Important!
Vuonna 2003 julkaisimme silloin vielä Rannanpojat raikaa nimisen lehtemme kesäkuun numerossa kaksiosaiseksi tarkoitetun juttusarjan Mäntlahden tanssilavasta. Numeron ilmestyttyä kävi ilmi, että olimme antaneet virheellistä tietoa lavan elämästä 70-luvulla, joten elokuun numerossa julkaisimme juttusarjaan vielä kolmannen osan, jossa kerrottiin varsin vilkkaasta toiminnasta tanssilavalla In-jengin jytädiscon merkeissä 70-luvulla. Tässä yhdellä sivulla kaikki kolme artikkelia.
Tanssilava Mäntlahteen
Merisuojeluskuntalaiset rakensivat Mäntlahden tanssilavan vuonna 1938 Karjakin kalliolle sekä kylässä olevien sotilaiden että kyläläisten iloksi. Liikemies Mooses Sipilä antoi kallionlaen tanssilavan paikaksi. Tanssilava rakennettiin lähes kokonaan talkoovoimin, 15-vuotias Tauno Pulkkinen teki “vitapostit“, tukiraudat, ankkuripultit ja muut rautatyöt, joita kalliolle rakennettavan lavan paikoillaan pysymiseen tarvittiin. Apunaan hänellä oli 2½ vuotta nuorempi veljensä Paavo.
Muistitiedon mukaan tanssilavan ensimmäiset juhlat olivat toukokuussa v. 1939, jolloin Aulis Mäkelän ja Hellin Raussin häitä tanssittiin lavalla.
Varmistusta siitä, milloin lakatun ja katetun lavan vihkiäiset olivat, ei ole saatu. Monet haastateltavamme muistelivat, että lavan avajaisissa olisi soittanut Dallape-yhtye, hanuristina Vili Westerinen ja laulusolistina Matti Jurva. Esiintymään odotettiin George Malmstenia, mutta hän ei yleisön pettymykseksi päässyt paikalle. Kukaan ei kuitenkaan muistanut, milloin nämä juhlat olivat.
Ensimmäiset Haminan lehdissä ilmoitetut tanssit pidettiin Mäntlahden lavalla helluntaina 28.5.1939. Repäisevät tanssit tahditti silloin tanssiyhtye Apollo.
Sodan aikana ei tasseja virallisesti järjestetty. Huhu kertoo kuitenkin lavalla pidetyn useita “Nurkkatansseja“, joihin osallistui väkeä lähikylistä sekä Mäntlahdessa rintamalta lepäämässä olleita sotilaita.
Suojeluskuntien lakkauttamisen jälkeen rauhan vuonna 1946 Rannanpojat ostivat tanssilavan 20 000 markalla (kirvesmiehen päiväpalkka oli siihen aikaan 1200mk). He pystyttivät 4-lankaisen piikkilanka-aidan lava-alueen ympärille. Raussin Villle muisteli kuinka yhtenä kesänä salama halkaisi aitatolpat sadan metrin matkalta. Saarnion juhlien ajaksi varsinaisen lavan viereen rakennettiin aina lisälava, jotta kaikki paikalle saapuneet mahtuisivat tanssimaan. Rakennusmateriaali tähän lavaan saatiin Upseerikylän purettujen parakkien lattiaelementeistä.
Mäntlahden suurkarnevaalit
Mäntlahden Suurkarnevaalit, “Saarnio-juhlat“, järjestettiin ensimmäisen kerran elokuussa 1946 ja ne saavuttivat suuren suosion. Saarnio kävi viuluineen esiintymässä Mäntlahdessa yhdeksänä kesänä peräkkäin ja se oli iso tapahtuma lavalla. Juhlinta aloitettiin jo päivällä kahvikonsertilla ja Mäntlahden ympärijuoksulla. “Puffetissa“ myytiin syötävää ja lava-alueelle oli järjestetty juhlayleisön viihdykkeeksi pistooliammuntaa, tikanheittoa ja ongintaa.
Emännät valmistivat myytävän ruoan etukäteen, joskus parikin saunapadallista lammaskaalia. Lisäksi oli tarjolla voileipiä, nakkeja limonaadia ja mehua. Kotona kirnutta voita varattiin voileiville kymmenisen kiloa. Joensuu Olli muisteli kuinka siistiä porukkaa juhlayleisö oli. Kaikki myydyt limonaadipullot palautettiin myyjille vaikka pullopalautusmaksua ei maksettukaan.
Olli Joensuu kertoi Saarnion “herrojen“ olleen vaativaa väkeä. Heitä varten jouduttiin muutaman kerran hankkimaan lavalle myös piano. Se lainattiin parina kesänä Mäntlahden koulun opettajalta ja kerran Haminasta. Piano kuljetettiin Seppälän Paavon ja Raimon kuorma-auton lavalla juhlapaikalle.
Juhliin tultiin pitkästä matkasta linja-autoilla, Mäntlahteen saapui kymmeniä linja-autoja. Raussin Ville kertoi linja-autojen ajaneen edestakaisin Hamina ja Mäntlahden väliä. Lähikylistä paikalle ajettiin polkupyörillä. Nopasen Urho ja Porkan Väinö keksivät hyvän “bisneksen“. He rakensivat häkin lavan portin pieleen ja yleisö sai maksusta säilyttää siellä polkupyöriään. Häkin sisään oli pukkien päälle kiinnitetty pitkä puu, johon polkupyörät nostettiin satulasta roikkumaan. Polkupyörät löytyivät helposti, kun juhlayleisö lähti tanssien jälkeen kotiin.
Tanssit loppuivat tuohon aikaan yleensä kello 24.00, mutta Saarnion juhliin oli nimismieheltä haettu erikoislupa ja juhlayleisö sai tanssia kello yhteen asti. Kerran illassa kävi poliisi tarkistamassa, ettei tanssilippuja myyty pimeästi, pitihän jokaisesta myydystä tanssilipusta maksaa huvivero. Ville Raussi muistaa kuinka poliisit tarkistivat lipunmyyjien taskutkin varmistaakseen, ettei repimättömiä lippuja ollut.
Alkuvuosina Saarnion juhlat tuottivat hyvin, vuonna 1948 liikevaihto oli 300 000mk. Lippuja myytiin tulloin kolmatta tuhatta kappaletta a´5 mk. Rahoja ei viety pankkiin, vaan ne säilytettiin matkalukussa, joka juhlien jälkeen olikin täynnä seteleitä. Kun kaikki laskut oli maksettu, jäi voittoa vielä 100 000 mk. Näillä rahoilla rakennettiin Toivolaan uusi tiilikatto.
Saarnion juhlat järjestettiin lavalla viimeisen kerran vuonna 1954. Yleisöä ei enää saapunut paikalle riittävästi, jotta esiintyjien 55 000 markkaan kohonneen esiintymispalkkion maksamisen jälkeen olisi vielä jännyt tuottoa. Yhdeksän vuoden juhlista jäi kauniit muistot ja Yrjö Saarnion säveltämä Mäntlahden Jenkka.
Mäntlahdessa tanssittiin juhannuksenakin ja joskus kesälauantaisin
1940-luvun loppupuolella ja 1950-luvun alussa Mäntlahden lavalla tanssittiin myös juhannuksena. Vuoden 1946 juhannustansseissa 24.6. soitti tanssiyhtye FOX. Mäntlahden juhannustanssit olivat myös suosittuja.
Kylän lahdelle rakennettiin hyvissä ajoin juhannuskokko. Tansseissa pidettiin tauko ja yleisö kävi Kylärannassa katsomassa juhannuskokon polttoa. Raussin Ville kertoi rantojen olleen täynnä väkeä. Kokon polttamisen jälkeen tanssit jatkuivat lavalla aina kello kahteen asti.
Juhannuskokko rakennettiin lautalle, joinakin vuosina lautta oli koottu peltitynnyreistä. Kokko vedettiin lahdelle ja sytytettiin valopistooleilla. Olihan kylässä armeijan palveluksessa olevia miehiä.
Raussin Ville muistaa kuinka yhtenä vuonna kokko oli koottu Porkan Väinön ruuhen päälle. Ruuhi oli kapea ja kokko korkea. Juhannusaattoiltana kuuden aikaan joku huomasi kokon kaatuneen. Miehille tuli kiire rakentaa uusi kokko. Yrjösen Late ja Oke, Antikaisen Penna, Mäkelän Tammu ja Raussin Ville onnistuivat kokoamaan uuden koko. Aikaa siihen meni kuitenkin niin paljon, että kokon rakentajat, joista osan piti olla järjestysmiehenä tansseissa, saapuivat lavalle vasta klo 21.00. Kokon rakentaminen oli ollut sen verran hikistä puuhaa, että miesten piti käydä saunassa ennen kuin he voivat lähteä lavalle.
Mäntlahden lavalla tanssittiin kesäisin myös Juhannuksen ja Saarinon juhlien välillä. Esiintyjinä oli sen ajan kuuluisuuksia ja lähiseudun taitureita kuten Teuvo Klami ja Matti Lanu sekä Pulkkinen. Joesuun Olli muisteli Seija Lampisenkin esiintyneen lavalla useita kertoja ja laulaneen joskus ulkomaan kielellä, mistä yleisö ei oikein pitänyt.
Lavalla ei pelkästään tanssittu
Tanssilava palveli tanssiliikunnan lisäksi myös monena muunakin viihdykkeenä. Lavan edestä lähti ja sinne päätyi perinteinen Mäntlahden ympärijuoksu, johon Yrjö Saarnio lahjoitti kiertopalkinnon. Lavalla tanssittiin häitä, pidettiin huutokauppoja ja myyjäisiä, järjestettiin suunnistuskilpailuja yms.
1940-luvun lopulla Kalastuskunta piti juhlat, jonne oli kutsuttu juhlapuhujaksi Suvirannan silloinen isäntä tohtori Khron. Hän esitelmöi koloradokuoriaisesta ja sen vaarallisuudesta. Rannanpoikien 50-vuotisjuhlat pidettiin tanssilavalla ja juhlapuhujana oli tuolloin Matti Paavola.
Lavan merkitys ja kunto hiipui 1960-luvulle tultaessa yhdessä Rannanpoikien toiminnan kanssa. Uutta eloa toimintaan tuli vuonna 1964, jolloin alettiin järjestää keskikesällä torstai-illan levytansseja.
Mäntlahden ympärijuoksu
Saarnion juhlien yhteydessä järjestettiin Mäntlahden ympärijuoksu. Se juostiin seitsemän miehen joukkuekilpailuna. Osanottajia juoksuun tuli lähikylistä kuten Klamila, Häppilä ja Sydänkylä ja vähän kaumppakin Metsäkylästä.
Juoksun lähtö oli Pulkkisen pajan kohdalla ja maali tanssilavalla. Reitti kulki Vanhankylän kautta Seppälänmäelle ja kylän läpi takaisin lavalle. Alkuvuosina matka oli jaettu 200-800 metrin pätkiin, myöhemmin juoksua muutettiin niin, että juoksuosuudet olivat yhtä pitkiä.
Mätlahden joukkueessa juoksivat ainakin Porkan Eero, Yrjösen Repa ja Oke, Lindin Matti ja Tatu, Harjun Jussi ja Raussin Ville. Kerran Ville juoksi ankkuriosuuden. Hän muisteli kuinka hän oli tasoissa olympiatason urheilija Väinö Koskelan kanssa, mutta lavan mäkeä kiivettäessä Villen voimat loppuivat ja Väinö Koskela toi voiton joukkueelleen.
Nykyisten ja entisten kyläläisten kertomusten pohjalta koonnut Mervi Hyppänen
yhdessä Jouko Sahalan kanssa
Julkaistu alunperin Rannanpojat Raikaa lehden kesäkuun numerossa 2/2003
Levytansseja 60-luvulla
Mäntlahden lava oli elänyt hiljaiseloa parhaiden vuosiensa jälkeen, kun Pertti Seppälä valittiin seuran puheenjohtajaksi vuonna 1964. Tällöin alkoi lavalla ja Toivolassa uusi tanssikausi. Lava sijaitsi Yrjö Karjakin malla ja hän oli suostuvainen toiminnan jatkamiseen. Kun lavan ja puffettirakennuksen irronneet laudat ja aluetta ympäröivä aita oli korjattu, oltiin valmiita aloittamaan ”Torstaitanssit”. Päivä oli torstai, koska Ravijoella tanssittiin keskiviikkona.. Niihin aikoihin tangomusiikki oli suuressa suosiossa, ja kyllä se soi myös Mäntlahden lavalla. Tanssit alkoivat lupaavasti, ja jo muutaman kerran jälkeen uskalsimme hankkia uudet hienot äänentoistolaitteet vanhojen, ”pula-aikojen” laitteiden tilalle. Muurmanin Väinö teki komean kaiutinlaatikon, jota Salmin Alpokin Teho-Radiossa ihaili. Uusi levysoitin oli hankittua jo alussa, sillä vanhalla voi soittaa vain ns. ”savikiekkoja”.
Seppälän Helge oli lähes vakituinen levyjen soittaja ja myös hankkija. Pääasiassa tangolevyjä, kuten Reijo Taipale, Eino Grön, Taisto Tammi ja tietysti Olavi Virta. Ja Katri Helenan ”Puhelinlangat-laulaa” -levyn tahdissa tanssittiin letkajenkkaa.
Mutta kyllä Beatlesienkin kappaleita soitettiin. Kesämökkien nuoret toivat omia levyjään meidän pienen levyvalikoiman täydennykseksi. Lisäksi musiikkia oli nauhoitettu radiosta Helgen kelanauhurilla. Oliko se laillista, sitä aina hieman pelkäsimme.
Nauhalle oli lisäksi kätevää laittaa kappaleet valmiiksi järjestykseen ja päästä itse tanssimaan. Välillä oli kuulutus, ”naisten tango” , ja sekin saattoi tulla nauhalta. Harmi vain, että ihmiset oppivat nopeasti muistamaan, mikä kappale tulee seuraavaksi.
Jouko Sahalan piirros lava-alueesta. RR2/2003.
Pääsymaksu oli yksi markka, josta piti maksaa 25 % huviveroa. Joskus ehkä myytiin sama lippu kahteen kertaan. Silloin ei toivonut poliiseja paikalle. Eipä heitä montaa kertaa näkynyt.
Puffetissa myytiin Pyynikin limsaa ja kaljaa, jota Karjakin Timo toimitti. Karkit haettiin Nikkisen tukkuliikkeestä ja ns. ”yönakit” Haminasta Kylo’n makkaratehtaalta. Aluksi Seppälän Irma ja myöhemmin Kymen’in Mauno höyryttivät niitä kattilassa. Neljä markalla ja sinappia ilmaiseksi.
Tanssijoita oli 50…100, joskus ylikin. He tulivat lähikylistä ja Haminasta sekä mökeiltä Kuorsaloa ja Tammiota myöten, joskus jopa Haapasaaresta.
Tangon huuman myötä myös lavatanssien suosio hiipui, ja viimeiset tanssit Rannanpoikien nimissä pidettiin 13. elokuuta 1972.
Koko kylän nuoriso oli järjestämässä tansseja, heistä muutamia mainiten: Seppälän Pertti ja Irma, Kymen’in Mauno, Raussin Vilho, Mänttärin Eero, Sahalan Jouko ja Seppälän Helge. Järjestysmiehinä oli vielä Simo Rikkinen, Kari Takki (osuuskaupan hoitaja), Pekka Sahala, Markku Joensuu, Risto Muurman, Olli Porkka, Taisto Pöntynen, Kalevi Suni ja varmaan moni, paljon mukana ollut, vielä puuttuu tältä listalta.
Nuorempi sukupolvi yritti vielä pitää POP-tansseja joskus 1973:n paikkeilla, mutta se jäi kokeiluasteelle.
Seuraavat vuodet olivat hiljaiseloa, kunnes alkoi tapahtua. Mutta se ei ollut enää yhtä hauskaa. Oli kesäinen yö joskus 1980 luvun vaihteessa, kun nuorisojoukko jostain lähialueelta tuli sahojen ja kirveiden kanssa kaataen ja tuhoten lavan ja puffettirakennuksen. Lava oli niin vaarallisessa kunnossa, että se oli vedettävä kokonaan maan tasalle, ettei kukaan olisi loukkaantunut sen alle.
Ja entäs sitten ? Pidettiin huutokauppa ja Pertti Seppälä teki parhaan tarjouksen. Siihen kuului lavan, puffettirakennuksen, puuceen ja aitojen purku, pois vienti ja alueen siivoaminen. Lava jatkoi matkaa Vehkorvelle, jossa suuri osa tavarasta meni heinäladon rakenteisiin, mm. lattiaan.
Jaa, siellähän voisi vielä vaikka tanssia.
Helge Seppälä ja Jouko Sahala
Julkaistu alunperin Rannapojat raikaa lehden kesäkuun numerossa 2/2003
Alunperin kaksiosaiseksi luultu sarjamme tanssilavasta osoittautuikin laajemmaksi, joten lisäämme siihen osia juttujen valmistuessa.
In-jengin jytädiscot 70-luvulla
Haminan Seudun Invalidit ry:ssä toimi 60- ja 70-luvun vaihteessa aktiivisia nuoria. He muodostivat IN-jengin, joka yhdessä paikallisten nuorten kanssa järjesti Jytä-diskoja, joissa myös aloittelevilla bändeillä oli mahdollisuus esiintyä. Mukana In-jengissä oli Pousin Veijo (Ventta), Hannuksen Mauri (Maukka), Mässelin Kari, Juurikan Ossi, Mäkelän Juha (Jussi), Kurkon Jyrki, Nurmen Markku, Niemen Erkki, Malmin Lasse ja monia muita, yhteensä yli kolmekymmentä nuorta, jotkut olivat aina mukana toiset satunnaisesti.
Vuoden 1972 kesällä IN-jengi Mäkelän Juhan toimesta vuokrasi Mäntlahden lavan Jytä-diskojen järjestämistä varten. Ajatuksena oli kerätä rahaa kuljetuspalveluauton hankitaan. Vuokraa ei lavan käytöstä maksettu vaan järjestäjät siivosivat lavan ja korjailivat sitä. Porvarin sahalta saatiin lautoja lahjoituksena ja niistä rakennettiin suojaseinää esiintymislavan molemmin puolin ja aita esiintymislavan eteen. Paikalliselta kalastajalta saatiin kalaverkkoja, jotka ripustettiin tukipylväiden väliin niin, että koko lava oli lopulta ympäröity kalaverkoin. Diskotunnelman luomiseksi IN-jengiläiset maalasivat hekulamppuja eri värisiksi ja ripustivat niitä esiintymislavan ympärille ja taakse. Juurikan Ossilla oli kelanauhuri sekä äänentoistolaitteet, joiden teho oli 20 W.
In-jengillä oli lämminhenkinen ystävä Aino Aitolahti. Vaikka hän oli iäkäs ihminen, antoi hän tukensa nuorisotoiminnalle. Hän lainasi pakettiautoaan äänentoistolaitteiden, valaistuksen ym. tavaran kuljetukseen Mäntlahteen. Hän myös lahjoitti diskossa myytävät pullat ja useasti limonaditkin. Ilman Aino Aitolahden mittavaa tukea ei lavabisnes olisi onnistunut.
Lava loistonsa päivinä. Kaiteella istuvaa henkilöä ei ole tunnistettu. Jouko Sahalan arkisto.
Jytä-diskoista ei ilmoitettu laajalti, koska yleisöä ei haluttu paikalle kovin runsaasti järjestyshäiriöiden pelossa. Mässelin Kari laati ilmoitikset, joita laitettiin Haminan kaupunkiin ja ympäristöön ilmoitustauluille ja pylväisiin. Tallinmäellä oli diskoiltana viitoitus Mäntlahden lavalle. Klamilan baarissa käytiin vielä illalla katsomassa oliko siellä nuoria ja heille ilmoitettiin Mäntlahden diskosta. Kovin montaa nuorta ei siihen aikaan Klamilassa ollut, muutama kuitenkin.
Bussikuljetusta Mäntlahteen ei ollut järjestetty. Haminasta yleisö saapui lavalle omilla autoillaan ja moottoripyörillään ja lähialueilta kuten Klamilasta polkupyörillä. Häppilästä tultiin kävellen metsän poikki. Yleisöä oli yleensä 30-50 henkeä eikä järjestyshäiriöitä ollut.
Diskossa soitettiin nauhalta sen ajan Rokkia kuten Moody Blues, Rolling Stones ja Led Zeppelin. In-jengi maksoi teostomaksut, jotka eivät olleet kovin suuria, joten toiminta siltäkin osin oli laillista. Huviluvat oli asianmukaisesti haettu ja järjestymiehinä oli lähialueen miehiä aina Miehikkälästä asti.
Joskus diskoissa oli myös elävää musiikkia, kun esiintymään saatiin paikallisia bändejä kuten Talikko tai Napalm ja Elosalama. Elosalamassa soitti Raimo Eloranta kitaraa, Asko Lautala rumpuja ja Jyrki arvilommi bassoa. Napalmissa Timo Hyle soitti bassoa, Ari Tulokas urkuja, Raimo Eloranta kitaraa, Petri Tiili (Pelle Miljoona) rumpuja ja Reima Kauppinen lauloi. Petri Tiili ei kuitenkaan ollut Mäntlahden keikalla mukana, koska hän oli mennyt Imatran ajoja katsomaan.
Esiintyjille ei maksettu palkkioita vaan he soittivat soittamisen ilosta. Keikkabussitkin olivat hieman erilaisia kuin tänä päivänä. Timo Hyle muisteli heidän saapuneen Mäntlahteen keikalle samalla linja-autovuorolla kuin yleisökin.
Jytä-diskojen tuotto ei jäänyt kovin suureksi, koska yleisömäärät olivat pieniä, liekö syynä ollut ilmoittelun vähyys. IN-jengiläisille diskojen järjestäminen oli mukavaa ja mielenkiintoista aikaa. Paikalliset bändit hankkivat esiintymiskokemusta soittamalla diskoissa ja nuorilla oli paikka mihin mennä viikoloppuisin jytäilemään ja tapaamaan toisia nuoria.
Diskoillat täytyi kuitenkin lopettaa, koska niistä joidenkin mielestä aiheutui meluhaittaa Mäntlahden kylälle. Pulkkisen vanha pariskunta, joiden talo oli lähinnä lavaa eivät kuitenkaan koskaan valittaneet häiriöistä vaan valitukset tulivat muualta kylältä.
Mervi Hyppänen
Julkaistu alunperin Rannanpojat raikaa elokuun numerossa 3/2003
