Talvi- ja Jatkosodan aikaan toimi Suomenlahden itäisellä rannikolla ilmavalvontajärjestelmä. Rannikolle oli korkeille paikoille rakennettu 1930-luvulla sopivin välimatkoin ilmavalvontatorneja, joista sitten sodan aikana ilmavalvontalotiksi määrätyt lotat tarkkailivat Venäjältä päin tulevia lentokoneita. Aina, kun Venäjältä päin tuli lentokone pommittaja tai hävittäjä, ilmavalvontavuorossa olevat lotat tekivät hälytyksen ilmavalvonnan tukikohtaan, joka yleensä sijaitsi lähellä tornia. Sieltä hälytys lähti sitten eteenpäin Haminaan tai Kotkaan, riippuen siitä minne päin koneet olivat lentämässä.
Kuva Seija Tolsan arkisto.
Brakilan vuorelle, kartanon maille, rakennettiin ilmavalvontatorni vuonna 1935. Torni ei koskaan tullut aivan valmiiksi, seinissä oli vain ohuet laudat, sepelivuoraus puuttui kokonaan. Kattoakaan ei tornissa ollut ja siellä valvontavuorossa olevat lotat olivat sään armoilla. Brakilan ilmavalvontatorni oli käytössä sekä talvi- että jatkosodan aikana.
Vuoden 1940 sotatalvi oli hyvin kylmä esim. torstaina 18.1.1940 klo 4.30 mitattiin pakkasta -44 astetta. Brakilan tornin lotilla oli Vilniemen kartanosta haettu turkit, joita valvontavuorossa olevat lotat pitivät yllään ja antoivat sitten vuoron vaihtuessa lämpimät turkit seuraaville tulijoille. Hyvin kylmällä säällä ei tornissa oltu kuin tunti kerrallaan. Muuten vuoroa vaihdettiin aina kahden tunnin välein.
Tornissa oli keskellä lattiaa kenttäpuhelin, jolla lotat ilmoittivat Brakilan kartanossa olevalle päivystäjälle havainnoistaan. Tornissa oli aina kaksi lottaa kerrallaan ja yksi päivysti puhelinta kartanossa.
Lotat oli majoitettu Brakilan kartanoon, pehtoorin asuttaman rakennuksen toiseen päähän. Heillä oli käytössään kaksi huonetta, toinen oli päivystyshuoneena ja toisessa nukuttiin. Ruokailu oli järjestetty yhteen kartanon entisen muonamiehen asuntoon. Muonituslotta valmisti asunnon keittiössä ruoan ja asui toisessa huoneessa.
Kuva Seija Tolsan arkisto
Vehkalahdella Lyyli Haapaniemen johtamaan Lotta-Svärd-järjestöön kuului paljon lottia, joten Brakilan ilmavalvontatorniin saatiin kaikki lotat omasta pitäjästä. Heidät kutsuttiin palveluksen lokakuussa v. 1939. Ensin lotat opettelivat toimintaa tornissa ja puhelinpäivystystä kartanossa. Tornille johtava polku oli myös opeteltava. Se oli hyvin kivikkoinen ja vaikeakulkuinen etenkin yön pimeydessä. Lamppuja ei pimennysmääräysten takia voinut käyttää, joten polun kaikki kivet oli painettava mieleen, jotta pystyi kiipeämään yöaikaan vuorelle.
Havaintojen teko tornissa ei ollut helppoa. Tuulisina päivinä kuuluvuus oli erittäin huono ja meren läheisyydessä, korkealla vuorella olevassa tornissa tuuli usein. Lähestyvän lentokoneen ääntä ei aina tuulelta kuultu vaan se havaittiin vasta, kun se oli näkyvissä. Hitaasti jyristen lähestyvien pommikoneiden ääni kuului paremmin kuin nopeasti lentävien hävittäjien.
Talvisodan aikana toiminta ilmassa oli vilkasta. Venäläisillä oli paljon lentokoneita ja ne pommittivat rannikkoa useasti. Lentokoneet tulivat laivueina ja suurin laivue, minkä Anni Cleve muistaa, oli 70 lentokonetta.
Näkyvyys tornista oli hyvä. Sieltä voitiinkin seurata sekä Haminan että Kotkan pommituksia ja tulipaloja. Joskus kovalla etelätuulella tuuli painoi Haminaan tarkoitetut pommit Kirkkojärveen ja pohjoistuulella Lepikönrantaan.
Enää ei Brakilan ilmavalvontatorni ole pystyssä, mutta sen paikalle on Haminan-Vehkalahden sotaveteraanien ja ilmavalvonnassa toimineiden lottien toimesta pystytetty muistomerkki. Brakilan ilmavalvontatornissa palvelleet lotat kokoontuivat kerran vuodessa vuorelle menneitä muistelemaan, kunnes joukon harventuessa ja ikääntyessä kiipeäminen kävi liian rankaksi.
Kokouksia pidettiin vuodesta 1998 lähtien Huovilan kahvilassa. Kokouksissa aikoinaan mukana olleita lottia:
Anni Cleve, Liisa Repo, Terttu Mäkinen, Elli Puonti, Martta Lonka, Terttu Harjula, Impi Puhakka, Emmi Liikkanen, Sirkka Porkka, Annikki Luoma, Liisa Suortti, Kerttu Jalava, Aija Hasu, Paula Peltomäki, Eila Pöntynen, Vieno Malmi, Hilkka Porvari, Kaarina Toivonen-Sjögren, Impi Hietanen, Sylvi Töytäri, Aino Hilli ja Eeva Puhakka
Lähde: Anni Cleven haastattelu ja muistelmat.
Anni Cleve muistelee:
ILMAVALVONTATORNISSA S 53 A 9 – 1939 – 44
Oli hyvin pimeää. Olimme keskiyön vuorossa, kun alhaalta rappusista kuului raskaat askeleet. Asetuimme toverini kanssa seisomaan sisääntuloluukun päälle. Tulija oli hyvin vahva, pitkän aikaa hän yritti nostaa luukkua auki. Hän ei puhunut mitään emme mekään.
Luukku kesti nostamisen ja meidän painomme. Tilanne oli kauhea ja mitä sitten olisi tapahtunut, jos hän olisi päässyt torniin sisälle. Myöhemmin hän lähti pois puhumatta mitään. Seuraavana päivänä soitin velejelleni Vilniemen kartanoon ja pyysin häntä tuomaan lankusta tehdyn linkun torniimme. Linkku oli aina, kun tulimme ylös torniin, pantava paikalleen luukun päälle.
Tornimme oli metsän keskellä kalliolla ja tunsimme varsinkin yövuoroissa itsemme kovin yksinäiseksi, mutta meillä oli enkelin varjelus. Sen tunsimme myös silloin kun totesimme venäläisten yli lentäessään ampuneen torniamme konekiväärillä. Männyistä karisi oksia, mutta meillä oli ihmeellinen korkeimman suojelu.
Tornissamme oleva kenttäpuhelin oli varsin vanha ja huono. Kun se taas kerran ei oikein toiminut ja ilmassa oli vilkasta, lähdimme ajamaan Mäntlahteen ilmoittaksemme sieltä Haminaan tilanteesta. Yksi meistä oli käynyt puhelinkurssin, niinpä hän jäi korjaamaan puhelinta ja me kaksi lähdimme pyörillä Mäntlahteen.
Ajoimme kesäyön hämärässä. Olimme menossa loivaa alamäkeä, kun metsästä äkkiä tuli suomalaisessa asepuvussa oleva mies ja juoksi poikki tien edestämme. Hän oli ilmeisesti desantti, niitäkin silloin oli paljon. Pääsimme kuitenkin Mäntlahteen Raussin kaupalle puhelimen ääreen, saimme yhteyden Ivakkiin ja niin Haminaan tuli hälytys. Pyöräilimme rauhassa takaisin ja oma puhelinasiantuntijamme oli saanut puhelimen tornissa kuntoon ja niin oli palvelu taas mahdollista.
Kerran Venäläisten hävittäjäkoneet pommittivat Kirkkojärven rannalla olevia jäätelejä. Pampyölin ja Sivatin maanviljelijät olivat nostaneet jäitä valmiiksi maidon jäähdytystä varten. Pystyssä olevat jäätelit olivat hämänneet pommittajia, niin että he olivat luullet tasaista järveä lentokentäksi ja pudottaneet pommit Kirkkojärveen. Samana iltana venäläisten radioasema Tiltu kertoi, että Etelä-Suomen suurin lentokenttä oli tuhottu.
18.5.1941 Brakilan ilmavalvontatorniin määrätyt:
Kaisa Sipari, Sylvi Töytäri, Aino Hovi, Lilli Lalu, Anna Lappalainen, Aune Lääti, Annikki Kolsi, Katri Forsell, Kyllikki Raussi, Anni Cleve, Mirjam Pulkkinen ja Sirkka Yrjönen
Julkaistu alunperin lyhennettynä Rannantaikaa lehden helmikuun numerossa 1/2004.
