Rannantaikaa lehden tekijöille

Koska jo viimeinen kolmannes syksystä alkaa, eikä syksyn numeromme ole vieläkään ilmestynyt ja joulukuunkin numero pitäisi saattaa valmiiksi alkavan marraskuun aikana, julkaisemmekin tuplanumeron, numeron 3-4/2022. Tämän vuoden viimeisen numeron deadline on siis 15.11 ja siinä julkaistaan myös syyskuun numeroon lähetetyt jutut.

Taittotyön edistyessä lähetän parhaani mukaan vielä sähköpostia niille kirjoittajille, joiden juttuja olisi syytä päivittää julkiasuajankohdan muuttumisen vuoksi.

Miksi sitten syyskuun numero on jäänyt ilmestymättä? Heti kesäkuun alussa, kun kesän numeromme oli saatu painoon, minussa todettiin kaulan alueella syöpäkasvaimia. Syöpätauti, joka tarkemmissa tutkimuksissa sai vähän surrealistisen nimen: ”Päärynänmuotoisen syvennyksen syöpä”. Aluksi tehtiin tutkimuksia ja määrättiin yhä vahvemmiksi käyviä kipulääkkeitä, kunnes elokuun lopuilla alkoivat varsinaiset solumyrkkyhoidot ja sädetys. Syyskuun numeron taittamisesta valmiiksi ei vahvojen hoitojen vuoksi tullut mitään, enkä vieläkään tätä kirjoittaessa ole siinä kunnossa, että pystyisin lehteä taittamaan, mutta arvelisin että kahden viikon päästä 15. päivänä olen jo tolkuissani ja työkunnossa. Yllättävän raskaat hoidot ovat jokatapauksessa ohi ja hidas toipuminen alkanut.

Näissä tunnelmissa siis kohti syksyn ja talven numeroa. Kylillä on varmasti tapahtunut paljon ja uusia kujeita suunniteltu. Itse en tiedä oikeastaan muuta kuin että Santasen niemessä riehunut pieni trombi (pyörremyrsky) on kaatanut paljon puita ja Mäntlahdessa on kylätoiminta seurantalo Toivolassa ollut vilkasta. Klamilassa on avantouinnit alkaneet tai ainakin alkamassa ja Kylätupa näyttäisi porskuttavan edelleen. Kertokaa. Myös muistelot, runot, tehtävät ja kaikenlaiset tarinat kyliltä ja niiden elämästä ennen ja nyt kelpaavat lehteen paremmin kuin hyvin, ei tämä todellisuus tyhjästä ole syntynyt.

Tuleva numeromme on lisäksi näillä näkymin toiseksi viimeinen Rannantaikaa lehti. Viimeinen on maaliskuun numero, mikäli uutta rahoittajaa lehdelle ei löydy tai vähintään uutta rahastonhoitajaa ja yhdistysosaajaa Rannantaikaa väki ry:lle, joka tällä hetkellä on käytännössä lopettanut toimintansa juuri näiden osaamisten puutteen vuoksi. Yhdistykselle ei tule enää tuloja muusta toiminnasta ja näin lehden rahoitus on loppunut jo kolme vuotta sitten, pelkät tilaus- ja jäsenmaksut eivät lehden paino- ja jakelukuluja kata.

Mutta eletäänpä ajassa! Nyt valmistaudutaan talveen ja tietenkin myös Jouluun. Tätä kirjoittaessa on ihana aurinkoinen syksyinen päivä, tänään varmasti kävellään kylillä paljon ja mitä kukakin nyt sitten tekee hahmotellessaan uusia juttuja numeroomme.

Kirjoittamisen iloa!

Mäntlahden suurruhtinaskunnassa
maanantaina 31.10.2022
Ilkka Ahmavaara

(Käyntejä 9.7.2020 alkaen 90, 1 tänään)
Subscribe
Notify of
guest
0 Comments
Newest
Oldest
Inline Feedbacks
View all comments