Rannantaikaa 1/2017 paraatikirjoitussivu
”Kuitenkin tässä tukahduttavassa maailmassa, missä kaikki tiedettiin etukäteen, elettiin 1800-lukua. Tässä ilmapiirissä kehittyi valistuksen vuosisadan filosofia ja syntyi monta poliittista ja yhteiskunnallista oppisuuntaa, joita meillä nykyisin onkin enemmän kuin riittävästi. Ja juuri tällä vuosisadalla tuli tavaksi selittää asioita ymmärtämättä niitä.”
Ranskalainen matemaatikko Ivar Ekeland kirjassaan Ennakoimattoman matematiikka (Le calcul, l’imprévu, 1984).
Totuuden jälkeinen aika alkoi länsimaissa jo kauan sitten pitkällisessä kehityksessä, jossa Jumalan lain tilalle alettiin hyväksyä myös ihmisten säätämia lakeja. Tämä tapahtui länsimaisessa kulttuurissa hitaasti noin ehkä 1000 luvulta alkaen, matkalla kohti valistuksen aikaa (1700-1800 luvut), jolloin syntyi Newtonin fysiikan myötä moderni, eksakti länsimainen matemaattisfyysinen tiede, jonka työskentelymetodiin ja tuloksiin, ”totuuksiin”, ei maailmankatsomus tai uskomukset kykene vaikuttamaan.
Uskon aikakaudet ja kulttuurit elävät aina ”totuuden aikaa”, koska Jumala on ilmoittanut ihmiskunnalle totuuden, jota ei voi asettaa kyseenalalaiseksi. Tieteelliset totuudet sensijaan tiede itse kyseenalaistaa koko ajan, se on tieteen toimintatapa, itsensäkorjaavuus.
Tieteestä ei ole Jumalaksi, totuuden tietäjäksi. Tiede pyrkii ymmärtämään todellisuutta, miten todellisuus toimii. Totuudesta tiede on jäävi sanomaan mitään. Kuten Johanna Vuorelma kirjoituksessaan Politiikka lehdessä toteaa, taidamme ennemminkin elää ymmärryksen jälkeistä aikaa.
Miksi ihmeessä siis 2010 luvulla, yli kaksisataa vuotta valistuksen ajan jälkeen, ryhdytään puhumaan Totuuden jälkeisestä ajasta ajankohtaisena ilmiönä? Kansakuntien johtajien tasolla yhtäkkiä puhutaan Hyvän ja Pahan voimista, puhutaan Totuudesta ja Valheesta vastavoimina. Hyvä edustaa totuutta ja paha valhetta?
Tieteestä tehdään absoluuttisen totuuden jumalallinen sanansaattaja. Tieteen kokemusperäinen mittauksiin ja havaintoihin perustuva itsensäkorjaavuus jää yleisen mielipiteen jalkoihin, muuttuu ”konsensukseksi”, totuudeksi, hyvien ihmisten sodaksi pahoja ihmisiä vastaan, Jumalan totuuden sodaksi maailman pelastamiseksi pahuuden voimilta.
Miksi haikailemme takaisin Totuuden aikaa? Jumalan totuus on totalitaarinen ja hierarkkinen, vähän kuin sotalaitos, sota ja sotapropaganda, jossa syyllinen on aina vihollinen (vale/totuusmedia, pahat/hyvät ihmiset jne). Haluammeko taas sotaa? Sodassa ei demokratia ja ihmisoikeudet kuki, ne lakkaavat olemasta. Julistetaan poikkeustila, sitten sotatila.
Hyvää Suomi 100-vuotta juhlavuotta!
Ilkka Ahmavaara
Kalevalan päivänä Mäntlahdessa
28.2.2017
Kirjallisuusviitteet:
– Jukka Korpela: Länsimaisen yhteiskunnan juurilla (Gaudeamus 2015)
– Johanna Vuorelma: Totuuden aikana faktat eivät ole totuudellisia vaan jaettuja (Politiikasta tiedeverkkolehti 17.1.2017)
