Talvinäyttelyt Haminan museoissa

Haminassa on  kolme museota, jotka ihme ja kumma toimivat aktiivisesti talvellakin. Vaikka rakennukset määrärahojen puutteessa alkavat hajota sijoilleen, sitkeästi museo- ja talkooväki pitää niitä yhä elävinä. Museoihin on usein  vapaa pääsy, kuten nyt talvella ja kalleimillaankin pääsymaksu on 2 euron luokkaa, ilman eläke, varusmies ja muita alennuksia. Tämä kuvastaa sitä niukkuutta, jonka varassa museotoiminta Haminassa joutuu sinnittelemään.

Työntekijöitä on vähän ja joudutaan turvautumaan talkooapuun. Usein joudutaan luovuttamaan korvaamattomia haminalaisia kulttuuriaarteita muiden kaupunkien museoille säilytettäväksi etteivät ne pilaantuisi lahoavissa museorakennuksissa. Tällä menolla jonain päivänä museoissa ei enää voi järjestää kuin muutaman päivän mittaisia näyttelyitä näyttelyesineiden vaurioitumisriskin vuoksi. Seuraavaksi sitten katot romahtavat alas ja seinät kaatuvat sisään.

Haminalla on pieneksi kaupungiksi aivan mahtava kulttuurihistoria, mutta jostain syystä sitä ei pidetä arvossa kuin juhlapuheissa. Kulttuurihistorian keräämiseeen, tutkimiseen ja taltiointiin ei  päättäjiltä budjettia löydy. Ehkei se ole ihme, sillä eihän kaupungin strategiassa sanaa kulttuuri edes  mainita. Pian ei Haminalla ole paljoakaan mitä markkinoida historiallisena kaupunkina kun museotoiminta on siirtynyt evakkoon muualle, kulttuurihistorialliset arkistot mukanaan. Jos ei vanhan kaupungin museot ketään muuta kiinnostakaan, niin turisteja ne kyllä kiinnostaisivat. Ehkäpä jo 2020-luvulla  matkustamme Helsinkiin tutustuaksemme historialliseen Haminaan Kansallismuseossa?

Kenties 2050 luvulla Haminan slogan kuuluu: ”kaupunki vailla menneisyyttä”.  Vetovoimatekijä sekin.

Ilkka Ahmavaara

  • Kauppiaantalomuseossa alkoi 5.12. Luotsin joulu -näyttely, joka päättyy 6.1.2019.
  • Kaupungimuseossa alkaa 12.12. Koulupäivä kaivauksilla -näyttely, jossa esitellään koululaisten toimintaa ja löydöksiä vuoden 2018 Viidankankaan arkeologisilla kaivauksilla. Näyttely päättyy vasta toukokuussa.
  • Kotiseutumuseossa  alkaa 15.12.  Vanhanajan joulunviettoa esittelevä näyttely, joka päättyy tammikuun  12 päivä.

Kauppiaantalomuseo 5.12.2018-6.1.2019

Kauppiaantalomuseo 5.12.2018-6.1.2019

Kotiseutumuseo 15.12.2018-12.1.2019

Kotiseutumuseo 15.12.2018-12.1.2019

Kaupunginmuseo 12.12.2018-31.5.2019

Kaupunginmuseo 12.12.2018-31.5.2019

(Käyntejä 9.7.2020 alkaen 134, 1 tänään)
Subscribe
Notify of
guest
2 Comments
Newest
Oldest
Inline Feedbacks
View all comments
Kaire Agu

Raskasta loetava – asenne oma identiteeti kohta mitä n 101v sitten Suomi saavutti, pitemmän ajan jo vaikuta väkisi merkityksetomale. Sääli. Eletään ”pimeä viihtyvyys aika päämääränä turhamaisuus ja itse tyydytys vailla juuria sekä kaipausta perimmatiedoihin ”

Anonymous

Herranen aika, suomenkielen taitosi on mennyt niin huonoksi, että minäkään
en ymmärrän nsiitä enää mitään. Ja ehkä parempi niin.

Terv. ent. anoppipuolesi Espoosta