Uusi lämpöennätys vahvistaa lämpenemisen pysähtymisen

Otsikko kuullostaa hullulta, mutta perustuu siihen, että Nasan tutkijat ovat ilmoittaneet heidän Gistemp vuosiaikasarjansa virhemarginaalin olevan suurin piirtein +/-0,1 celsius astetta, joten varsinaisista ennätyksistä ei voida puhua sitten vuoden 1998, jolloin maapallon globaalin lämpötilan katsotaan saavuttaneen nykyisen tasonsa. Maa-asemilta tapahtuvien globaalien mittausten virhemariginaaliksi tuo 0.1 astetta on varsin pieni, sillä tuhansien asemien jokaisen yksikön kuntoa ja mittaustarkkuutta ylöskirjauksineen on käytännössä mahdotonta valvoa. Virhemarginaalista uutisoi mm. Daily Mail Online .

Periaattessa Gistempin aikasarjassa virhemarginaalin huomioiden voisi kulunut vuosi 2014 olla vasta yhdeksänneksi lämpimin, jääden vuosien 1998, 2002, 2003, 2005, 2007, 2009, 2010 ja 2013 alle. Mutta todettakoon kumminkin, että näillä mittaustarkkuuksilla ei kannata lämpöennätyksillä spekuloida nyt eikä vastaisuudessa, ei ennen kuin lämpötila nousee vuodessa vähintään tuon 0,1 astetta edellisestä ennätyksestä.

Eri aikasarjat antavat hiukan erilaisia tuloksia ja Gistemp näyttää niistä korkeimpia lämpötiloja. Brittiläisen Hadleyn yliopiston CRU -tutkimusyksikön Hadcrut 3 ja 4 sarjat eivät ole valmistuneet vielä vuoden 2014 osalta. (HadCrut4 päivittynyt 2014 osalta ja se on lisätty kaavioon 28.1.2014.)

Aivan ensimmäisinä aina päivittyvät kaksi satellittimittaus-sarjaa RSS ja UAH, sillä niissä ei tarvitse tarkistaa tuhansien maasemien mittausvirheitä, vaan data on melkein reaaliaikaisesti käytettävissä. Kumpikaan näistä ei näyttänyt vuotta 2014 mitenkään erikoisen lämpimänä.

 

Kun katselemme eri aikasarjojen lineaarisia trendejä 18 vuoden ajalta, vain Gistemp ylittää 0,1 asteen virhemarginaalin noin silmämääräisesti, mutta muistettakoon, että tuo virhemarginaali (+/- 0,1) koskee koko aikasarjaa, joten trendiviivakin voi olla millainen tahansa, nouseva tai laskeva.

Isommassa mittakaavassa, pitemmällä aikavälillä, lämpeneminen toki näkyy kaikissa aikasarjoissa, joita voi tutkia kätevästi niputettuna Rantaituvan sääaseman ilmastonmuutos sivulla.

Tällä sivulla olevien grafiikoiden datat olen ottanut (jollei toisin mainita) WoodForTrees palvelusta, jonne ne päivittyvä ao. tutkimuslaitoksilta suht ajantasaisesti.

_____________________________

Päivitys 28.1.2014:

Tässä tänään päivittynyt Brittien HadCRUT4 aikasarjan lämpimimmät viimeiset 17 vuotta, nousua vuonna 2014 edelliseen ”lämpöennätykseen” vuonna 2010 kahdeksan celsius asteen tuhannesosaa (0,008 °C). Sinisessä laatikossa virhemarginaali +/- 0,1 °C.

 

Kaavion datan lähde:
http://www.cru.uea.ac.uk/cru/data/temperature/HadCRUT4-gl.dat

(Käyntejä 9.7.2020 alkaen 139, 1 tänään)
Subscribe
Notify of
guest
0 Comments
Newest
Oldest
Inline Feedbacks
View all comments