Uuden vuoden vastaanotto

Vuosi vaihtuu parin päivän päästä. Haminassa alkaa Suomen suurin ilotulitus Uuden vuoden aattona jo kello 18.00, joten hyvin ehditään sytyttämään tulet edellisvuosien tapaan Mäntlahden Kylänrantaan. Kokoonnutaan 31.12. kello 20 Kylänrantaan tulia sytyttämään. Ulkotulet on edellisten vuosien tapaan hankittu, mutta omiakin voi tuoda, jos haluaa. Tärkeämäpää on kuitenkin ottaa tulentekovälineet mukaan.

Vuoden 2016 tulia Kylänrannan laiturilta päin kuvattuna.

 

Kuva Tarja Porkka

Tänä vuonna on valaistu kylän keskustaa useilla valosarjoilla ja pattereita on kulunut. Välillä Ryöstöpellon laidan mollemmat valosarjat menivät epäkuntoon, mutta Tokman vaihtoi ehjät valot rikkoutuneiden tilalle. 100 vuotiasta Suomea  juhlistettiin Itsenäisyyspäivänä Ryöstöpellolle rakennetulla valoteoksella.

Uuden vuoden tulien sytyttäminen meinattiin jättää väliin. Yllättäen joulun alla saatiin lahjoituksia, jotka lämmittivät tekijöiden mieltä. Kiitos Nopasen Heikille sekä Marjatta ja Tapani Korpelalle, yhdessä olemme enemmän. Kehuja valaistuksesta on tullut myös muilta sekä kyläläisiltä että ohikulkijoilta, etenkin Ryöstöpellon laidan männyn valoista on pidetty.

 

(Käyntejä 9.7.2020 alkaen 19, 1 tänään)
Subscribe
Notify of
guest
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments