Rantaitupa

rantaitupakartta

Rantaitupa käsittää 1800 -luvun lopuilla rakennetun maalaistalon pihapiirin ja osan rakennuksista: saunan, ulkoilmalavan, päärakennuksen lasikuistin ja talvilämpimän salin. Myös aitta ja navetta ovat osittain yhdistyksen käytössä. Puolet päärakennuksesta on vahtimestarin asuntona. 

Toimitiloihin kuuluu piha-alueen ja ulkorakennusten lisäksi sali (40m2), joka on jaettu kahteen osaan. Salin toisessa puolessa on kangaspuut. Toinen puoli salista on varattu kokoontumistilaksi pieniä tilaisuuksia varten myös talvella. Talon asukkaan, joka toimii myös yhdistyksen vahtimestarina, käytössä on kaksi kammaria ja keittiö.

Kirjallisuuspiiri kokoontui salissa vuoden päivät ja poiki Pirkko Sorannan runokirjan, myös kyläteatteri Marmut syntyi Rantaituvan salissa Ninni Suntion ohjauksessa vuonna 2009.

Pihamaalle rakennettiin vuonna 2006 talkoovoimin Pagodi, katettu esiintymislava erilaisia esityksiä ja tapahtumia varten. Pihalla on myös Patapuisto, jossa järjestetään kasveilla ja sienillä värjäyspäiviä ja näin tehdään tunnetuksi ikivanhaa tapaa värjätä kasveilla. Siellä voidaan myös keittää maaleja kuten punamultaa.

Lentopalloa on pelattu -09 alkaen Rantaituvan nurmikentällä kesäisin kerran viikossa ja tiuhemminkin.

Pagodin valmistuttua 2006 järjestettiin ensimmäiset Kylä maailmassa juhlat, jonne saatiin pääesiintyjäksi talkoomielellä ja hyvän asian puolesta kitaristivirtuoosi Hasse Walli. Loppu onkin sitten historiaa.

Vuonna 2008 julistettiin kulttuuriheinäkuu, jonka kunniaksi Kylä maailmassa juhlia vietetään. Tapahtumat ovat tuoneet kulttuuria kuten musiikkiesityksiä, teatteria, taidetta jne. ihmisten lähelle ja näin houkutelleet niitäkin henkilöitä kulttuurin pariin, jotka eivät luonnostaan sinne hakeudu. Samalla on tarjottu paikallisille, sekä kylillä vapaa-aikaansa viettäville mahdollisuus esiintymiseen.

Rantaituvan Kylä maailmassa festarit ovat olleet pieniä intiimejä tilaisuuksia (yleisöä korkeintaan 199 henkeä), joissa on pyritty siihen, että sekä esiintyjät että yleisö tuntevat olonsa kotoisaksi, tunnelma on lämmin ja avoin, ihmiset ovat lähellä toisiaan. Budjetti on näin ollen pieni, ja kaikki järjestelytyö tehdään talkoovoimin. Esiintyjille on alusta alkaen tarjottu myös hyvää kotiruokaa ja juomaa sekä majoitus tarvittaessa. Ilmeisesti niin esiintyjät kuin yleisökin ovat pitäneet kokemastaan, koskapa joka vuosi he ovat palanneet aina kun Kylä maailmassa -festivaalia on järjestetty, viimeisin oli vuonna 2012.

Muitakin Juhlia on  järjestetty edelleen, syntymäpäiviä, sekä jokakesäinen Lastenpäivä. Vuonna 2014 Anni Arenius järjesteli oppilastyönään koko päivän musiikkitapahtuman Mäntlahti rokkaa ja Humppaa.

 

kaksi

Vuonna 2006 kesällä syntyi Haminan Tervasaareen Voimasonni ja Mäntlahteen Rantaituvalle Pagodi. Valokuvat: Ilkka Ahmavaara

Käyvijöitä [slimstat f=’count-all’ w=’ip’]content_id equals current[/slimstat]. Käyntejä [slimstat f=’count-all’ w=’id’]content_id equals current[/slimstat].

(Käyntejä 9.7.2020 alkaen 352, 1 tänään)

Karaokeillat

Karaokeiltoja on Rantaituvalla pidetty ulkoilmassa niin lapsille kuin aikuisillekin. Yhdistys maksaa teostomaksut vuosittain, joten erityisiä kuluja pienistä illanvietoista ei pienten järjestelykulujen lisäksi tule. Loppukesästä tuntuu ihmisten tekevän mieli laulamaan iltojen pimentyessä. Saa nähdä kuinka tänävuonna.

Kylä maailmassa

Rantaituvalla on järjestetty kesäisin Kylä maailmassa festivaaleja vuodesta 2006 alkaen. Vuonna 2008 ja 2009 kokeiltiin kokonaista kulttuuriheinäkuuta, joka täyttäisi Mäntlahden eripuolilla tapahtuvilla kulttuuritapahtumilla, mutta kyläläisillä sen enempää kuin kesä-asukkaillakaan ei ollut innostusta asiaan. Viimeisin  Kylä maailmassa viikonloppu vietettiin vuonna 2012, tai näin luultiin. Vuonna 2015 juhlat syntivät uudestaan paikallisen nuorison aloitteellisuuden ansiosta ja vietettiin Kylämaailmassa syntymäpäivät. …

Kyläteatteri Marmut

TEATTERITOIMINNAN ALKU MÄNTLAHDESSA Jo vuosituhannen vaihteessa Mäntlahdessa oli ollut harrastusta pienten teatteriesitysten esittämisessä, erityisen suosittu oli Mika Waltarin tekstiin perustuva sketsi Gabriel tule takaisin, esittäjänä Mäntlahden sketsiryhmä. Näitä esityksiä esitettiin erilaisissa juhlissa, mm. ensimmäisissä’ Kylämaailmassa juhlissa vuonna 2006. 90 -luvun lopuilla oli Raija Moustgaardin aloitteesta yritetty koota teatteriryhmää Toivolaan, mutta vielä ei aika ollut kypsä: ryhmään tuli vain …

Lastenpäivä

Lastenpäivää kesällä 2015 ei järjestetä Valitettavasti kesällä 2015 ei pystytä lastenpäivää järjestämään, ei kertakaikkiaan ole aikaa järjestelyihin näillä näkymin. Jos innokkaita järjestäjiä löytyy, tilat on tietenkin käytettävissä. Jos haluat järjestää Lastenpäivän Rantaituvalla vielä tänä vuonna, ota yhteyttä Mervi Hyppäseen, puh: 044 506 0370, email: mervi@saunalahti.fi     Jo ensimmäisten Kylä maailmassa juhlien yhteydessä 2006 oli …

Lentopallo

Lentopallon peluu aloitettiin Rantaituvan nurmikentällä vuonna 2005 (?) kun kunnostettiin entiselle pellolle kenttä. Sittemmin on pelattu kerran, joskus parikin kertaa viikossa kesäisin. Vuonna 2014 saatiin pelivuorot talveksi Vilniemen Urheilutalolta. Lisäksi perinteisiin kuuluu Juhannuslentopallo, jolloin kootaan Juhannuspäivänä kaikki kynnelle kykenevät juhlijat kyliltä pelaamaan. Mäntlahden lentopalloa voi pelata yhtäaikaa kaikenikäiset. Säännöissä sallitaan pallon pompata kerran maassa, joten …

Mäntlahti rokkaa ja humppaa

MÄNTLAHTI ROKKAA JA HUMPPAA 2014 Kun sähköt katkesivat, nousi lavalle Tapani Korpela ja vetäisi unplugged Veikko Lavin laulun. Valitettavasti video esityksestä on kadonnut. Mutta alla näyte Haminan bluesmestareilta, illan pääesiintyjältä.      

Mäntlahtirock

M Ä N T L A H T I R O C K   R A N T A I T U V A L L A 2 0 1 1 Vuonna 2011 kotkalaiset muusikot järjestivät Rantaituvalla Mäntlahtirock -tukikonsertin yhdistyksellemme, koskapa edellisen vuoden Kylä maailmassa festivaali oli tuottanut tuhat euroa tappiota, joka oli jouduttu kattamaan …

Pagodi

RAKENTAMINEN KESÄLLÄ 2006         kuvia  

Punamullan keitto

Maalaismaisemaan on aina kuuluneet punaisella maalatut talot ja ulkorakennukset. Pääasiassa ne on maalattu keittomaalilla eli punamullalla, joka vanhetessaan ei hilseile vaan haalistuu hitaasti 30-50 vuodessa. Uusintamaalaus aikaisemmin keittomaalilla maalatun puupinnan päälle ei aiheuta ongelmia, pinta harjataan puhtaaksi ja sen jälkeen sen voi uudelleen maalata. Jos haluaa pitää punamullalla maalatut pinnat vastamaalatun näköisinä, joutuu maalauksen uusimaan …

Ulkoilmaelokuvat

Kalusto ulkoilmaelokuvien näyttämiseen Rantaituvalla sinänsä on. Syyskuussa 2013 tehtiin muutama koekatselu. Pagodin lava-aukon eteen ripustettiin useasta lakanasta ommeltu noin viisi metriä leveä kangas ja siihen heijastettiin  elokuvaa yhdistyksen Seprarahoituksella hankkimalla Videotykillä. Kuvanlaatu oli erinomainen ja näkyi hyvin syksyisen illan pimeydessä. Ääni saatiin ulos tyydyttävästi Ilkan pienillä PA laitteilla, kahdella kaiuttimella. Hyvän äänimaailman saamiseksi tarvittaisiin mielellään neljä kaiutinta. Koekatseluiltana …

Värjäyspäivät

Villan värjäystä kasveilla ja sienillä Villan värjäys luonnon kasveilla kuten jäkälillä, ruohoilla, varvuilla, kukilla ja puun kuorilla sekä sienillä on ikivanha tapa, joka oli jo jäämässä unholaan, mutta kiinnostus tätä värjäystapaa kohtaan on taas lisääntynyt. Järjestämme Rantaituvan Patapuistossa Haminan Mäntlahdessa kasveilla – ja sienillä värjäyspäiviä. Annamme ohjausta värjäykseen tai voit tulla värjäämään itseksesi. Värjätä voi …

Subscribe
Notify of
guest
0 Comments
Newest
Oldest
Inline Feedbacks
View all comments