Category: Blogit

 

taikasiipi läpinäkyväRannantaikaa blogit sisältävät toimituksellisten Uutisten ja Lehtijuttujen lisäksi ihmisten henkilökohtaisia blogeja. Oma blogi voidaan avata kenelle tahansa rekisteröityneelle henkilölle.

Rantaituvan sääasema poissa toiminnasta!

Tänään keskiviikkona salama iski sen verran lähelle, että sääaseman ulkoyksikkö vaurioitui, joten asema on poissa toiminnasta kunnes yksikkö saadaan uusittua. Manuaaliset lämpötilojen päivitykset jatkuvat aseman sivun välilehdellä “Lämpötilat 2008 alkaen”, kerran päivässä yleensä iltauutisten jälkeen. Varaosien saaminen aseman korjaamiseksi kestänee pari viikkoa. 6.7.2015 Olipa ruljanssi aseman osien hankkimisessa. Ensin suomalainen (ainoa) toimittaja viivytteli kertomasta, ettei …

Jatka lukemista

Kylä maailmassa 2015, syntymäpäivät!

Lauantaina 18.7. klo 18 Vuodesta 2006 alkaen on Mäntlahdessa Rantaituvalla vietetty kesäisin Kylä maailmassa juhlia, vain muutama kesä on jäänyt väliin. Nyt juhlat syntyvät uudestaan, syntymäpäivienpä merkeissä tietenkin! Jokainen jolla on syntymäpäivä tänä vuonna, on tervetullut! (Myös ne, joilla karkauspäivän vuoksi ei juuri tänä vuonna ole.) Tervetuloa kaikki! Meillä jokaisella on syntymäpäivä! Juhlitaan sitä! • …

Jatka lukemista

Rannantaikaa toukokuun numero ilmestyy

Nro 2/2015 toukokuu ilmestyy kesäkuun 15. päivään mennessä Sivuja numerossa on 32 ja painos 550. Lehti menee painoon vasta kesäkuun ensimmäisellä viikolla johtuen julkaistavan aineiston viivästyksistä. Seuraava numero elokuussa. HUOM! Aineiston deadlaine on aikaistettu 2 viikolla, eli lähetä juttusi lehteen 1.8.2015 mennessä! Lähetä jutut Ilkka Ahmavaaran emailiin:erakko@dlc.fi Irtonumero 6 €. Sisällysluettelo 2/2015: s.2. Kylästön kesä, …

Jatka lukemista

Kesän ensimmäinen rikos

Kahvinjuonti salpaa hengityksen, vai oliko se tupakointi, ikääntyminen vie terveyden ja maailma on tuhon oma – uutisia kilvan radiossa, internetissä, siellä missä maailma nykyään on. Tänä vuonna ruoho on kasvanut laiskasti viileässä keväässä, kimalaisia ei näy ja vuosi vuodelta on metsä talon ympärillä rispaantunut reikäisemmäksi, kuin muisti, mutta linnut laulavat, lirkuttavat ja sirkuttavat aamusta syksyyn …

Jatka lukemista

Hamina-viikko näkyy Mäntlahdessa

Kesäkuun ensimmäisellä viikolla vietetään Hamina-viikkoa ja Haminan keskustassa tapahtuu joka päivä. Viikon ohjelma löytyy Facebookista tai REIMARI:sta. Tiistaina 2.6. klo 17.30 lähtee Raatihuoneen torilta linja-auto kohti Mäntlahtea, sillä Maaseutupalvelujen järjestämä opastettu Lähde maalle-maaaseutukierros suuntautuu tällä kertaa Mäntlahteen. Matkaan osallistujat saapuvat Paussi-kioskille noin klo 18.00. Kioskilla heidät vastaanottaa Kyläteatteri Marmutin naamioiden noin viiden minuutin kurkisteluesitys. Paussi-kioskin …

Jatka lukemista

Postilaatikon paluu

Mäntlahden Paussi-kioskin eteen on saatu Postilaatikko kesän ajaksi palvelemaan niin kyläläisiä kuin loman viettäjiäkin. Laatikko tyhjennetän arkisin klo 10.00. Paussi-kioskista saa ostaa postimerkkejä kirjeisiin ja kortteihin vaikka kioski ei toimi asiamiespostina.  Myynnissä on myös postikortteja. Kioski on avoinna ti-su klo11.00-18.00.

Paussi kioski aukeaa kesäkuussa

Mäntlahden Paussi-kioski aukeaa jälleen kesäkuusta alkaen tiistaista sunnuntaihin klo 11-18.  

Rannantaikaa sivut vaihtavat palvelinta

Tiistaina 19.5 illalla aloitimme palvelimen vaihdon. Rantai.fi sivuston pitäisi olla siirtynyt Elisan palvelimien alta Hostingerin palvelimille kokonaisuudessaan viimeistään torstaihin 21.5. mennessä. Jonkinverran joitakin korjauksia jää silti hakemistorakenteen muuttumisen vuoksi vielä tehtäväksi käsinkin, niitä tehdään sitä mukaan kuin huomataan ja ehditään.

Elisan php ja mySQL palvelimet hajalla?

Alla tänään Elisan teknisille servicespesialisteille lähettämäni email: “Php ja mySQL palveliimissanne on vika! Olen kirjoittanu jo monesti tästä pätkivästä adsl yhteydestänne, jonka kanssa menee hermot, mutta muistanut kuitenkin kiittää siitä, että kotisivutilanne on toiminut asianmukaisesti. Tuo kiitos on ollut ennenaikainen. 29.4. oli erityisen pätkivä päivä nettiyhteydessänne ja samana päivänä ilmeni sitten tämä uusi vika, WorPress …

Jatka lukemista

Elisa, ongelmaoperaattori

Tähän blogiin laitamme vuodatusta ongelmistamme niin internet yhteytemme kuin kotisivutilammekin palvelun tarjoajasta, joka on Elisa Oyj, valitettavasti. Ongelmat internetyhteydessämme alkoivat kun Elisa osti Kymen puhelimen ja siirsi omille laitteilleen palvelut maaliskuussa. Hiukan myöhemmin alkoivat sitten ongelmat myös Elisan yritystpuolelta ostamassamme palvelintilassa kotisivujamme varten. Elisan katkokset Katkoksia joka lähtöön on ilmeiseti luvassa jatkossakin ja Elisa on …

Jatka lukemista

Load more