Palaa kohteeseen Luontokohteet

Tervahaudat

Alueella on neljä tervahautaa, jotka yhä erottaa maastosta.

Syksyllä 2004 suuntasimme neljä patikkareissua kohti karttoihin merkittyjä neljää tervahautaa, löytäisimmekö ne? Rakilaan on merkitty yksi tervahauta, Mäntlahteen kolme. Saariin ei tervahautoja ole merkitty, vaikka niissä on rakennettu laivoja ja varmasti harjoitettu myös sepän töitä. Olisi varmaan saarista vähäisetkin puut loppuneet, jos olisivat siellä tervaa polttaneet.

Tervahaudasta saatiin tervaa kesällä ja loppupoltossa myöhemmin syksyllä hiiliä kyläsepän ahjoon. Tervaa ja hiiltä poltettiin aina 1900-luvun alkukymmenille asti, kunnes teollinen vallankumous teki toiminnasta kannattamatonta. Laivoja rakennettiin metallista ja kemialliset kyllästysaineet syrjäyttivät tervan. Ehkäpä sepätkin saivat ahjohiilensä vähemmällä vaivalla tehostuneen merenkulun tuontihiilestä.

SANTASEN TERVAHAUTA 23.10.2004


Näytä Luontokohteet suuremmalla kartalla

Mäntlahden keskustasta Pyötsaareen johtava Santasen niemi on täynnä kummallisia kuoppia. Rantapolkua kävellessä olikin miettiminen, mikä niistä kelpaisi tervahaudan jäänteiksi. Ominaispiirre tervahaudalle on, että sitä ympäröi korkea penger, haudan ”palte”, tasaisena ympyrän muotoisena harjanteena. Lisäksi voi olla haudan ulkopuolella havaittavissa matalamman maan kohta, jonne terva on kuopan pohjalta putkea pitkin juoksutettu.

Suurinpiirtein karttaan merkityltä kohdalta löytyikin kelpo tervahaudan paikka jyrkän rantaan viettävän rinteen reunalta. Siinä on kaksi kuoppaa vierekkäin. Kuopista isommassa on tervahaudan tunnusmerkit koonkin puolesta, pienempi lienee jonkin räjähteen aikaansaannoksia (kranaatti?), ellei potero.

SUURSUON TERVAHAUTA 18.11.2004


Näytä Luontokohteet suuremmalla kartalla

 

Ensilumen jo kevyesti peitettyä maan, lähdimme etsimään tervahautaa Suursuolta, Mäntlahden Kylänlahden itärannan puolelta. Arvelimme myös, että ehkä kevyt lumipeite parantaisi valokuvauksellisuutta, Santasen hauta kun ei oikein kuviin asettunut edukseen.

Ajettiin Museotietä itään mutkia ja pikkuteita tarkkaillen, piti päästä Sutinvuoren ohittavalle pikkutielle, jota ajaa etelään reilun kilometrin verran. Kartan maastomerkeistä pikkutiellä päättelimme paikan, josta jalkautua. Tällä kertaa hauta löytyi heti, se melkein näkyi autotiellekin. Tästä maaston muodostelmasta ei voinut erehtyä, selvääkin selvempi tervahauta, jopa toimintakuntoisen näköinen. Kuopan sisään oli kasvanut vain pieniä puita, joten ehkäpä täällä oli tervaa tehty ei kauankaan sitten? Näköisä rakennelma.

RAKILAN TERVAHAUTA 19.11.2004


Näytä Luontokohteet suuremmalla kartalla

Suursuon haudasta innostuneina lähdimme heti seuraavana päivänä etsimään tervahautaa Rakilasta. Ajoimme Lupinmäeltä Vilniementietä kohdalle, jossa metsätiet lähtevät vasemmalta Rakinvuorelle ja sen ympäri. Kohteemme löytyi kummemmin harhailematta, muutaman kymmenen metrin päässä metsätiestä pohjoiseen. Hauta oli myös hyvin säilynyt, mutta tämän sisällä kasvoi jo suuria puita.

 

 

KOILLINEN TERVAHAUTA 5.12.2004


Näytä Luontokohteet suuremmalla kartalla

Lumi oli sulanut maasta kun päätimme selvittää vielä viimeisenkin tervahaudan tapauksen. Koillinen hauta sijaitsee keskellä nimetöntä aluetta ainakin kartan mukaan, mutta metsätie sinnekin menee, lähelle.

Ajoimme Museotietä Paussi kioskilta kilometrin verran itään ja käännyimme pohjoiseen menevälle mökkitielle. Tietä ei päässyt kovin pitkälle, mutta ei haudalle kävellen ollut kilometriäkään. Tämäkin hauta oli hyvcin säilynyt, puustosta päöätellen ollut melko myöhään vielä käytössä, kuten Suursuonkin hauta.

Ilkka Ahmavaara

(Käyntejä 9.7.2020 alkaen 973, 1 tänään)
Subscribe
Notify of
guest
0 Comments
Newest
Oldest
Inline Feedbacks
View all comments