«

»

joulu 15 2017

Vuodenvaihteen lämpötilat 2007 alkaen


Valot ovat syttyneet iltahämärissä. Museotien ja Pyötsaarentien risteyksen taideteoksen jouluvalo 2017. Kuva Tarja Porkka

Valot ovat syttyneet iltahämärissä. Museotien ja Pyötsaarentien risteyksen taideteoksen jouluvalo 2017. Kuva Tarja Porkka

Seurataanpa taas tämän vuoden lämpötiloja Joulun ja Uudenvuoden aikaan verrattuna aiempiin vuosiin Mäntlahdessa. Käppyrä päivittyy kerran päivässä (illalla). Kyseessä on siis vuorokautisten lämpötilojen keskiarvo.

(Edit 21.12.2015: Käppyrään lisätty myös vuosi 2007, kun siitäkin mittaukset ovat.)
(Edit 24.12.2015: Lisätty Helsinki/Seutulan joulukuiden keskilämmöt vuodesta 1829 alkaen.)

 

Alla puolestaan Ylen 16.2. lauantaisen aamuteeveen meteorologin Joonas Koskelan esittelemä ennuste Joulun ajaksi.  Ennusteen epävarmuusrajat ovat suuret varsinkin aaton aikaan ja jälkeen. Lisäksi ennuste kattaa koko maan eteläosan, joten sen osumatarkkuus eri puolille maata ja varsinkin rannikolle on sitäkin arvaamattomampi.

Lisäämme kuvaan iltaisin Mäntlahdessa toteutuneen päivän keskilämpötilan.


Alla muutaman minuutin välein päivittyvät lämpötilat (viimeiset 72 tuntia) Mäntlahden Rantaituvan sääasemalla:

 


Lisätäänpä tähän vielä harvinaista dataa 183 vuoden ajalta ns. Helsinki/Seutula sääaseman arkistoista vuosilta 1829-2012. Asema löytyy WMO:n (Maailman ilmatieteen järjestön) tietokannoista, Ilmatieteen laitoksemme pitkäaikainen johtaja Petteri Taalas siirtyi juuri WMO:n johtoon vuonna 2016. Eipä ole joulukuut  tämän mukaan lähes kahdessasadassa vuodessa oikeastaan ollenkaan lämmenneet Helsingissä, lukuunottamatta 1930-50 lukujen lämmintä kautta..

joulukuut hki-seutula

Vastaa

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>