Mäntlahti tohtori Lerchen päiväkirjassa 1742

Museotietä Kansallisarkiston Senaatti kartaston karttalehdeltä Virolahti X42 (”1885 vuoden mittaus, Wiipurin Lääniä, Kymin Kihlakuntaa”). Taustaa: ”Venäjän valtio kartoitti vuosina 1870-1917 Etelä-Suomen topografisesti noin 61. leveyspiirille asti mittakaavassa 1:21000. Suomen valtio tuki kartoitustyötä taloudellisesti, ja venäläiset sotilasviranomaiset luovuttivat Suomeen valokuvaukselliset jäljennökset kustakin mittauspöytälehdestä kahtena mustavalkoisena kappaleena. Myöhemmin nämä karttalehdet väritettiin Maanmittauksen ylihallituksessa.” Kartasto löytyy internetistä osoitteesta: http://digi.narc.fi/digi/dosearch.ka?o=0. Muropolku: Maanmittaushallitus > Maanmittaushallituksen historiallinen kartta-arkisto (kokoelma) > Senaatin kartasto > [Virolahti] (X 42)

Mäntlahden murros ja ahtaat piirrettynä Senaatti kartaston karttalehdelle Virolahti X42. Museotien varteen paikalle tulee Mäntlahden murroksen muistomerkki vuonna 2017 vietettävien Suomi 100-vuotta juhlien merkeissä. Kuvan merkinnät Ilkka Ahmavaara.

Venäläiset valmistautuivat hyökkäämään rantatien molemmin puolin asettuneiden ruotsalaisten joukkojen kimppuun. Ylisotamarsalkka de Lacy oli saanut sotavangeilta tiedon, että ruotsalaisilla oli kallioisessa maastossa tien molemmin puolin rakennelma, joka oli tehty paksuista hirsistä ja varustettu kanuunoilla. Lerche käyttää sanaa Verhau, yleensä puhutaan Mäntlahden murroksesta. Vankien antamien tietojen mukaan ruotsalaiset olivat päättäneet pysäyttää venäläiset tämän varustuksen avulla. Ruotsalaisten määrä arvioitiin Lerchen mukaan 3000 – 4000 mieheksi.

Venäläisten joukkojen husaarit lähestyivät murrosta. Kallioiden alapuolella oli räme, jonka ylitse kulki silta ja tien tukkeeksi oli asetettu espanjalaisia ratsuja (siirrettäviä esteitä). Kaikki olivat sitä mieltä, että valtaus maksaisi paljon verta, muutamia tuhansia miehiä. Lerche seurasi sotamarsalkkaa, joka lähetti joukkojaan varustuksen kimppuun. Oli kuuma päivä ja ylipäällikkö istui suojassa puun alla. Sitten tapahtui jotain aivan odottamatonta. Vänrikki Rehbinder toi ylipäällikölle tiedon, että ruotsalaiset olivat jo edellisenä iltana jättäneet varustuksensa ja häipyneet matkoihinsa.

Espanjalaisia ratsuja Yhdysvaltain sisällisodasta Kuva:: Yhdysvaltain kongressin kirjasto Prints and Photographs division ID cwpb.02598. http://www.loc.gov/pictures/resource/cwpb.02598/

Lerche meni murrokselle ja kertoo päiväkirjassaan, että se näytti hyvin pelottavalta venäläisten suunnasta katsottuna. Oli yllättävää, että ruotsalaiset häipyivät sieltä ilman taistelua. Ehkä pakoon vaikutti se, että venäläiset yrittivät saartaa ruotsalaiset ja katkaista tien Haminaan.

Lerche kulki murroksen läpi ja eteni kolmen virstan päähän Mäntlahteen ( bis Mendalar). Virsta on 1068.8 metriä. Toisen muistelijan kapteeni Diethardtin mukaan väli oli puolitoista virstaa. Mäntlahden nimi vaihtelee muistelmissa, mutta Lerche käyttää johdonmukaisesti nimeä Mendalar. Mäntlahden kylässä oli Lerchen mukaan kasarmeja ja majoja ratsuväkeä varten ja erilaisia muita puolustusrakennuksia. Lerche mainitsee myöhemmin, että kasarmit olivat 12 virstan päässä Haminasta.

Ruotsalaisten omituinen perääntyminen helpotti venäläisten marssia. ”Das war Freude”, sanoi Lerche kertoessaan venäläisten riemusta.

Toisen kerran Lerche mainitsee Mäntlahden lokakuun lopussa 1742. Ruotsalaiset joukot olivat antautuneet elokuussa Helsingissä, mutta venäläinen esikunta saattoi palata kotimaahansa vasta loppuvuodesta. Suuri osa palaajista meni laivalla, mutta Lerche halusi tarkastaa Haminan sotilassairaalan ja kulki seurueineen Suurta Rantatietä itään. Hän moittii monta kertaa venäläisten etujoukkojen typeryyksiä, sillä nämä olivat kaikista varoituksista huolimatta polttaneet ja tuhonneet rakennukset. Seurauksena oli, että venäläiset itse kärsivät tarpeettomasta tuhoamisesta. Oli melkein mahdotonta löytää yöpymispaikkoja.

Lerche yöpyi Haminassa, jonka taas ruotsalaiset olivat polttaneet suurelta osin. Pahaksi onneksi tuli myrsky-yö, joka lisäsi hävitystä. Oli tarkoituksena kulkea Lappeenrannan suuntaan vievää tietä, mutta myrsky oli tuhonnut sillan. Näin oli lähdettävä rantatielle, joka tiedettiin kovia kokeneeksi. Venäläiset sotilaat olivat polttaneet rakennukset niin perusteellisesti, että rantatien lähettyvillä Haminan ja Venäjän rajan välillä tuskin taloakaan oli jäljellä. Lerche kertoo, että tien varrella ei näkynyt myöskään asukkaita. 29. lokakuuta seurue saapui Mäntlahteen. Siellä oli matkustajien onneksi pystyssä ruotsalaisten kasarmi, jossa oli takka. Ikkuna-aukot peitettiin, niin että lämpö jotenkin pysyi sisällä.

Mäntlahden jälkeen taloja ei enää ollut, sillä husaarit olivat polttaneet talonpoikien savupirtit. Ainoita yöpymispaikkoja Mäntlahden kasarmin jälkeen olivat kasakoitten vartiopaikat. Suojaa tarvittiin, sillä jo Virojoella lumi peitti maan. 10.11.1742 seurue vihdoin saapui Pietariin.
Lerchen kuvausten lisäksi oli muidenkin silminnäkijöiden mainintoja Mäntlahdesta 1740-luvulla, mutta tämän lääkärin lyhyet havainnot vaikuttavat luotettavilta.

Eila Suominen

Artikkeli julkaistu ensikertaa rantai.fi sivusolla 11.4.2017. Julkaistaan myös Rannantaikaa lehden kesäkuun numerossa 2/2017.