Suomalainen rasismi

1 IMGP5600

Keittion ovessani.

Mikko Alatalo Harri Rinteen kanssa ivasi suomalaista rasismia osuvasti jo seiskööt luvulla todeten jotenkin näin, että kun ei me oikeen tiedetä mitä se on, ei ole perinteitä, niin kyllä me osataan matkia jotenkuten. Tästä matkimisesta alkaa vasta nyt 2010 luvulla syntyä jonkinlaista vakavasti otettavaa rasismin tynkää Suomeen, se on surullista, kun muussa maailmassa ollaan pyritty siitä eroon, eikä vähiten Yhdysvalloissa, jonka maan syntyminen maailmankartalle monilta osiltaan lepäsi apartheid ajatteliun perustalla.

Olin itse 10-11 vuotiaana (vuosina 1966-67) vuoden jenkkilässä koulua käymässä, ja näin sen rankan rasistisen perinteen, mitä ei Suomessa voi edes kuvitellakaan, vaikka olimme “demokraattisessa pohjoisvaltiossa”. Historian painolasti siellä on raskas. Tässä on syy, miksi minua ei ole ollenkaan kiinnostanut ottaa osaa nyt käytävään kansalaiskeskusteluun maahanmuutosta ja rasismista, niin huolestuttavaa, kuin myös älytöntä se samalla onkin.

Ihmisikunnan menneisyydestä apinoidut tyhmimmät ja hylätyimmät asenteet alkavat saada jalansijaa Suomessa uutena muotina, toki haparoiden yhä, mutta ensikertaa tässä mittakaavassa, jopa toiminnallisena terrorina, mutta tuota historian taakkaa siinä ei ole. Siihen tarvittaisiin satoja vuosia lisää rasismia.

Suomalaiset kyllä jaksavat riidellä keskenään ja vääntää pilkusta pisteen ja päinvastoin, oli asia mikä tahansa, koska saavat tehdä sitä kaikessa rauhassa: suppea kielialueemme suojelee meitä muun maailman kommenteilta.

Minua on pitänyt suomalaisena vain suomenkieli, tämä kansa saa puolestani painua minne lystää, mutta toivon, että se löytää kielensä ja että se kieli opettaisi sen jälleen laulamaan. Minun Suomeni on runous. Kansallisuudella, syntyperällä, ihonvärillä tai lauluäänellä ei mitään väliä. Perkele.

5.2.2016 Ilkka Ahmavaara

 

Aiheesta myös Rannantaikaa lehdessä vuosi sitten julkaistu Mervi Hyppäsen kirjoitus: Ennakkoluulot ja rasismi, sama asia?

 

Käyvijöitä: [slimstat f=’count-all’ w=’ip’]content_id equals current[/slimstat]. Käyntejä: [slimstat f=’count-all’ w=’id’]content_id equals current[/slimstat].

(Käyntejä 9.7.2020 alkaen 28, 1 tänään)
Subscribe
Notify of
guest
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments