Osoite ja yhteystiedot:Rantaitupa, Simonmäentie 18, 49840 Mäntlahti Kotisivut: www.saunalahti.fi/rantai Yhteyshenkilö: Ilkka Ahmavaara p. 045 136 5882, erakko@dlc.fi
MELUSELVITYS KYLÄMAAILMASSA 2012 JUHLISTA HAMINAN YMPÄRISTÖTOIMELLEPdf muodossa tässä ja alla Rannantaikaa lehdessä: LEHDISTÖTIEDOTE KYLÄMAAILMASSA 2012 FESTIVAALI: SUOMI + VENÄJÄPienessä Mäntlahden kylässä vietetään varsinaista kulttuuriviikonloppua heinäkuun 20.-22. päivinä. Rantaituvalla on jälleen Kylä maailmassa juhlat musiikin, teatterin, tanssin ja yhdessäolon merkeissä, lisäksi seurantalo Toivolassa esitetään perinteistä, mutta tuoretta kyläteatteria. Esiintyviä ryhmiä kolmen päivän ulkoilmafestivaalissa on kuutisentoista. Festivaali aloitetaan Rantaituvalla perjantai-illan konserteilla klo 18 ja Irwin Goodmanin laulutuotannolla, jota esittää kymenlaaksolainen Hoobee+ orkesteri. Jos Irwin edustaa nykysuomalaisuuden juuria, vie seuraava kotkalais-haminalainen esiintyjä Steam trio meidät niin rockin, bluesin kuin iskelmänkin juurille New Orleansin saundeihin. Ja kun on alkuun päästy niin annetaan mennä vaan ”in the spirit of rhythm & blues”: Helsinkiläis-mäntsäläläinen The Bigheads päättää illan erinomaisen r&b laulajattarensa Raisan kera. Uutuutena Kylä maailmassa juhlissa on lauantainen kaksituntinen Lounasmatinea klo 14, Rantaituvalla. Yleisölle tarjotaan lipun hintaan sisältyvää lohisoppaa teatteriesitysten ja kantelekonsertin lomassa. 20 minuttisen näytelmän Hupakot esittää Kansalaisopiston draamaryhmä, 45 minuutin kantelekonsertin esittää läänintaiteilija Minna Raskinen ja matinean päättää helsinkiläisen Ressun Taiteellisen Teatterin pienoisnäytelmä Aleksis Kiven teilaus, jonka jälkeen keskustelua. Teatterinnälkäinen ehtii hyvin matineasta vielä kilometrin päähän Toivolaan katsomaan puolitoistatuntisen näytelmän kyläkauppias Armas Raussista. Lohisoppaa riittänee illan konsertteihinkin saapuvalle yleisölle (klo 16:30). Neljän konsertin sarjan aloittaa kotkalainen trubaduuriveteraani Vekku Rastamo soolona. Hänen jälkeensa lavalle astuu Lake Meets River, rockmusiikin klassikoita asenteella coveroiva nuori virolahtelasbändi. Klassisella rockilla jatketaan, sillä vuonna 1965 rumpalina uransa aloittanut Suomen ensimmäinen kitarasankari Hasse Walli on koonnut silloisen yhtyeensä The Namelessin jälleen yhteen, luvassa kokemuksella soitettua 60-lukua asenteella ja taidolla. Lauantain päättää vieraamme kaukaa Petroskoista: Santtu Karhu esittelee uuden ainutlaatuisen karjalais – vepsäläisen projektin nimeltään Santtu Karhu ja Jousnen Järved (suomeksi Joutsen Järvet). Projektissa on mukana Peter Coonin v.2008 perustama world music -pohjainen yhtye Jousnenjärved, jonka laulaja Hanna Jousne esittää suurimmaksi osakseen omia kappaleitaan vepsäksi. Yhtyeen karjalankielisestä osuudesta vastaa Santtu Karhu, joka on esittänyt omakielistä rockia parikymmentä vuotta Talvisovat -yhtyeen kanssa. Vuosien varrella molemmilla bändeillä on ollut useita keikkoja niin Venäjällä kuin Euroopassa, ja nyt niiltä saadaan kuulla uutta yhteistä ohjelmistoa ensikertaa Suomessa! Sunnuntaina vietetään Rantaituvalla perinteistä lasten päivää klo 12 alkaen. Kaksi tuntia monipuolista ohjelmaa lapsille, Mika Arola kilpailuttaa lapsia (jokainen saa palkinnon), Henni Kiri Haminan teatteristä esittää näytelmän Sohvaperuna, Kukka-Ilona Heiskasen työpajassa valmistetaan helmia sanomalehdistä, ym. Illalla Kylä maailmassa lähtee valloittamaan Haminaa, sillä tapahtuman päätöskonsertti pidetään S/S Hyökyn lavalla Haminan Tervasaaressa klo 18 alkaen. Paikalle kannattaa tulla ajoissa, sillä konsertin aloittaa Suomen ehkä eriskummallisin orkesteri, ei vain nimeltään Purkkiorjat, vaan myös soittimiltaan. Kielisoittimien kaikupohjina toimivat huolellisesti tyhjennetyt säilykepurkit, joiden äänenvoimaa lisätään tyyliin sopivilla yksinkertaisilla mikrofoniratkaisuilla, ja saundi on yllättävän upea. Purkkiorjien skiflevaikuttaisen musiikin jälkeen siirrymme moderniin kansanmusiikkiin kun lavalle tulee Arto Rinne ja Sattuma. Sattuma on Venäjän Karjalan tunnetuimpia folk-yhtyeitä, jonka musiikissa perinne ja nykyaika yhdistyvät. Sattuma on kiertänyt paljon maailmaa ja herättänyt positiivisia tunteita musiikillaan Venäjän eri puolilla, Yhdysvalloissa, Suomessa, Ruotsissa, Virossa ja Saksassa esiintymispaikkoina konserttisalit, klubit ja festarit. Sattuma soittaa uutta folkkia – sekä perinteisiä säveliä ja lauluja että omaakin musiikkia. Laulukielinä suomen, karjalan ja venäjän eri murteet. Kolmantena esiintyjänä on jälleen virolahtelainen Lake Meets River ja koko festarin Päättää Santtu Karhu & Jousened Järved. Lisätietoja netissä Rannantaikaa väki ryn sivuilla http://www.saunalahti.fi/rantai Facebookissa Kylä Maailmassa 2012 ryhmä ja tapahtuma Ilkka Ahmavaara, Kylä Maailmassa festivaalit, email: erakko@dlc.fi kotisivu: http://www.saunalahti.fi/rantai Tel: 045 136 5882, Simonmäentie 18, 49840 Mäntlahti ESIINTYJÄT JA ESITYKSET TARKEMMIN KYLÄMAAILMASSA 2012Bluesista maailmanmusiikkiin PERJANTAIN KONSERTIT RANTAITUVALLA 18-22HOOBEE+ Irwin Goodmanin musiikkiin perehtynyt yhtye perustettiin vuonna 2004 ensin Horsmankukka Band nimellä ja tämä toimi vuoteen 2009 asti. Yhtyeen perustajina tunnetaan Kari Sandström (Santtu Santavirta) ja Jussi Snygg, jotka päättivät perustaa bändin Santun jo tehdessään Irwin keikkaa lähinnä duo pohjalta koko 2000 luvun. Vuonna 2009 tapaninpäivänä Horsmankukka Band nimellä tehtiin viimeinen keikka ja siitä sai HooBee+ alkunsa ja alkuperäisinä mukana on säilynyt Santtu ja Jussi. Jani Taipale tuli 2009 mukaan ja Kimmo Koso vuonna 2007. Oikealla asenteella siis mennään. Kappaleita lukeutuu mm. Irwinin ensilevytyskappaleesta vuodelta 1965 ”En kerro kuinka jouduin naimisiin” aina viimeiseen levytyskappaleeseen vuodelta 1990 ” Ai ai ai kun nuori ois” ja tähän väliin mahtuu lukematon määrä mukavia rallatuksia. Kokoonpano: Santtu Santavirta – laulu Jussi Snygg – rummut Kimmo Koso – kitara Jani Taipale – basso/lauluSTEAM Mississipin suistoalueella New Orleansissa syntyi 1900 luvun aluilla saundi, joka valloitti maailman. 1800 luvun orjien musiikkiperinnöstä syntyivät mm. ”ragtime” ja ”dixieland”, joita voi pitää modernin jazzin perustoina. Tunnetuin monimuotoisen suisto maan musiikin lipunkantaja lienee Louis Armstrong. ”What a wonderful world.” Kotkalais-haminalainen Steam orkesteri tuo syvän etelän tunnelman pohjoiseen juhlaamme. Steam: Ville Tolvanen – piano ja laulu Ville Welin – rummut ja laulu onne Virtanen – basso THE BIGHEADS ”in the spirit of rhythm & blues” Helsinkiläis-mäntsäläläinen yhtye pureutuu r&b:n monivivaihteikkaaseen maailmaan, soittaen tunnettuja ja joitakin vähemmän tunnettuja r&b-klassikoita, henkeen Dr. Feelgood, CCR jne. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita tarjoava yhtye pistää tanssijalkoihin vipinää. Peter Lindberg – kitara Jukka Rautio – basso Raisa Rautio- laulu Matti Pääkkönen – rummut LAUANTAIN LOUNASMATINEA RANTAITUVALLA 14-16KANSALAISOPISTON DRAAMARYHMÄ Hupakot – eräs rouva on ostanut uuden viuhkan, vaan toisellapa on muka paljon hienompi sellainen – vai söikö sen sittenkin kissa… Rauhanneuvottelijat – rouvat poistettiin kreivi Rumjantsevin tanssiaisista kun rupesivat vähän riehumaan… Hupaisat pienoisnäytelmät on kirjoittanut jo useita vuosia ryhmässämme toiminut Taina Parikka. Esitysten kesto on n.5 minuuttiia / näytelmä. Yhteensä vaihtoineen n.15 – 20 min. Jo yli 10 vuotta toimineen draamaryhmän näyttelijät Hely Suntio, Liisa Huuho ja mahdollisesti Lotta Mikkonen ovat saaneet seurakseen Anneli Lappalaisen, joka on esittänyt jo useita vuosia Rauhanneuvotteljoita ja paria muuta näytelmää Kauppiaantalon museolla opastetuilla kierroksilla Haminassa kesäisin ja läpi vuodenkin. On mukava esittää näitä esityksiä laajemminkin kuin vain harvoille opaskierroksille osuneille – siksi tällä kertaa täälläkin. Päivi Hyle, ryhmän ohjaajaMINNA RASKINEN Minna on Kanteleen soiton ehdotonta kansainvalistä huippua. Esiintymisiä sekä solistisesti että kantele- ja kansanmusiikkiyhtyeissä Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa, Islannissa, Puolassa, Saksassa, Englannissa, Skotlannissa, Unkarissa, Italiassa, Portugalissa, Eestissä, Venäjällä, USA:ssa, Japanissa, Intiassa ja Kiinassa. Hän on vieraillut lukuisilla kansamusiikillisilla kokoomalevyillä, sekä julkaissut kaksi omaa albumia: – Sooloalbumi ”Paljastuksia” ; sävellyksiä konserttikanteleelle, 1995 – ”Siivet”, 2008 ; 5-15- kielisillä pienkanteleilla. Levyllä vierailevat myös Seckou Keita (kora), Anna-Kaisa Liedes (laulu), Jukka Tolonen (kitara) sekä Heikki Virtanen (basso) Minna Raskinen on myös Kymenlaakson säveltaiteen läänintaiteilija. RESSUN TAITEELLINEN TEATTERI Ressun Taiteellinen Teatteri (RTT) on Helsingin Lyseon entinen teiniteatteri, joka on jatkanut toimintaansa ja piristänyt Suomen teatterikenttää jo yli 40 vuotta varsinkin parhaalla luomuksellaan ”Aleksis Kiven teilauksella”. Se on evergreen ja epäilemättä hauskinta mitä kansalliskirjailijamme kolkosta lopusta on kirjoitettu. Ensi talvena tämä jo 31 kertaa esitetty teiniteatterinäytelmä tulee olemaan ehdokkaana Helsingin kaupunginkirjaston ”12 osumaa”-kirjallisuuspalkinnolle. Esityksen jälkeen keskustelua. Esiintyjät: – Teatteritaiteilija Arja Pekurinen – Riku Räihä (käsikirjoittaja, tutkija) – Juuso Salokoski Ohjaus: Teatteritaiteen tohtori Timo Kallinen LAUANTAIN KONSERTIT RANTAITUVALLA 16:30-22VEKKU RASTAMO Vekku Rastamo on pitkänlinjan kotkalainen elävä legenda, joka on tullut tutuksi erilaisista trubaduuri, duo ja bänditouhuista. Mies, kitara ja laulu. Matka bluesin ja rockin ytimeen voi alkaa.LAKE MEETS RIVER ”LMR:n soittamaa musiikkia onkin sitten vaikeampi luokitella tarkasti. Miten se tulisi määritellä? Iältään 19-23 vuotiaita soittajia yhdistää rakkaus vanhaan bluesiin. Siitä lähdetään ohjelmistoa valitessa. Ja vaikka soitetaan pelkästään covereita eli toisten tekemää musiikkia, sovitukset ovat aina omia. ”Parempia kuin alkuperäiset”, heittää Juha-Pekka. Bändi ei halua rajata eikä nimetä genreään, tyylilajiaan, liian tiukasti. Lauri sanoo, että voisi tarpeen tullen soittaa vaikka mitä, sillä on kiva soittaa yleisölle. Juha-Pekka, kenties kieli poskessa, mietti joskus Seinäjoen Tangomarkkinoille osallistumista. Atte ja Olli eivät menisi näin pitkälle. Tovin genreasiaa pohdittuaan Lake Meets River soittajat päätyvät kuvaamaan tyyliään blues rockiksi. He korostavat kuitenkin sitä, että kannattaa lähteä kuulemaan ennakkoluulot tomasti, eikä karsinoida.” -Mirja Haskins (Rannantaikaa 2/2011) Atte Alanen, basso ja kitara Lauri Mustamaa, kitara Olli Kultanen, rummut Juha-Pekka Suomalainen, vokalisti ja kitara HASSE WALLI & NAMELESS Suomen ensimmäinen kitarasankari Hasse Walli aloitti uransa rumpalina vuonna 1962 (mm. The Islanders, The Nameless), ja vaihtoi kitaraan vuonna 1965 (The Typhoons). The Nameless perustettiin Helsingissä loppuvuodesta 1962. Alkuvuonna 1964 Hasse Walli littyi bändiin rumpalina, ja kokoonpano oli silloin: Curre Andersen (komppikitara ja laulu), Kajde Westerlund (soolokitara ja laulu), Lasse Kvist (basso ja laulu) sekä nykyään kitaristina tunnettu Hasse Walli (rummut ja laulu). Ohjelmisto koostui pää-asiassa The Shadows ja The Beatles – ohjelmistosta. Tämä kokoonpano toimi loppuvuoteen -64 asti, jolloin Curre Andersen joutui armeijaan. Uusi tuleminen tapahtui syksyllä 1996, jolloin bändi esiintyi Hasse Wallin ”Hehkuva Kitara”- elämäkerran julkaisu-gaalassa Tavastia-Klubilla Helsingissä. Tällöin Kajde soitti koskettimia, ja soolokitarassa vieraili Esa Pulliainen. Muutama esiintyminen seurasi, mm. Back to The Sixties tilaisuudessa Vuokatissa v. 1997. 2000-luvun alussa brittiläinen, The Renegadesin keulahahmona tunnettu, Kim Brown liittyi bändiin basistina ja laulajana. Kajde-vainaan tilalle kitaraan tuli Eki Sutela. Kim Brownin poismenon jälkeen basson varteen on kiinnitetty Markus Raivio. Nykyinen kokoonpano: – Curre Andersen, komppikitara ja laulu – Hasse Walli, rummut ja laulu – Eki Sutela , soolokitara ja laulu – Markus Raivio, basso ja laulu Hassen syksyllä ilmestyvällä Live At Tavastia – DVD:llä on 25 min. pitkä tallenne, jossa The Nameless on täydessä vauhdissa, bassossa Kim Brown. Lisätietoja Hassen kotisivuilla hassewalli.com, jossa myös The Nameless – valokuvia eri aikakausilta Photo Gallery – valikossa. SANTTU KARHU & JOUSENED JÄRVED Santtu Karhu esittelee uuden ainutlaatuisen karjalais – vepsäläisen projektin nimeltään Santtu Karhu ja Jousnen Järved (suomeksi Joutsen Järvet). Yhtye tulee Venäjän Karjalasta Petroskoista. Projektissa on mukana Peter Coonin (ex Talvisovat) v. 2008 perustama world music -pohjainen yhtye Jousnenjärved, jonka laulaja Hanna Jousne esittää suurimmaksi osakseen omia kappaleitaan vepsäksi. Yhtyeen karjalankielisestä osuudesta vastaa Santtu Karhu, joka on esittänyt omakielistä rockia parikymmentä vuotta Talvisovat -yhtyeen kanssa. Vuosien varrella molemmilla bändeillä on ollut useita keikkoja niin Venäjällä, kuin Euroopassa ja nyt niiltä saadaan kuulla uutta yhteistä ohjelmistoa. Musiikillisesti yhtyeen vaikutteet ovat monipuoliset alkaen suomalais-ugrilaisesta kansanmusiikista päätyen reggaehen. Kokoonpano: Santtu Karhu – laulu, synth, lap-steel, mandoliini Feodor Astashov – kitarat Peter Coon – rummut Hanna Jousne – laulu Aleksandr Gorshkov- basso SUNNUNTAIN LASTENPÄIVÄ RANTAITUVALLA 12-14KILPAILUJA LAPSILLE, MIKA AROLA Mäntlahden kesäasukas Mika Arola on laa jalti tunnettu puuhamies, joka on monessa mukana. Tottuneena organisoijana ja valmentajana hän suunnittelee ja vetää lastenpäivän kilpailut. Toissavuonna kilpailtiin pallon- ja tikanheitossa, vedenkannossa ym. Nähtäväksi jää, mitä Mika tälle vuodelle keksii. Mukaan voi tulla sekä pienet että isommatkin lapset.HENNI KIRI Herra Sohvaperuna – matka maineeseen ja takaisin Herra Sohvaperuna ihannoi hidasta ja pohdiskelevaa slow-elämää. Hänen mielestään potulle parasta puuhaa on idun kasvattelu viileän multakuopan rauhassa. Aivan rauhassa sohvaperuna ei kuitenkaan saa multakuopassa olla, sillä hän päätyy edustamaan kaikkea kasvillisuutta Monte Carlon autokilpailuissa. Runomittaan sepitetty tarina Herra Sohvaperunasta vie pienet (ja isotkin) katsojat mukaan ”Sohviksen” seikkailulle maailmanmaineeseen. Tervetuloa kyytiin. SANOMALEHTIHELMET Askarrellaan sanomalehtipaperista helmiä, joista voi tehdä kaula- tai rannekoruja oman valinnan mukaan. Ohjaaja Kukka-Ilona Heiskanen. SUNNUNTAIN KONSERTIT S/S HYÖKYLLÄ 18-22PURKKIORJAT ORKESTERI Rokkaako Purkki? Keväällä 2004 Veli-Matti Kunnari (Me Weikkoset) oli keskustellut Jukka Mäkelän kanssa mahdollisuudesta perustaa yhtye, joka soittaa orjallisesti hänen valmistamillaan kierrätysmateriaalisoittimilla. Me Weikkosten Kintauden vierailun tuloksena päätettiin perustaa ryhmä, joka voisi tarjota mahdollisuuksia uusiin tulkintoihin ja soundeihin sekä tuoda uusia ulottuvuuksia totuttuihin bändikuvioihin. Purkkiorjat oli syntynyt! Soittimet on rakennettu pääosin kierrätysmateriaaleista. Soitettavuuden ja äänenpuhtauden vaatimuksista ei kuitenkaan ole tingitty. Kielisoittimien kaikupohjina toimivat huolellisesti tyhjennetyt säilykepurkit, joiden äänenvoimaa lisätään tyyliin sopivilla yksinkertaisilla mikrofoniratkaisuilla. Kun kuulee sanan kierrätysmateriaali, monelle tulee mieleen skiffle-musiikki ja kaikin mokomin Purkkiorjat voidaan laittaa tämän otsikon alle. Monilukuiset kielisoitinversiot mahdollistavat monipuolisen musiikkitarjonnan ja lisäksi yhtye luottaa runsaaseen laulunkäyttöön. Purkkiorjien juuret ovat amerikkalaisessa folkissa, bluesissa sekä suomalaisessa laulukulttuurissa. Musiikki soveltuu pienemmille ja isommille estradeille sekä yritys- ja perhejuhliin. Yhtyeen jäsenet: Veli-Matti Kunnari, Vesa ”Antzu” Anttonen, Kimmo Mustonen, Niilo ”Nipa” Manninen, Timo ”Tiku” Laine, Kukka Lehto, Arto Nybom .ARTO RINNE JA SATTUMA Sattuma on Venäjän Karjalan tunnetuimpia folk-yhtyeitä, jonka musiikissa perinne ja nykyaika yhdistyvät. Sattuma on perheyhtye, joka toimii ”isiltä lapsille” sekä myös ”lapsilta isille” periaatteella ja tällä perusteella Sattuma on siis Täysosuma, sillä isät ja juniorit soittavat sulassa sovussa. Vuonna 2003 Petroskoissa perustettu bändi on kiertänyt paljon maailmaa ja herättänyt positiivisia tunteita musiikillaan Venäjän eri puolilla, Yhdysvalloissa, Suomessa, Ruotsissa, Virossa ja Saksassa esiintymispaikkoina konserttisalit, klubit ja festarit. Sattuma soittaa uutta folkkia – sekä perinteisiä säveliä ja lauluja että omaakin musiikkia. Laulukielinä suomen, karjalan ja venäjän eri murteet. Soitinarsenaali on laaja – kielisoittimina viulut, buzuki, kantele ja jouhikko, basso, puhaltimina klarinetti, säkkipilli, paimenhuilut ja pillit, tsipsanit, mänkeri ja didgeridoo, lyömäsoittimina djembe ja cajon. Kurttuina pianoharmonikka ja 2-rivinen. Harppuina huuli- ja munniversiot. Koska soittajia on huomattavasti vähemmän, voi arvata että vaihtelua showssa riittää! Osaamista, tunnetta ja draivia löytyy! LAKE MEETS RIVER Kuvaus lauantain konserttiosiossa SANTTU KARHU & JOUSENED JÄRVED Kuvaus lauantain konserttiosiossa |