Suomen ensimmäinen postilinja

Mäntlahden kylällä on sijaintinsa vuoksi mielenkiintoinen historia. Suomen ensimmäinen, vuonna 1638 aloitettu postireitti, kulki Mäntlahden kautta ja yksi sen maakirjataloista toimi postitalona.

Ruotsista oli kehittynyt 1600-luvun keskivaiheille mentäessä suurvalta, jonka alueisiin kuului koko Itämeren rannikko. Diplomaattisuhteiden ylläpitämiseksi ja omia etujaan valvomaan Ruotsi asetti naapurimaihinsa asiamiehiä, jotka lähettivät säännöllisesti viestejä Tukholmaan.

Ruotsin käymät sodat olivat nielleet varoja, joten hallintoa ja veronkantoa oli kehitettävä. Virkamieskuntaa lisättiin ja tiedonvälityksen tarve kasvoi. Maakuntiin piti toimittaa keskushallinnon määräykset ja alempien virkamiesten tuli tehdä keskushallinnolle tiliä toimistaan.

Stolbovan rauhassa v. 1617 Ruotsiin oli liitetty idän suunnasta alueita, joiden asukkaat olivat eriuskoisia. Nämä alueet haluttiin saada keskushallinnon otteeseen, joten tarvittiin toimivat postilinjat kuljettamaan tietoja keskushallinnon ja maakuntien välillä.

Ruotsiin alettiin kehittää postijärjestelmää ja vuoden 1636 valtiopäivillä annettiinkin maan ensimmäinen postiasetus, jonka mukaan perustettaville postilinjoille oli 2-3 penikulman välein asetettava valantehnyt talonpoika, jonka tehtävänä oli huolehtia postilaukun kuljetuksesta aina seuraavaan postitaloon. Korvaukseksi työstään postitalonpojat saivat vapautuksen kestityksestä, kyydityksestä, päivätöistä sekä sotaväkeen otoista. Vapautus sotaväkeen otosta koski myös heidän poikiaan ja renkejään. Postilaitosta johdettiin Tukholmasta käsin.

Suomeen luotiin kesällä 1638 Bernhard Steen von Steenhausenin johdolla postireitti, joka kulki Tukholmasta Ahvenanmaan kautta Turkuun, sieltä etelärannikkoa seuraten Helsinkiin, Porvooseen, Viipuriin, Käkisalmeen, Nevalinnaan ja Narvaan. Postia kuljetettiin kerran viikossa. Suomen postilinjalle hyväksyttiin 6.9.1638 virallinen postitaksa ja päivää vietetään edelleen Suomen postin syntymäpäivänä.

Postitalonpoikaisjärjestelmä oli maailmassa ainutlaatuinen; postia eivät kuljettaneet virkamiehet vaan maata omistavat ja kiinteästi asuvat talonpojat. Järjestelmä sopi hyvin silloiseen Ruotsiin ja Suomeen. Suomessa valtiovallalle lähes ilmainen postijärjestelmä säilyikin 1800-luvun puoliväliin saakka.

Mäntlahden postitalonpoika

Posti kulki turusta Helsingin kautta Viipuriin. Matka Helsingistä Viipuriin merkittiin 41 penikulmaksi ja reitille asetettiin 10 postitaloa. Postirullaan Porvoon ja Viipurin välille merkittiin vuonna 1638 seuraavat postitalojen sijaintikylät: Serkela, Thesieby, Cupissby, Summaby, Mentelax (Mäntlahti), Weriokeby, Laheiby, Welokeby ja Meria.1700-luvun alkupuolella postitaloja oli jo enemmän ja posti kulki seuraavaa reittiä: Helsingin pitäjän Gumtäkt (Kumpula) tai Vanhakaupunki, Sipoon Myrans, Porvoon pitäjän Veckoski, Porvoon kaupunki, Porvoon pitäjän Illby (Ilola), Pernajan Torsby, Ruotsinpyhtään Tessjö (Tesjoki), Pyhtään pitäjän kirkonkylä, Pyhtään pitäjän Kuppinen, Vehkalahden Neuvoton tai Kymin Korkiakoski, Vehkalahden kaupunki (vuoteen 1699), tai Vehkalahden Summa, Vehkalahden Mäntlahti, Virolahden Pihlaja, Virolahden Virojoki, Virolahden (Säkkijärven) Laihajärvi, Säkkijärven Suurpäälä, Säkkijärven Nisalahti, Viipurin pitäjän Vainikka tai Ahokas jne.

Mäntlahdessa postitalon erityisaseman sai maakirjanumero kaksi eli Yrjönen. Postitalona Yrjönen toimi Isoon vihaan asti paitsi vuosia 1649-1660, jolloin tila oli autiona.

Postinkuljettajaksi valitun talonpojan tuli osata lukea ja kirjoittaa. Lisäksi hänellä tuli olla palveluksessaan kaksi renkiä, joiden kirjoitus- ja lukutaidosta hänen tuli huolehtia. Asetus näet oletti että jompikumpi rengeistä tai joku talon omista pojista kuljetti postilaukun eteenpäin. Isäntä ainoastaan kantoi vastuun siitä.

Postinkuljettajalla tuli olla kirjelaukkua kuljettaessaan erityinen vaakuna rinnassaan, mukanaan postitorvi ja keihäs hyökkäyksien varalle. Kun postinkuljettaja saapui postitaloon, hän ilmoitti tulostaan hyvissä ajoin puhaltamalla torveen. Talossa oli valmistauduttava ottamaan kirjelaukku vastaan ja lähdettävä viipymättä kuljettamaan sitä seuraavaan taloon mihin vuorokaudenaikaan tahansa säällä kuin säällä. Postinkantajan tuli käyttää oikopolkuja, joista oli etukäteen sovittu lähimmän postitalon kanssa. Postitalonpojan oli huolehdittava siitä, että oikopolut olivat kunnossa; talvisin lumet luotu syrjään ja kesäisin ryteiköt perattu, soiden halki rakennettu kapulasiltoja ja jokien yli asetettu tukkeja.

Saavuttuaan seuraavaan taloon sananviejä lepäsi siellä muutaman tunnin odottaen saapuisiko vastakkaiselta suunnalta postia, jonka hän voisi kuljettaa paluumatkallaan.

Kirjelaukkujen eteenpäin toimittamisen lisäksi postitalonpoika otti vastaan seudun asukkaiden kirjeet ja toimitti ne eteenpäin. Alkuaikoina kirjeitä lähettivät lähinnä säätyläiset.

Suuren Pohjansodan syttyessä v. 1700 tarvittiin miehiä sotimaan ja myös postitaloista kirjattiin miehiä sotaväkeen. Toisinaan postitaloja kohdeltiin väenotossa ankarammin kuin muita taloja. Postitalot joutuivat vaikeuksiin, sillä miehiä ei enää riittänyt postilaukkujen kuljetukseen. Sotaväki vaati myös majoitusta ja kyyditystä postitaloilta.

Sodan lisäksi postitalonpoikia rasittivat yleiset vaikeudet: ylimääräiset verot, katovuodet ja v. 1710 Suomeen tullut rutto, jonka takia postin kuljetukseen ja käsittelyyn tuli erilaisia säädöksiä mm. ruton saastuttamilta alueilta tulleet postilaukut tuli savustaa koiruohon, salpietarin, rikin, hartsin, katajan tai muun savustusaineen savussa.

Venäjän vallattua Suomen v. 1713 ja Isonvihan (v. 1714-1721) alettua keskeytyi postinkin toiminta joksikin aikaa lähes kokonaan, sillä suurin osa virkamiehistä oli paennut venäläisiä valloittajia ja postitalonpoikien vapaudet kumottu.

Uudenkaupungin rauhan jälkeen v. 1721 käynnistettiin postireitit uudelleen, mutta itään menevä postireitti ei enää kulkenut Mäntlahden vaan Lappeenrannan kautta.

Postilaitos kehittyy

Kansakoulun myötä lisääntyi suomalaisten luku- ja kirjoitustaito. Kirjeitä lähetettiin yhä enemmän ja sanomalehtien lukijamäärät kasvoivat. Tämä kehitys pakotti myös postilaitoksen kehittymään. 1890-luvulla kaupungeissa ja suuremmilla maaseutupaikkakunnilla oli jo omat postikonttorinsa, mutta syrjäseutujenkin postinkanto oli järjestettävä. 1.7.1890 alkoi maalaiskirjeenkanto, postinkuljettajat kuljettivat määräreiteillä postilähetyksiä postilinjan varrella oleviin paikkoihin ja niistä lähimpiin postikonttoreihin. Vuodesta 1910 lähtien maalaiskirjeenkantajat toimivat myös postisäästöpankin asiamiehinä.

Maalaiskirjeenkantaja ei voinut paljon poiketa reitiltään, joten linjojen varsille perustettiin postipysäkkejä. Postipysäkinhoitaja otti vastaan ja jakoi tavallisia kirjeitä sekä myi postimerkkejä. Vuonna 1902 saatiin Mäntlahteen postipysäkki ja myöhemmin oma postikonttori.

Mervi Hyppänen

Julkaistu alunperin Rannantaikaa lehden numerossa 1/2005

 

Lähteet:
♦ Korhonen M. 1981. Vehkalahden pitäjän historia II. Kymen Sanomien kirjapaino oy. Hamina.
♦ Kristoffersen H. R. toim. 2004. Pitkin Pohjolan postitietä.
♦ Jutikkala E. Nurmio Y. Osmonsalo E. 1938. Suomen postilaitoksen historia 1638-1938. Posti- ja lennätinhallitus. Helsinki.
♦ Pietiäinen J-P. 1988. Suomen postin historia I ja II. Valtion painatuskeskus. Helsinki.
♦ Pietiäinen J-P. Postia kaikille. Suomen postin tarina 1638-2003. Postimuseon Internet sivut. 2005.
♦ Perimätieto.

 

 

 


 

(Käyntejä 9.7.2020 alkaen 610, 1 tänään)
Subscribe
Notify of
guest
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments