«

»

elo 13 2017

Kiira-myrskyn eteneminen

Luciferin sanotaan hilluneen eteläisessä Euroopassa, Välimeren maissa (siitä tarkemmin myöhemmin). Nyt on sitten Suomeenkin yltänyt lööpistön meteorologien mukaan Lusiferin häntä, ei kovin kummosia lämpötiloja kuitenkaan aikaansaaden, mutta jonkinlainen hännän huiskaus kai tämä lauantai-iltainen Kiira myrskykin oli.

Pidin pientä tutkapäiväkirjaa myrskyn edetessä, ja kävi juuri niin kuin alussa epäilin: saimme tänne kaakkoiselle rannikolle kapeana nauhana (häntänä!) edenneen sade ja ukkosalueen koko pituudeltaan. Kun muualla rannikolla se meni puolessa tunnissa tai vartissa ohi, kesti se täällä toista tuntia suht ärmäkkänä.

Ohessa kuvasarja myrskyn seurannasta Heikki Poran ”Sataako kohta” sivun säätutkakuvia hyväksi käyttäen. Tuulet ei täällä tosin olleet juuri minkäänmoisia, ne olivat varmaankin purkaneet energiansa läntisemmillä mailla.

 

Klo 20:55. Sateen reunalla. Ensimmäinen arveluni mahdollisuudesta, että myrskyn suunta vaihtuukin kohdallamme etelästä pohjoiseen.Klo 20:55. Sateen reunalla. Ensimmäinen arveluni mahdollisuudesta, että myrskyn suunta vaihtuukin kohdallamme etelästä pohjoiseen.
Klo 21:05. Sataa yltyen. Ei merkintöjä, mutta 10 minuutin liike näytti tukevan reittiä eteklästä pohjoiseen.Klo 21:05. Sataa yltyen. Ei merkintöjä, mutta 10 minuutin liike näytti tukevan reittiä eteklästä pohjoiseen.
Klo 21:30. Myrskyn silmässä. Sataa kaatamalla ja talon valot vilkku kilvan salamoinnin kanssa. Mutta mihin suuntaan Belsebuubi on matkalla, kaksi arvelua, jos itäisempi vaihtoehto toteutuisi, loppuisi ryminä piankin.Klo 21:30. Myrskyn silmässä. Sataa kaatamalla ja talon valot vilkku kilvan salamoinnin kanssa. Mutta mihin suuntaan Belsebuubi on matkalla, kaksi arvelua, jos itäisempi vaihtoehto toteutuisi, loppuisi ryminä piankin.
Klo 22:00. Sisällä ollaa ja pysytään, mennään ilmeisesti useammankin myrskykeskuksen läpi.Klo 22:00. Sisällä ollaa ja pysytään, mennään ilmeisesti useammankin myrskykeskuksen läpi.
Klo 22:10. Aletaan olla läpi, eikä jatkossa rankempia sateita näkyvissä. Tutkassa ei näy salamointeja, mutta tuiminta se oli noilla rankan sateen punaisilla alueilla. Klamilassa oli osunut asuintaloonkin, mutta ei ollut sytyttänyt mitään palamaan.Klo 22:10. Aletaan olla läpi, eikä jatkossa rankempia sateita näkyvissä. Tutkassa ei näy salamointeja, mutta tuiminta se oli noilla rankan sateen punaisilla alueilla. Klamilassa oli osunut asuintaloonkin, mutta ei ollut sytyttänyt mitään palamaan.
Klo 22:30. Siinä se sitten oli. Loppu ilta ja yö leppeämpää sadetta, harhailevia jyrinöitä ja pieniä salamantiukuja silloin tällöin. Taisi tuulikin jo mennä nukkumaan.Klo 22:30. Siinä se sitten oli. Loppu ilta ja yö leppeämpää sadetta, harhailevia jyrinöitä ja pieniä salamantiukuja silloin tällöin. Taisi tuulikin jo mennä nukkumaan.

Vettä tuli kaikenkaikkiaan 46,5mm. Tuuli oli Rantaituvan metsän suojaamalla sääasemalla todella säysea, lauantain kovin tuulenpuuska oli aamulla puoli yhdeksän maissa jo (ei siis myrskyn aikana) 3,5 m/sek.  Tänään sunnuntainakin on tuullut enemmän: 6,3 m/sek puuskia. Kun katselee kuvia vaikkapa Helsingistä, tulee mieleen, että vähälläpä päästin kaakonkulmalla, no, ainakin Mäntlahdessa.

1 kommentti

  1. Sylvi Kymen-Jacksen

    Kyllä sydän jo läpätti ilman myrsyäkin..




    2

Vastaa

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>