Ystävänpäivänä 14.2.2015 kokoontui joukko Geokätköilystä kiinnostuneita Baari Kujansuuhun Klamilaan kuuntelemaan Anita ja Mika Dufvan eli Todojen esitystä Geokätköilystä. Heidät oli Klamilaan kutsunut Kulttuuriyhdistys Olutsilta.
Geokätköily on maailmanlaajuinen koko perheen ulkoiluharrastus, jossa piilotetaan ja etsitään geokätköiksi kutsuttuja esineitä. Geokätköilyn katsotaan alkaneen, kun Yhdysvaltain puolustusministeriö poisti GPS- singnaalilta siviilihäirinnän 1.5.2000 ja GPS:n käyttö tuli mahdolliseksi. Dave Ulmer piilotti 3.5.2000 ensimmäisen GPS:n avulla sijoitetun, Usenetin uutisryhmässä ilmoitetun, dokumentoidun kätkön. 6.5. kätköoli löydetty jo kaksi kertaa.
Harrastus on levinnyt yli 200 maahan ja maailmassa on yli 2,5, miljoonaa kätköilijää ja yli 5 miljoonaa kätköä, joista 50 000 on Suomessa. Geokätköily on sukua Englannissa 1850-luvulla alkaneelle partiolaisten lodjaukselle, jossa geokätköilystä poiketen, lodjun paikan päättelemiseen tarvittavat arvoitukselliset ja monenlaista tietoa vaativat vihjeet ovat tärkeintä.
Geokätköily on kaikille avointa, välineiksi tarvitaan laite, jolla pääsee internetsivustolle tutkimaan kätkökuvauksia ja GPS-paikannin tai älypuhelin. Kullekin geokätkölle löytyy internetistä kätkökuvaus, joka saattaa varsinaisten ohjeiden lisäksi sisältää taustatietoa sijaintipaikasta ja lisävihjeitä. Kätkön koordinaatit annetaan kuvauksessa joko suoraan tai tehtävän ratkaisuna.
Geokätköilyssä on kolme sääntöä, joita kätköilijöiden toivotaan noudattavan: 1. jos otat jotain geokätköstä, jätä tilalle jotain saman arvoista, 2. kirjoita löydöstäsi kätkön lokikirjaa, 3. kirjaa kokemuksesi www.geocaching.com-sivustolle.
Geokätköjä on monenlaisia ja monen kokoisia, tyypillisin kätkö on vesitiivis muovirasia, jonka sisällä on geokätkötiedote, lokikirja tai -liuska, johon kävijä kirjoittaa nimensä kätkössä olevalla kynällä. Jos kynää ei ole siitä on yleensä ilmoitettu kätkön kuvauksessa. Kätkörasian koko voi vaihdella filmipurkista ämpäriin.
Kätkörasia voi sisältää myös vaihtotavaroita tai kätköstä toiseen kulkevia reissaajia eli Travel bugeja, joissa on yleensä yksilöllinen numerotunnus, jota käytetään reissaajan liikkumista kirjattaessa. Kätköilijät siirtävät näitä reissajia kätköstä toiseen ja reissaajan mukaansa ottanut kirjaa tunnuksen internetsivustolle, jolloin sen etenemistä voi seurata. Usein reissaajille on määritelty tavoite esim. tiettyyn maahan pääseminen. Anita ja Mika Dufvalla oli Kujansuussa mukanaan numerotunnuksella merkitty kolikkoa muistuttava Travel bugi.
Geokätköt sijoitetaan yleisille alueille, jossa on mahdollisuus vapaasti liikkua. Viemäreihin ja julkisiin rakennuksiin ei kätköjä saa sijoittaa ja yksityisalueelle kätköjä voi laittaa ainoastaan maanomistajan luvalla. Kätköjen piilottamista ja etsimistä ohjaa jokamiehen oikeudet.
Geokätköjä on viittä erilaista vaikeustasoa. Ykköstaso on helpoin ja kätkölle pääsee pyörätuolillakin. Viides taso on vaikein, kätkö sijaitsee esim. vaarallisessa rotkossa, saaressa tai sillalla. Puussa sijaitsevat kätköt ovat kolmostaso. Helpointa on aloittaa ykköstason kätköistä.
Anita Dufvan mukaan geokätköily on seikkailua, suunnistusta, löytämisen iloa ja ulkoilua, jossa myös aivoille on haastetta. Kätköjä hakiessa joutuu menemään paikkoihin, joihin ei muuten menisi. Joskus kätkö voi olla hyvinkin vaativassa paikassa kuten 6,5 metrin korkeudessa puussa, jossa ei ole alaoksia, joten kaikenlaisia varusteita tarvitaan mukaan kuten huono vaatteet, ruuvimeisseli, köysi, ottopihdit, taskulamppu, mangneetti ja joskus tarvitaan jopa UV-lamppua.
Geokätköilyyn löytyy internetistä paljon ohjeita , joten harrastus on helppo aloittaa. Alkuun pääsee älykännykällä kirjoittamalla internet hakuun sanan geocaching. Näyttöön tulee mm. C:geo ohjelman asennus. Ohjelman asennuksen jälkeen puhelin toimii myös GPS- laitteena. Geocaching -sivustolta löytyy Suomeen piilotettujen geokätköjen kuvaukset ja koordinaatit sekä seikkaperäiset ohjeet Geokätköilyyn.
Mervi Hyppänen
Julkaistu alunperin Rannantaikaa lehden helmikuun numerossa 1/2015.
Hyödyllisiä internetosoitteita: |
Museotien läheisyydestä löytyviä Geokätköjä mm. seuraavista paikoista:– Kempin muistomerkki
|
Esimerkkikätkö PyötsaarestaEsimerkki Pyötsaaressa sijaitsevasta Kenen saari? Geokätköstä, jonka löytämiseksi on ensin selvitettävä geokätkön koordinaatti. Tehtävässä annetaan vinkkejä, joiden avulla voi päätellä sukunimen ja sen jälkeen saa kaavan avulla selville oikean koordinaatin. a = sukunimen ensimmäisen kirjaimen järjestysnumero aakkosissa (A=1, B=2, C=3…) xxx = a × 36 + b Kätkö löytyy koordinaateista: N60° 29.xxx E27° 22. |