Tag: Rannantaikaa

Tiedote Rannantaikaa lehden tekijöille

Joitakin asioita on helppo ennustaa, esimerkiksi marraskuun 15. päivä. Tuo päivä, joka siis on seuraavan numeromme deadline, on kalenterin mukaan vajaan neljän viikon päästä ja rohkenen väittää, että niin myös tapahtuu. Suomen itsenäisyyden ajan tilastojen mukaan marraskuun 15. päivä on poikkeuksetta ollut juuri marraskuun 15. päivänä, joten olisi varsin epätodennäköistä, että se tulisi jonain muuna …

Jatka lukemista

Rannantaikaa 4/2015 ilmestyy

Rannantaikaa vuoden 2015 viimeinen numero (16 sivua) ilmestyy joulukuun toisella viikolla. Numero jaetaan käsin jo perjantaina 4.12. lähikylille, muualle se ilmestyy sitten kun Posti on saanut sen jaettua mahdolisen lakko- ja jouluruuhkansa seasta. s.2. “Sometimes i feel …”, pk, Ilkka Ahmavaara s.2. Lattia on hirsitalon henkivakuutus, IA s.3. Klamilan ihmeet, tarua vai totta, Rauno Vaherva s.4. …

Jatka lukemista

Rannantaikaa 3/2015 ilmestyy 15. päivä

Lehden syyskuun numero on mennyt painoon ja ilmestynee postin jakamana maanantaina tai tiistaina 14.-15. päivinä syyskuuta. Numero on 20 sivuinen. Kerrottakoon vielä numeron painos, se on arvokasta eduskunta -luokkaa: 200 kpl. Sisällyslyuttelo: s.2. Keskusteluilmasto lämpenee, Ilkka Ahmavaara s.3. Rantakylien ympäristökartta valmistunut, IA s.4. Tulehtunut tuulivoima, Arto Tauria s.5. Lisää Ankeriaita, Tuomo Peltola s.5. Klamilan uusi venehalli, …

Jatka lukemista