«

»

huhti 01 2017

Elämää ”Upseerikylässä” 1958-1959

Serkukset vuonna 1958. Vasemmalla allekirjoittanut.

Serkukset vuonna 1958. Vasemmalla allekirjoittanut.

Mäntlahden Upseerikylän parakkimaiset talot valmistuivat ennen jatkosotaa varuskunnan käyttöön. Taloissa oli pääasiassa kaksi huoneistoa, pienemmissä kahden huoneen ja keittiön asunnot ja suuremmissa neljän huoneen ja keittiön asunnot. Isommat talot, jotka sijoitettiin kylän alkupäähän rakennettiin upseerien käyttöön ja pienemmät varattiin aliupseereille.

Perheeni muutti Mäntlahteen syksyllä 1958, mutta jo seuraavana keväänä muutimme Haminaan Patterinkadulle. Syynä kaupunkiin muuttoon oli pitkä matka ja huonot kulkuyhteydet. 1950-luvun loppupuolella harva omisti oman auton ja matka Mäntlahdesta Haminaan on toistakymmentä kilometriä.

Viisihenkiseen perheeseemme kuului vanhempien lisäksi kolme pientä tyttöstä, neljän vanha ,vähän yli vuoden vanha ja minä kolmevuotias. Elämä talossa, jossa oli kantovesi ja puulämmitys sekä halkoliiteri ja WC metsän reunassa, ei ollut helppoa. Isäni työpaikka oli RUK:ssa, jonne oli järjestetty kuljetus Upseerikylästä. Työ RUK:ssa tarkoitti sitä, että hän oli usein yöt poissa kotoa ja äitini joutui pärjäämään yksin kolmen pienen tytön kanssa.

Parakkikylissä ei ollut vesijohtoja eikä suihkuja. Vesi kannettiin sisään ja saunassa käytiin kerran viikossa. Pesukoneita ei ollut vaan pyykki pestiin käsin, pienet pyykit sisällä keittiössä ja suuremmat saunassa. Pyykit kuivatettiin ulkona talvallakin ja muistan vielä puhtaista lakanoista lähtevän tuoksun, kun illalla saunan jälkeen käytiin nukkumaan. Joskus asunnossa taisi olla vähän viileää, koska mieleeni tulee äitini neuvon, mennä peiton alle, jos on kylmä ja puhallella siellä niin lämpenee.

Kaupassa käytiin Raussin kaupassa. Sinne johti oikopolku, joka lähi talomme takaa ja johti nykyisen Simonmäentien kautta Pyötsaarentielle. Kuljimme polkua pitkin usein, sillä äitini joutui ottamaan meidät kaikki kolme tyttöä mukaansa kauppaan. Kauppareissu kesti kauan, sillä käytössä ei ollut pulkkia, kelkkoja eikä rattaita. Äitini on kertonut kuinka kerrankin kuljimme lähes umpihangessa kauppaan. Hän kantoi nuorinta sisartani, mutta minä jouduin taapertamaan itse. Kauppaan saavuttuamme olin heti istahtanut tuolille ja huokaissut syvään. Sanaakaan en ollut jaksanut sanoa. Joskus pappa tuli Utista käymään ja silloin äiti pääsi yksin kauppaan.

Asuintalomme kuvattuna helmikuussa 2015. Oikeanpuoleinen iso ikkuna oli olohuoneemme ikkuna.

Asuintalomme kuvattuna helmikuussa 2015. Oikeanpuoleinen iso ikkuna oli olohuoneemme ikkuna.

Muistoni Mäntlahdesta liittyvät pienen tytön mieltä järisyttäviin tapahtumiin. Yksi sellainen oli astiakaapin putoaminen. Asuntomme edellinen asukas oli siirtänyt astiakaapin toiseen paikkaan ja todennäköisesti kiinnittänyt sen huonosti. Muistan kuinka eräänä päivänä leikkiessämme kammarissa keittiöstä kuului kova kolaus ja särkyvien astioiden helinä. Ryntäsimme katsomaan, mitä oli tapahtunut. Äiti ei laskenut meitä keittiöön vaan antoi meille kaikille sokeripalat ja pyysi jatkamaan leikkejä. Keittiössä astiakaappi oli romahtanut alas ja suuri osa häälahjaksi saaduista, hienoista astioista oli lattialla särkyneenä. Äiti kokosi sirpaleet ja he isän kanssa liimasivat ne astiat, jotka oli mahdollista liimata. Mitään korvauksia ei onnettomuudesta saatu eikä meillä ollut varaa ostaa uusia astioita, joten koko varhaislapsuuteni söimme liimatuista astioista.

Äitini sylissään pikkusiskoni vuoden 1958 kesällä.

Äitini sylissään pikkusiskoni vuoden 1958 kesällä.

Varhaisin joulumuistoni on Mäntlahdesta. Eteisestä pääsi sekä keittiöön että olohuoneeseen. Istuimme olohuoneessa, kun oveen kolkutettiin ja joulupukki astui sisään. Pukilla ei siihen aikaan ollut punaista vaatetusta vaan nurin päin käännetty lampaankarvavuorinen takki, jossa oli kankaiset hihat. Pukki vaikutti kovin isolta ja vanhempi sisareni pelkäsi pukkia niin, että hän piiloutui sohvan taakse. Sisartani yritettiin houkutella pois sohvan takaa, mutta hän pysyi piilossa kunnes lahjojen jako alkoi. Saimme isosiskoni kanssa lahjaksi punaiset sukset ja isäni tekemät punaiset nukensängyt. Minä sain vielä poikanuken, muita lahjoja en muista.

Kammarin ikkunan ääressä oli ompelukone ja sen päällä paloi kynttilä. Olin polvillani tuolilla ja katselin ulos ikkunasta. Kädessäni oli lahjaksi saamani poikanukke, jolla oli hienot vaatteet, ruutuhousut ja takki. Äitini serkku oli ne ommellut. Aloin katsella kynttilän liekkiä ja tuumin, mitä tapahtuu, jos kosketan liekkiä nukella. Tietysti minun piti selvittää asia, kun olen tutkija luonteeltani ja työnsin nuken pään kynttilänliekkiin. Muovinen nukke syttyi palamaan. Onneksi äiti tuli hätiin, hän työnsi nuken vesiämpäriin. Nuken päähän suli reikä eikä sillä enää voinut leikkiä. Ja se oli ainoa poikanukke mikä meillä ikinä on ollut.

Olen koko ikäni ollut innokas metsässä hiihtäjä ja hiihtoinnostuksen siemen kylvettiin Mäntlahdessa. Joululahjaksi saamani hienot sukset olivat leveät ja punaiset lenkkisukset, joiden kärjessä oli hiihtävän karhun kuva. Sukset sidottiin jalkoihin kantapään takaa kulkevalla kumilenkillä. Itse en saanut kumilenkkiä laitettua enkä otettua pois. Joka kerta, kun sukset laitettiin jalkaan olin kauhusta kankea, sillä olin aivan varma, että suksia ei enää saa pois jaloista. Talomme takana oli pieni mäki ja hiihtelimme sisareni kanssa sen päällä. Niihin aikoihin hiihtoa vähän häiritsi pelko suksien juuttumisesta jalkoihin, mutta hiihtämisen iloa ei pelko vienyt.

Mervi Hyppänen

Upseerikylän sijainti katkoviivalla.

Upseerikylän sijainti katkoviivalla.

Julkaistu alunperin Rannantaikaa lehden helmikuun numerossa 1/2015.

Vastaa

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>