Palaa kohteeseen Rantaitupa

Mäntlahtirock

M Ä N T L A H T I R O C K   R A N T A I T U V A L L A
2 0 1 1

mäntlahtirock

Kari-Jukka Koivitoiset laatima juliste.

Vuonna 2011 kotkalaiset muusikot järjestivät Rantaituvalla Mäntlahtirock -tukikonsertin yhdistyksellemme, koskapa edellisen vuoden Kylä maailmassa festivaali oli tuottanut tuhat euroa tappiota, joka oli jouduttu kattamaan lainarahalla. Mäntlahtirock oli menestys ja yhdistys sai maksettua velkansa pois.

Kari-Jukka ”Kärsä” Koivistoisen vetämässä tukikonsertissa esiintyi neljä artistiryhmä ilmaiseksi. myös äänetekniikan oli Kärsä hankkinut talkootyönä.

 

RANNANTAIKAA LEHTI:

Tänä vuonna ei Rantaituvalla järjestetty Kylä Maailmassa tapahtumaa, koska yhdistyksen taloudellinen tilanne ei sitä sallinut. Apuun tulivat kotkalaiset Kari-Jukka ”Kärsä” Koivistoisen johdolla. He järjestivät tukikonsertin, Mäntlahti Rockin heinäkuun 23.7. Rantaituvalla. Yhdistyksen tehtäväksi jäi tilojen tarjoaminen, lupien hankkiminen ja soittajien ruoan valmistaminen.

a1

Valokuva:Marja-Leena Koskela

Lupien hankkiminen oli tänä vuonna edellisvuosia hankalampaa. Tuli muutaman illan vienyt ylimääräinen työ, kun lähinaapuri teki valituksen ympäristötoimeen melusta ja haitoista, joita rock-konsertista hänen mielestään tulee. Ympäristötoimi pyysi yhdistykseltä vastineen valituksen tekijän esittämiin väittämiin. Vastineen tekeminen vei aikaa sillä jokaiseen valittajan esittämään kohtaan piti laatia vastine.

Rantaituvalla on järjestetty tapahtumia noin 20 kertaa eikä kertaakaan ole ilmennyt mitään haitantekoa tai vahingonteko naapurin tontille tai ulkorakennuksiin, joiden ohi tie tapahtumapaikalle kulkee. Mahdolliseen haitantekoon valittaja kuitenkin vetosi yrittäessään estää tapahtuman järjestämisen. Yleisön poistumista on aina valvottu ja naapurin rakennukset ovat saaneet olla rauhassa.

a2

Kotkalainen suursuosikki yhtye Laimeat Ihmiset stagella vahvan suomirokin melskeissä. Kuvassa mukana myös virolahtelanen naissolisti. Valokuva Marja-Leena Koskela. jam mai l em as s a.

Konserteista aiheutuva melu ei aikaisempina vuosina ole ylittänyt 70 desibeliä, joka tänä vuonna asetettiin valituksen johdosta melurajaksi klo 22.00 jälkeen. Rantaituvalla on esitysten äänitaso pidetty aina matalalla, koska ideana ei ole ollut kova ääni vaan taitava musisointi. Yleisöalue Rantaituvalla on rakennusten ympäröimä eikä yleisö viihtyisi, jos melutaso nostettaisiin korkealle. Äänen taso on lähellä lavaa sijaitsevan miksaajan kopin luona pidetty 90 desibelissä, jolloin talon nurkalla desibelit ovat jo laskeneet 70 desibeliin.

Tänä vuonna hankittiin yhdistykselle kaksi omaa desibelimittaria ja hyvä niin, sillä naapuri valitti kesken konsertin, noin klo 21.15 liian kovasta metelistä. Melu ei kuitenkaan missään vaiheessa ylittänyt 65 desibeliä hänen pihallaan, vaikka se olisi voitu nostaa luvan mukaiseen 70 desibeliin. Melutasoa mitattiin useita kertoja usean henkilön toimesta ja se pysyi alle 60 desibelissä. Pääasiassa se oli 54-59 desibeliä ainoastaan piikit olivat joskus 65 desibeliin. Vertailun vuoksi kerrottakoon, että kovaääninen puhe ylittää jo 70 desibeliä.

Oikealla Kari-Jukka ”Kärsä” Koivistoinen, tapahtuman generaattori, vasemmalla talon tonttu. Taustalla miksauskoppi. Valokuva Marja-Leena Koskela.

 

Konsertti meni muuten hyvin, soittajat olivat aikaisempien vuosien tapaan tyytyväisiä esiintymispaikkaa. Yleisö, jota paikalle oli saapunut noin 130 henkilöä viihtyi hyvin. Iltapäivän sadekin oli vain kuuro ja lakkasi hyvissä ajoin ennen ensimmäisen yhtyeen konserttia.

Konsertin aloitti virolahtelainen Lake meets a river -bändi, jota oli saapunut kuulemaan runsas joukko faneja. Seuraavaksi esiintymisvuorossa oli kotkalainen Laimeat ihmiset – yhtye. Se esitti kunnon rockia, Popedaa ja Juice Leskistä.

Kolmas esiintyjä Kingside Boulevard oli tuttu esiintyjä Rantaituvalla. Saksofonisti Sanna Tanninen ei tänä vuonna ollut mukana, mutta hyvin yhtye soitti. Viimeisenä lavalle kiipesi upea Syöjättäret yhtye Joensuusta.

Konsertti onnistui hyvin ja yhdistykselle tuli noin 1 000 euroa tuottoa, joka varataan seuraavan vuoden Kylä Maailmassa tapahtuman järjestämiseen. Tänä vuonna on Mäntlahdessa huomioitu sekä varttuneet että vähän nuoremmatkin. Oli Mäntlahden Rock ja Sulo Mäkelä viikko, mutta lapsille ei ollut mitään tarjolla. Ensi vuonna, jos kaikki menee hyvin, järjestetään taas lapsillekin oma päivä.

Mervi Hyppänen (Rannantaikaa 3/2011),

(Käyntejä 9.7.2020 alkaen 414, 1 tänään)
Subscribe
Notify of
guest
0 Comments
Newest
Oldest
Inline Feedbacks
View all comments