Palaa kohteeseen Luontokohteet

Pistoolikivet

Valokuva Ilkka Ahmavaara

Valokuva Ilkka Ahmavaara

Vanhan Viipuriin johtavan maantien varrella Rakilassa oli kaksi suurta siirtolohkaretta, joiden takana perimätiedon mukaan maantierosvot piileksivät ahdistellen matkailijoita.

Toisen tarinan mukaan sotilaat olivat kaapanneet nuoren miehen viedäkseen hänet Venäjälle armeijaan. Hänen veljensä väijyivät Pistoolikivien takana kaappareita ja pelastivat nuorimman veljensä joutumasta Venäjälle.

Kolmas tarina kertoo markkinoilta palanneiden isäntien selittäneen tulleensa ryöstetyksi Pistoolikivillä, kun olivat todellisuudessa ryypänneet rahansa markkinoilla.

Museotien eteläpuolella sijainnut kivi on poistettu, tien pohjoispuolella oleva lohkare on vielä paikoillaan.

Mervi Hyppänen
Lähde: Perimätieto

Kivessä oli kuparinen nimilaatta, mutta se irtosi ja seikkaili kivellä irronneena jonkin aikaa, kunnes katosi kokonaan. Tässä kuvassa laatta näkyy irrallaan kiven päällä keskellä. Kuva: Ilkka Ahmavaara

Kivessä oli kuparinen nimilaatta, mutta se irtosi ja seikkaili kivellä irronneena jonkin aikaa, kunnes katosi kokonaan. Tässä kuvassa laatta näkyy irrallaan kiven päällä keskellä. Kuva: Ilkka Ahmavaara

 

 

 


Onko kuvissa laatta irrallaan vai kiinni ruuvattuna?

Kylillä on erimielisyytta siitä, oliko laatta koskaan irrallaan vai ei. Hävisikö se vaikka oli pultattuna kiveen, toisinsanoen joku olisi sen tieten tahtoen irroittanut ja ottanut mukaansa, vai oliko se itsestään irronnut ja seikkalut kivellä ja sen ympäristössä irrallaan, ennen katoamistaan. Tässä suurennokset molemmista yllä julkaistuista kuvista, jokainen voi itse päätellä, onko se kuvissa kiinni kiveen pultattuna vai lepääkö se siinä irrallaan.

Harmittavasti kuvien exif tiedoista puuttuu kuvauspäivämäärä. Kameran merkistä päätellen kuvat olisi otettu välillä 2003-2006. (Kuvat saa suurennettua klikkamalla niitä.)

2.6.2017 Ilkka Ahmavaara


Laatta ilmestynyt paikoilleen!

Perjantaina 29.9.2017 klo 16:10 ohi ajaessani huomasin ilmeisesti uuden laatan kimmeltävän kiven kyljessä. Arvelisin jonkun teettäneen uuden kyltin, sillä kyltin teksti on yksikössä ”Pistoolikivi”, muistaakseni vanhassa nimilaatassa oli monikkomuoto ”Pistoolikivet”.  Muuten laatta on hyvinkin samannäköinen kuin alkuperäinenkin oli: ulkonäön puolesta voisi olla alkuperäinen puhdistettuna ja kiilloitettuna.

Kukaan ei ole ilmoittautunut kyltin laittajaksi ainakaan vielä.

29.9.2017 Ilkka Ahmavaara

Pistoolikivi ja uusi nimilaatta, auton ikkunasta kuvattu harmaana syyspäivänä 30.9.2017.

Pistoolikivi ja uusi nimilaatta, auton ikkunasta kuvattu harmaana syyspäivänä 30.9.2017.

(Käyntejä 9.7.2020 alkaen 1 813, 1 tänään)
Subscribe
Notify of
guest
4 Comments
Newest
Oldest
Inline Feedbacks
View all comments
Marjatta Byckling

Tarkennus edelliseen viestiini: En ole varma nykyisen laatan koosta verrattuna alkuperäiseen. Laatan jälki näkyi pitkään vaaleana kivessä, mutta aikaa myöten tummui.

Marjatta Byckling

Hei, Hienoa, että kiinnitetään huomiota Pistoolkivien laattaan! Onko kysytty Museovirastosta nykyisestä laatasta? En muista, milloin alkuperäinen laatta katosi. Luulen, että se koristaa nyt jonkun mökin pihakiveä. Oliko se peräti messinkilaatta? Tekstinä siinä oli Pistoolkivet, siis monikkomuoto ja paikallisen murteen mukaan ilman loppuvokaalia (’pistool’). En ihan ymmärrä noita kahta suurennettavaa kuvaa,… Read more »