Rantai vuosikokous 2017

Rannantaikaa väki ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidettiin lauantaina 25.3.2017 Rantaituvalla. Vuosikokokouksen tuloksia tässä pdf muodossa, kaikki yhdistyksen asiakirjat perustamisesta (2004) lähtien ovat verkossa sivullamme  https://rantai.fi/yhdistys/asiakirjat/.

Väkeä ei tullut paikalle tungokseksi asti, mutta vuosikokous saatiin sentään pidetyksi, joten Rannantaikaa lehti ilmestyy jatkossakin. Jos yhdistyksemme nuukahtaisi väen vähyyteen, tarkoittaisi se myös lehden julkaisemisen lopettamista, sillä toimituksella ei olisi enää rahaa lehden painattamiseen.

Yhdistyksen hallitus jatkaa entisellä kokoonpanolla, puheenjohtajana Mari Mäkelä ja muut jäsenet Samuli Jääskeläinen ja Seppo Ojala. Rahastonhoitajana jatkaa Mervi Hyppänen. Toimintakertomuksessa uutta oli internetsivujemme statistiikka, joka ensimmäistä kertaa saatiin koko vuoden ajalta. Alla kaavio viime vuoden kävijämääristä (harmaalla vuoden 2015), toimintakertomuksessa tarkempia tietoja mm. suostuimmista artikkeleista eri kuukausina.

Vaikka yhdistyksen sivuja on pidetty netissä vuodesta 2004 alkaen, vasta viime vuonna saimme luotettavaa tilastoa kävijämääristä koko vuodelta kehittyneen tekniikan ansiosta.

Vaikka yhdistyksen sivuja on pidetty netissä vuodesta 2004 alkaen, vasta viime vuonna saimme luotettavaa tilastoa kävijämääristä koko vuodelta kehittyneen tekniikan ansiosta.

Toimintasuunnitelmassa ei kovin suurta ja ihmeellistä luvata tälle vuodelle. Lehti siis ilmestyy edelleen ja ehkä kuitenkin saamme kohtuullisen taloustilanteen turvin julkaistuksi Pienen värjäysoppaan odotetun päivitetyn uusintapainoksen. Ulkoilmajuhlille muodikas “optio” on jätetty auki, jos innokkaita järjestäjiä ilmaantuisi, vaikka virolahtelaisten nuorten joukosta: Rantaitupa on aina avoin tapahtumille.

Yksi mielenkiintoinen ilmiö vuonna 2017 on jokamiehen ja  -naisen portaalista saatavat kokemukset. Tarvitsevatko ihmiset ja yhdistykset käyttöönsä ilmaista blogia/kotisivua? Valmiita sivupohjia sivustolle tehdään enemmän erilaisia vuoden aikana käyttäjien tarpeiden mukaan. Sivusto löytyy siis osoitteesta http://koesivusto.org/.  Kokeilun edetessä sivuston domain vaihdetaan “julkisemmaksi”, esimerkiksi “rantaiportaali.org” tms. mitä käyttäjät haluavat. Sivustolla voi myös käyttää itse hankkimaansa omaa domainia.

Ilkka Ahmavaara

 

Ps.

Uudet postikortit tulivat painosta ennen Joulua. Niitä on myynnissä Klamilan kylätuvalla samassa painatuksessa tehtyjen Klamila aiheisten postikorttien ohessa. Myös Paussi-kioskille tulee kortteja ensi kesäksi myyntiin.

Turistikortti. Uusintapainos suosituimmasta yhdistyksen postikortista. Kymenlaakson kohta Aarne Nopsasen piirtämästä Suomen kartasta 50 luvulta.

Turistikortti. Uusintapainos suosituimmasta yhdistyksen postikortista. Kymenlaakson kohta Aarne Nopsasen piirtämästä Suomen kartasta 50 luvulta.

Rantaitupaa esittelevä postikortti.

Rantaitupaa esittelevä postikortti.

 

 

(Käyntejä 9.7.2020 alkaen 115, 1 tänään)
Subscribe
Notify of
guest
0 Comments
Newest
Oldest
Inline Feedbacks
View all comments