).
Syntyi tungos tieteellisen tiedon alttarille, keksittiin mitä mielikuvituksellisempia tieteellisiä teorioita, joiden pohjalta syntyi uusia kansanliikkeitä ja poliittisia ideologioita. Vähän samoin kuin ympäristöliikkeiden ”tieteellinen” maailman pelastaminen nykyään. Ranskalainen matemaatikko Ivar Ekeland kirjoittaa kirjassaan Ennakoimattoman matematiikka (Le calcul, l’imprévu, 1984.): ”Tässä ilmapiirissä kehittyi valistuksen vuosisadan filosofia ja syntyi monta poliittista ja yhteiskunnallista oppisuuntaa, joita meillä nykyisin onkin enemmän kuin riittävästi. Ja juuri tällä vuosisadalla tuli tavaksi selittää asioita ymmärtämättä niitä.”
Ei tarvitse kun vilkuilla päivälehtien otsikoita, huomaa joka päivä mitä ällistyttävämpiä tieteen tutkimustuloksia, joilla ei tieteen kannalta kuitenkaan ole mitään olennaista arvoa (korvavalo, homeopatia, valtaosa ilmastouutisista, ihmelääkkeet syöpään yms). Surkuhupaisia ilmiöitä on myös se, että tiedettä on joidenkin tutkijoiden toimesta ryhdytty kiivaasti puolustamaan populismin keinoin. Ei tiedettä tarvitse puolustella propagandistisin menetelmin, asia argumenit riittävät. Tieteen nimissä harjoitettava propaganda on tieteen maailmalle vierasta ja on itseasiassa sille vahingollista.
On luotu käsite ”denialismi, joka pyrkii kieltämään luonnontieteen tuloksia samalla, kun se tunnustaa luonnontieteen ylivertaisen kulttuurisen aseman matkimalla sen sanastoa ja ulkokohtaisia piirteitä. Denialistit puhuvat havaintodatan ongelmista tai teorioiden kuvitelluista puutteellisuuksista, ja usein he kokevat osallistuvansa tieteelliseen dialogiin. Tiedettä sinänsä ei yleensä epäillä: tieteellinen metodi on osoittautunut niin tehokkaaksi ja luotettavaksi, että se otetaan kiistämisenkin lähtökohdaksi.” (kosmologi, kansalaisaktivisti Syksy Räsänen ja teoreettisen fysiikan professori Kari Enqvist, Tieteessä tapahtuu 3/2014). Mitä tästä hölynpölystä pitäisi ajatella? Tieteestä keskusteleminen on ilmeisesti mahdotonta muille kuin asiaan salaisen vihkiymyksen saaneille ja tieteeseen kuuluva olennainen elementti kritiikki on denialismia?
Asiaa ei auta ollenkaan se, että lähes samaan aikaan Syksy Räsänen hyökkää Helsingin Sanomissa (5.5.2014) taloustiedettä vastaan ilmastotieteestä tutulla ”denialistien” väitteellä artikkelissaan Talouspolitiikkamme perustuu uskomuksiin: ”..on paljon havaintoja, johon vertaamalla voitaisiin hylätä mallit, joiden ennusteet ovat väärin. Vastaavasti oikeaan osuneisiin malleihin, niiden teoreettisiin lähtökohtiin ja niitä esittäneisiin henkilöihin pitäisi suhtautua vakavammin. Näin ei kuitenkaan tehdä.”
Räsänen päättää artikkelinsa ponnekkaasti: ”Kukaan täysjärkinen ei rakentaisi lentokonetta sellaisten ilman virtausta kuvaavien mallien pohjalle, jotka tiedetään vääriksi. Kuinka verrattoman paljon vastuuttomampaa onkaan perustaa miljoonien ihmisten hyvinvointiin vaikuttavat päätökset katastrofaalisen virheellisiksi osoittautuneisiin teorioihin?”
Tähän toteamukseen on hyvä päättää myös tämä kirjoitus.
Ilkka Ahmavaara
Ps. 13.4.2016
Joukko johtavia alamisteinakin tunnettuja tutkijoita, kuten ”lätkämailan” isä Michael E. Mann, julkaisi viimein helmikuussa Nature lehdessä paperin, jossa myönnetään, etteivät ilmastomallit vastaa mitattua todellisuutta. Naturen sivu (itse artikkeli on maksumuurin takana): http://www.nature.com/nclimate/journal/v6/n3/pdf/nclimate2938.pdf
Tämä merkittävä tapahtuma ilmastotieteessä ei tavoittanut suomalaista mediaa jostain syystä lainkaan, vain Talouselämä lehdessä Matti Virtanen kirjoitti asiasta: Nature: Ilmaston lämpeneminen odotettua hitaampaa, tietokonemallit liioittelevat
Kävijöitä [slimstat f=’count-all’ w=’ip’]content_id equals current[/slimstat]. Käyntejä [slimstat f=’count-all’ w=’id’]content_id equals current[/slimstat].
Mielenkiintoinen sivusto, kaikkineen. Hyvää jatkoa!