Juhlaa edelsi kukkien lasku ja kynttilöiden sytyttäminen Saimi ja Sulo Mäkelän haudalla Myllykylässä. Kuvassa seppeleenlaskussa kuvanveistäjän lapsenlapsi Markus Henriksson, Sulo Mäkelä Seuran puheenjohtaja Risto Muurman sekä Sulon tytär Marja Kuusisto. Valokuva: Arto Tulkki
21. joulukuuta järjesti Sulo Mäkelä Seura Kulmakivessä Haminassa juhlatilaisuuden seuran jäsenille, kyläläisille sekä kuvanveistäjän ystäville ja sukulaisille hänen syntymänsä 120-vuotisjuhlan kunniaksi. Paikalle saapui yli 30 juhlavierasta ja iltaa vietettiin musiikin sekä puheiden merkeissä.
Sulo Mäkelän lapsenlapsenlapsi Marianna Henriksson esitti italialaista barokkimusiikkia. Valokuva: Susanna Korpela.
Avaussanat lausui seuran puheenjohtaja Risto Muurman, joka toivotti osallistujat tervetulleiksi ja kertoi hieman juhlan sankarin elämästä. Alun perin Sulosta piti vanhempiensa mieltymykseksi tulla kanttori, mutta opiskelujen myötä musiikki jäikin vain harrastukseksi ja Sulo siirtyi kuvataidepuolelle. Debyyttinsä hän julkaisi 1923 ja voitti jo seuraavana vuonna valtakunnan arvostetuimman taidekilpailun teoksellaan Lyyli, jonka mallina oli ollut tavallinen piikatyttö Värrin Lyyli. Nykypäivänä Sulo Mäkelän teoksia on nähtävillä mm. Haminan pääkirjastossa (”Kuismasen tytöt”) sekä sankaripatsaat Virolahdella, Miehikkälässä ja Myllykylässä Haminassa.
Krusifiksi-teoksessa mallina ollut emeritusprofessori Markku Hakuri kertoi kuvanveistäjän kanssa työskentelyn tapahtuneen todella keskittyneessä hiljaisuudessa – Sulo saattoi puhua vain esimerkiksi kehottaessaan häntä ”riippumaan alempana, että kylkiluut näkyvät”. Ristillä roikkuessaan Hakuri kuitenkin koki ahaa-elämyksen hiljaisesta läsnäolosta – hän huomasi olevansa osa Sulon työtä ja kuvaili kuvanveistäjän olleen ”paikkasidonnaisen ihmisen perustyyppi, joka oli yhtä tilan kanssa”.
Risto Muurman kukittamassa juhlan musiikkiesityksistä vastanneita kanttori Pekka Soranummea sekä cembalisti Marianna Henrikssonia. Kuvassa etualalla juhlassa puhuneet Markku Hakuri ja Juha Tanska. Valokuva: Susanna Korpela.
Suloa puheessaan muisteli myös hänen tyttärenpoikansa Markus Henriksson, joka hänkin kuvaili taiteilijan olleen hiljainen, mutta lempeä ja hyväntahtoinen – ihminen, joka ei puhunut sanoilla vaan eleillä. Oma kotikylä oli isoisälle tärkeä, ja jopa viimeisinä aikoinaan maatessaan jo sairaalavuoteella oli hän todennut että ”pääsisipä Mäntlahteen”.
Lämminhenkisen juhlan lopuksi kirkkoherra Juha Tanska lausui hyvän joulun toivotuksensa kaikille paikallaolleille, ja Sulo Mäkelän elämäntyön vaaliminen jatkuu seuran toimesta jälleen ensi helmikuussa Sulonpäivä-tapahtumalla.
Susanna Korpela
